Haaveilen uudesta olohuoneen matosta. Viime kesänä hankimme olohuoneeseen Ikeasta edullisen valkoisen puuvillamaton, sillä joku matto oli saatava. Se olikin ihan hyvä ostos, mutta jossain vaiheessa on hankittava laadukkaampi ja pitkäikäisempi matto. Tällä hetkellä olohuoneessa on vanhemmiltani saatu laadukas villakangasmatto, mutta viimeistään kevään korvilla on se vaihdettava kevyempään versioon.

Ihastelin Hayn sivuilta heidän mattojaan. Joko Peas tai Petals -matto olisi mieleeni.

Hayn Petals-matto

Hayn Peas-matto

Pidän myös Hayn värikkäämmistä versioista; varsinkin niistä, joissa on ohut neonvärinen raita, mutta en sellaista kuitenkaan hankkisi olohuoneen matoksi. Pienempi versio jossain toisessa huoneessa voisi kyllä olla kiva.

Hayn S&B Electric Green -matto

Olohuoneen suuri matto on kuitenkin niin iso hankinta, että en uskaltaisi satsata liian trendikkääseen versioon. Jotain ajatonta sen pitäisi olla…

P.S. Lisäsin tuonne vanhan blogini puolelle ohjeen siitä, kuinka voit seurata blogiani tästä uudesta osoitteesta myös Bloggerin kautta (tässä linkki ohjeeseen). Google-käyttäjäraati (Google Friend Connect) on poistumassa käytöstä, joten otin kyseisen gadgetin pois blogin sivupalkista. Mutta tuon vanhasta blogistani löytyvän ohjeen avulla voit seurata mitä tahansa ei-Blogger blogeja. Ja tietysti on myös Facebook, Bloglovin’ ja Blogilista

 

Kuvat: Hay

Author

23 Comments

  1. Iso kiitos täälläkin tuosta selkokielisestä ohjeesta, nyt pääsin minäkin vihdoin lukijaksi 🙂
    Ihania nuo Hayn matot! Meillekin tarvittaisiin uusi olkkarin matto, mutta en osaa päättää, millainen… Kuten sanoit, on kuitenkin sen verran iso (ja arvokas) hankinta, ettei haluaisi tehdä hutia!

    • suvi m Reply

      Mukava kuulla, että ohjeesta oli apua. 🙂

      Juuri niin, ison maton hankinta on melko arvokasta ja haluaisi tietenkin valita sellaisen maton, jota jaksaa katsella pitkään…

  2. Hei ei nyt liity tähän postaukseen, mutta toivon juttua saunatuvastanne ja erityisesti videotykistä ja valkokankaasta, tekisi niin mieli videotykkiä :). Kiitos.

    • suvi m Reply

      Jeps, saunatuvasta on tulossa postausta heti kun saamme sen valmiimmaksi. Vielä on säätämistä. Sinnekin pitäisi löytää matto…

  3. Heips!
    Olen itse ihaillut samoja Hayn mattoja. Osaatko kertoa saako niistä jostain Suomesta?

    • suvi m Reply

      Kyllä niitä saa ainakin Sisustuksen Koodista Turusta (tai netin kautta samasta paikasta). Varmaan muualtakin…

  4. Ihania nuo matot! Juuri jotain tuon tapasia meillekin haluaisin. Osaatko sanoa, että missä hintaluokassa niiden hinnat ovat? Tuo postauksessa oleva linkki Hayn netti-sivuille menee valkoisen harmajan facebook-sivuille. Ainakin minun koneellani..

    • suvi m Reply

      Ai hups, pitääpäs korjata se linkki jos se vie väärään paikkaan. Kiitos, että huomautit. 🙂

      Hay isot matot maksavat muistaakseni vähän päälle 500-700e koosta riippuen. Pienemmät ovat sitten halvempia.

  5. Mahtavia nuo matot. Mä kans etsinyt jotain ajatonta mattoa tulevaan kotiimme. Nää olis just eikä melkeen! Enkä osaisi päättää kumman haluaisin. Ehkä ylempi, mut kuitenkin toisaalta alempi 🙂
    Mä kans kyselen, tiedätkö myykö joku näitä suomessa entä hintaluokka? Kiitos jos osaat vastata.

