HAY on yksi lempimerkkejäni – ehkä olettekin huomanneet, heh. Heidän huonekalunsa ovat pelkistettyjä ja ajattomia, ja sisustustekstiilit ja muut pienesineet hyvin ajankohtaisia. Juuri näiden pikkujuttujen avulla on helppo tuoda ripaus trendikkyyttä oman kodin sisustukseen.

Ihastelin heidän uutuustuotteitaan ja poimin tähän muutamia suosikkejani. Huomioni kiinnittyi tietenkin ensiksi noihin marmoritarjottimiin; saakohan niitä sellaisessa koossa, että sopisivat Tray-pöydän kanneksi…? Se olisi helppo tapa toteuttaa marmoripöytäidea, jonka aiemmin mainitsin. Eikä Mankun tarvitsisi ryhtyä hitsauspuuhiin…

Käteviä säilytyslaatikoitakin saa nyt näköjään uusissa väreissä. Näitä meiltä löytyy jo ennestään, mutta vielä muutaman voisi hankkia. Mietittiin, että sopiikohan tuohon isompaan LP-levyt. Mankku nimittäin tarvitsisi saunatupaan jotain säilytystä LP:ille. Meillä on työhuoneessa kaksi isoa HAY:n säilytyslaatikkoa, joten pitääkin tyhjentää toinen niistä ja testata mahtuvatko LP:t sisälle.

HAY:n lakanat houkuttelisivat myös kovasti. Ihailin niitä äskettäin Anna M:n kotikuvissa. Lakanoissa on vetoketjut sekä tyynyliinoissa että pussilakanoissa. Siitä pidän kovasti, sillä meillä on yhdet H&M Homen lakanat, joissa on vetoketjut ja ne ovat osoittautuneet todella käteviksi. Ei tupsahtele peitto pussilakanan rei’istä ulos.

Kuvat: Hay

Author

15 Comments

  1. Nuo Hayn lakanat on aivan ihania!!
    Suosittelen! Ja uutuudet on niin söpön värisiäkin 🙂
    Täällä ja yksi Hayn kannattaja!

    • suvi m Reply

      Kiva kuulla, että suosittelet. Harkitsen vielä, että raaskinko hankkia. Meillä on ihan tarpeeksi lakanoita… 😉

  2. Hay kuuluu myös minun lempparimerkkeihin! Voi, noita uusia matalampia laatikoita voisikin hankkia, onkohan Koodiin tulossa niitä…

    Hauskanen idea tuo marmoritarjottiesta pöydän tekeminen -toivottavasti saat toteutettua ideasi! 🙂

    -I-

    • suvi m Reply

      Minäkin ihastelin noita matalampia laatikoita. Sopisivat kivasti myös esim. korurasioiksi… Pitääpäs kysellä siskolta onko niitä tulossa Koodiin. 🙂

  3. Mitäs uutuksia nämä lakanat nyt ovat? Onhan nuo kuvissa olevat kuosit valikoimassa ikäisyyden?

  4. Tosi ihania nuo laatikot! Saako niitä tilattua jostain Suomen sisältä?

    • suvi m Reply

      En ole törmännyt noihin laatikoihin verkkokaupoissa. Itse olen ostanut Sisustuksen Koodista, mutta en tiedä onko heillä tällä hetkellä noita laatikoita. Voit kysellä vaikka sähköpostitse: [email protected]

  5. Suosittelen kyllä minäkin noita lakanoita, nyt hetken käytön jälkeen on vasta todella huomannut, miten ihanan pehmoiset ne ovat. Ja vetskarit on kyllä kätevät.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.