Makkarissa on tapahtunut pieni muutos. Kuka huomaa? Olemme vihdoin saaneet helmalakanan paikoilleen. Parisen vuotta ehdittiin olla ilman. Olen ostanut tuon helmalakanan muistaakseni H&M Homesta. Tätä ennen ostin erään toisen, joka oli niin ohutta kangasta, että patjojen ruudut paistoivat ikävästi läpi. Olen sitä mieltä, että helmalakanan pitää olla paksua ja jämäkkää kangasta. Silloin se laskeutuukin kauniisti.

Makkarin päätyseinä on edelleen valkoinen. En usko, että siihen on ihan lähiaikoina tulossa muutosta (vaikka siitä jonkin aikaa sitten haaveilinkin täällä), mutta nuo kortit voisin vaihteeksi ottaa pois ja keksiä sängynpäädyn päälle jonkin kivan asetelman. Pari kirjaa ja tuoksukynttilä vaikka… Makkarin toiselle seinälle (joka ei näy kuvassa) laitamme String-hyllyn. Siihen ajattelin säilöä kaikenlaista pientä tarpeellista: kirjoja, koruja ja säilytyslaatikoita. Sitten alkaa makkari olla melko valmis.

Author

19 Comments

  1. Hei!

    Kivalle näyttää makkari ja sänky myös helmalakanan kanssa. Meillä on Villa Stockmannin helmalakana ja se on myös jämäkkä ja hyvä. Onko tuo teidän sängynpääty muuten itse tehty? Tosi kätevän oloinen 🙂

  2. Ihana makkari! Meilläkin oli aiemmin helmalakana.. mutta totesin sen toimimattomaksi kissan kanssa… oli aina ihan kissankarvoissa…

    • Niinkö? Meidän kissasta lähtee yllättävän vähän karvaa, joten en ole huomannut tuota samaa ongelmaa.

  3. meillä on sama helmalakana, tykkään kans. kivan jämäkkä ja ryhdikäs, viimeistelee petauksen kivasti, tulee siistimmän näköinen. myöskin vuodevaatteet saa enemmän huomiota ku huomio ei kiinnity sängyn runkoon/patjoihin 🙂

    • Niinpä. Ihastuin vain taannoin Lotta Agatonin stailauksiin, joissa hän oli jättänyt sängyn rungon näkyviin, joten siksi olimme jonkin aikaa ilman helmalakanaa. Ja myös siksi ettei jaksettu sitä väliaikaiskotiin laittaa. 😉

      • no se teidän runkopatjakangas onkin paljon kivempi ku meidän, sitä meidän ei kyllä näkyviin halua jättää (vaalean lilaa ja harmaata…) 😀

  4. Hyvältä näyttää helmalakana alla 🙂 Oon ollut tyytyväinen H&M Homen laatuun, parit pussilakanat tilattu (edullisesti vielä) ja aion vastedes tilatakin.

    • Minäkin olen ollut ihan tyytyväinen H&M Homen lakanoihin. Meillä on sellaiset, joissa on vetskarit vielä. Ne on tosi kätevät. Ei tule peitto esiin missään vaiheessa.

  5. Meillä oli aiemmin myös helmalakana. Ostimme uuden sängyn, jossa patjat on verhoiltu mustalla kankaalla ja mielestäni se saa nyt näkyä. Vaikka oon sinällään samaa mieltä S:n kanssa siitä, että helmalakana viimeistelee petauksen. Voi siis olla että helmalakana otetaan vielä meilläkin käyttöön.. Aika näyttää! 🙂

    • Aivan. Jos sängyn runko on musta, niin se näyttää varmasti ihan kivalta ilman helmalakanaakin.

  6. Kyllä runkopatjalla pitää olla helmalakana, on paljon siistimmän näköinenkin. Ostin äkillisessä mielijohteessa ja olen todennut että viisas ostos pitkällä juoksulla.

    • Juu, makuasioita, mutta pääasiassa noin. Kuten S:lle kirjoitin ylempänä, ihastuin taannoin Lotta Agatonin stailauksiin, jossa sängyn ruutu oli jätetty näkyviin, joten siksei meillekään laitettu heti helmalakanaa. 🙂

  7. Meilläkin taitaa olla sama helmalakana, tosin beesin sävyisenä. Ihanan graafiset nuo pussilakanat! Mistä niitä saa?

    • Nuo pussilakat on Hemtexistä. Ostin joskus viime syksynä, kun Hemtex lopetti täällä ja kaikki oli reippaassa alennuksessa. Linumilla on vähän vastaavat, mutta jonkin verran tyyriimmät. 😉

  8. Jämäkkä ja ryhdikäs helmalakanan olla pitää. Meillä ei ole ollut helmalakanaa vähään aikaan, koska edellinen oli ohutta roikkuvaa kangasta. Valui paikoiltaan, liikkui petarin alla ympäriinsä ja keräsi pölyä. En jaksanut sitä suoristella jatkuvasti ja meni fiilikset. =)
    http://torkkujat.blogspot.com/

  9. päivi salmi Reply

    Hei

    Olisin kysellyt mikä marimekon kangas sinulla on tyynynä sohvan päällä???
    Näyttää kivalta 🙂

    • En valitettavasti muista enää tuon kuosin nimeä. Yritin katsoa Marimekon sivuilta, mutta mielestäni siellä ei näkynyt tuota kangasta… Harmi etten voi nyt auttaa. Ostin tuon tyynyn valmiina Marimekon myymälästä. Ehkäpä niitä saa vielä…?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.