    • suvi m Reply

      Minä haluaisin tuon Peas-maton vaalean harmaana. Ois hirrrveen hirrrveen nätti! 😉

      Suomesta näitä saa tosiaan ainakin Sisustuksen Koodista ja hintaluokka isoille matoille on n. 500-700e.

  6. Tuo Peas on niin kaunis. Se vielä valkoisena tai aavistuksen vaaleampana harmaana, aijai!

    • suvi m Reply

      Aivan! 🙂 Just vaaleanharmaan haluaisin! Vanhemmilleni on se tulossa, joten täytyy tsekata sitten, kun matto saapuu tänne periferiaan…

  7. Eikö nuo ole aika rasittavia imuroida? Oman maton valitsin sen perusteella, että se on helppo imuroida ja helppo pestä. Talossa kun on kaksi nelijalkaista ystävää. Silti ei tarvinnut tinkiä tyylistä, hiukan pitempään vain etsiä.

    • suvi m Reply

      Lemmikit varmasti vaikuttavat tekstiilien valintaan. Mutta uskon, että varsinkin tuo Peas on helppo pitää puhtaana – tai ainakin helpompi kuin pitkät villalankamatot. Meillä on tosiaan nyt olkkarissa se vanhempieni vanha villalankamatto ja ihan kätevästi sujuu senkin imurointi. Matosta tosin lähtee jonkin verran sellaisia villakoiria. Mutta kyllä niitä muutaman kuukauden vuodessa jaksaa siivota… 😉

  8. Mulle taas passais oikein hyvin tuo viimeisen kuvan Electric green -matto. Nam!

    Hayn tuotteista kun oli puhe niin, mitenkäs kun teillä näyttäisi olevan nuo Hee-baarituolit, joita olen itsekin himoinnut meille, mutta olen yrittänyt istumakorkeutta mittailla ja tuntuu, että ovat aivan liian korkeat tuohon meidän saarekkeeseen. Onko teillä jotenkin ”normaalia” korkeammat tasot vai kuinka istuvat niin nätisti paikoilleen? Oletko ollut niihin muuten tyytyväinen?

  9. Vastaan Cinnabarialle Suvin puolesta. Hee-baarituoleja on kahta korkeutta (molemmat standardeja) 65 cm korkea, joka on tarkoitettu 90 cm korkeaan normaaliin tiskipöytään ja 75 cm korkea, joka on tarkoitettu ns. pystäripöytään, jonka standardikorkeus on 110 cm. Eli teidän normaaliin keittiötasoon nuo 65 cm korkeat jotka Suvillakin on 🙂

    • Kiitos Malia! <3 Mitenköhän mä oon sen koon missannut…? Nyt siis tosiaan voin ottaa nuo vakavaan harkintaan. 🙂

  10. Entäs Hanna Korvelan matot? On arvokkaita, mutta niitä ikumattoja… Mallia ja väriä löytyy monta. En tiedä sopisko teidän olohuoneeseen, mutta saunatupaan esimerkiksi.

    • suvi m Reply

      Juu, ne on ihan nättejä. En vaan tiedä ovatko ne ihan sitä mitä etsin…. Täytyy tutustua mallistoon tarkemmin. Kiitos vinkistä! 🙂

  11. Etsin vanhaan kotiin aikanaan pitkään mattoa. Hyvän näköisiä mattoja on mielestäni vaikea löytää. No, se mieleinen viimein löytyi, mutta kun Dille tuli taloon, hän alkoi kynsiä sitä.

    Nykyisessä kodissa matto joutuikin varastoon ja maton virkaa toimittaa tummanruskea häräntalja, jossa on hieman valkoista. Tykkään sitä kovasti, se näyttää niin kauniilta tammiparkettia vasten. Ja Dille on pysynyt kynsineen oman raapimapuunsa kimpussa – ja toivottavasti pysyy jatkossakin! Ilmeisesti teidän kissi ei teroita kynsiään mattoihin?

    • suvi m Reply

      Meidän Viivi ei teroita kynsiään mattoihin, vaan sohvaan! 😀 Saa kyllä olla komentelemassa, mutta onneksi hankimme ne irtohuput käsinojiin, varsinainen runko-osuus on siis säilynyt suht. koskemattomana. Sitten meillä on myös kynnysmatto, jota Viivi saa raapia.

      Häräntalja on hieno! Ollaan mietitty sellaista saunatupaan…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.