Teimme eilen ”pienen” road tripin Helsinkiin ja Habitare-messuille. Vierailin messuilla ensimmäistä kertaa ja olin innoissani, että minulla oli mahdollisuus päästä sinne lehdistöpäivänä. Koska matkamme oli pitkä (ajoimme vielä samana päivänä takaisin kotiin), tuli messut kierrettyä melko nopeasti läpi. Nyt vähän harmittaa, että ei ehditty viipyä esim. Protoshop-osastolla sen kauempaa. Mutta tässäpä vähän tunnelmakuvia.

Lehdistöpäivänä paikalla oli myös useita suunnittelijoita, kuten esim. kuvassa näkyvä Eero Aarnio. Oli mielenkiintoista kuulla muotoilijoiden tuotteista ja niiden suunnittelusta tarkemmin.

Messuilla näkyi paljon vaaleaa puuta ja vaneria. Yhdistettynä varsinkin mustaan, syntyy kaunis kontrasti. Yllä olevien kuvien tuotteet Lehtorinne Design Studio -osastolta.

Messuilla oli Aikamatka-näyttely, jossa esiteltiin klassikkotuotteita eri aikakausilta ja jokaisesta aikakaudesta oli luotu myös ajanhenkeen sopiva olohuone. Oma suosikkini oli ehdottomasti 1950-luku, mutta myös 1970-luku kiehtoi. Kaikilta vuosikymmeniltä löytyi jotain mieleistä. Ihastuin etenkin tuohon Kaj Franckin suunnittelemaan emalikippoon – kumpa tuollaisen löytäisi jostain!

Messuilta löytyi myös monta himoittua klassikkotuolia (varsinkin Vepsäläisen osastolta). Siellä kannattaakin käydä koeistumassa oma unelmiensa tuoli. Ihastelin kovasti myös tuota kuvassa näkyvää kudottua torkkupeittoa. Jos osaisin ja minulla olisi aikaa, kutoisin heti tuollaisen ja sitten vielä perään sellaisen pyöreän rahin (joita löytyy valmiina esim. Luhdan mallistosta).

Mielenkiintoinen osasto oli myös International Trash Hotel, jonka huoneet oli sisustettu romusta. Oma suosikkini oli huone nimeltään ”Kolo”. Valitettavasti siitä ei ole kuvaa, sillä huone oli täynnä ihmisiä juuri silloin, kun satuimme sinne. Lisäksi pidin todella paljon messukeskuksen yläkerrassa olleesta Salonki-osastosta, jossa myytiin antiikkia ja vintagea. Löysin sieltä erään aivan ihanan maljakon, joka ansaitsee oman postauksensa.

Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että oli oikein mieluisa visiitti. Habitaressa ei sisustusalaa aktiivisesti seuraavalle ole välttämättä kovin paljon mitään uutta, mutta sinne kannattaa mennä jo pelkästään visuaalisen silmänruoan takia. Messut ovat auki vielä sunnuntaihin 16.9. saakka.

Author

29 Comments

  1. Olen harmitellut sitä, että kaikki sisustustapahtumat, kuten juurikin nämä Habitare-messut ja Design market järjestetään Helsingissä, mihin ei itsellä nyt ole aikaa/mahdollisuutta reissata 🙁 Olisi ollut niin kiva päästä käymään niissä! No, onneksi voi blogeista (kateellisena) katsella kuvia 🙂

    • No sanos muuta! 🙂 Se harmittaa kyllä. Ja täältä korvesta vasta pitkä matka onkin!

      Sellainen Suomea kiertävä Design-tapahtuma olis tosi hyvä! Siellä voitaisiin myydä kaikkia ihania uutuuksia ja kojut siirtyisivät aina kaupungista kaupunkiin. Varmasti keräisi kävijöitä!

      • Sinäpä sen sanoit, toi oiskin aivan loistava idea! Ihan takuuvarmasti kävijöitä riittäisi! Ja sitten joka paikkakunnalle samat jutut esille eikä niin, että kiertue starttaa Helsingistä ja muut saa rääppeet, jotka eivät siellä menneet kaupaksi!

  2. Suurkiitos Suvi kurkistuksesta Habitare-messuille! Hienoja kuvia! Ja meillä pohjolan ihmisillä sitä kestävyyttä löytyy matkata reissu yhden päivän aikana;)

    • Kiva kuulla. Kuvista jäi kyllä kaikki uutuudet pois, sillä kiersimme ne osastot heti aluksi ja olimme siinä vaiheessa ihan liian ”pöllähtäneitä”, että kuvaaminen unohtui. 😀 Olisi pitänyt kiertää se alue uudestaan lopuksi.

  3. Kiva päästä kuvien välityksellä kurkkaamaan messuja, jonne tänä vuonna ei itse pääse. Osaatko sanoa, oisko tuohon torkkupeittoon jossain ohje? Sen nimittäin varmaan osais tehdä, mutta ei kestä hermo alkaa suunnitella, miettiä kokoa, silmukkamääriä ja langan laatua ja menekkiä.:D

    • En usko, että tuohon torkkupeittoon on ohjetta, sillä se on valmis tuote (en kyllä valitettavasti tiedä kenen). Minulle kaikki menekit ja langanlaadut ovat täyttä hepreaa. 😀

  4. Outihannamaarit Reply

    Tänään suuntaan itse Habitareen, Eka kerta myös kyseessä. Innolla odotan päivän antia ja varsinkin ”romuhotellin” näkemistä.

  5. Nyt täytyy kyllä myöntää (ihan hävettää), että meillä on vanhempien luona toi kyseinen emalikippo. Ihan oikeasti en ole tiennyt sen alkuperästä mitään. Nyt täytyykin heti tiedustella, että kuinka se on eksynyt heille. Meiltä löytyy myös toinen Kaj Franckin emalikippo, sellainen valkoinen missä on yläreunassa punaisia sydämiä =)

  6. Kysymys ei tähän postaukseen liity, mutta toivottavasti vastaat! Katselin noita tekemiäsi postauksia pihastanne ja kysyisin, että mikä on tuo teidän käyttämänne reunakivi, jolla olette rajanneet nurmikon? Se on tosi hyvän näköinen 🙂

    • Reunakivet on hankittu paikallisesta betoniliikkeestä ja mies muisteli, että nuo olisivat Lemminkäisen valmistamia.

  7. Tiedätkö yhtään kenen tuo puinen tuoli on tuossa Lehtorinne Design Studion kuvassa?! olen etsinyt tuollaisen tuolin tekijää, mutta en kuollakseni löydä sitä mistään.. 😮

    • Tarkoitit varmaankin tuota kuvakollaasia, joka oli otettu 50-luvun osastolta. Kuvassa näkyvä tuoli on Risto Halmeen Iskulle suunnittelema tuoli 441. Tosi kaunis minusta!

      • juuri sitä tarkoitin! kiitos hirmuisesti, autoit paljon! kiitos kiitos! ((:

        • Ostimme aikoinaan huutokaupasta nämä Risto Halmeen tuolit ruokapöydäntuoleiksi. Huutotilanteessa emme tienneet, suunnittelija varmuudella, meklari yritti ehdottaa Tapiovaaraa, jota emme ihan nielleet faktana, mutta tuolit olivat ihanat ja suunnittelija sillä hetkellä ihan sama (nämä on esitelty eräässä suomalaisessa sisustuskirjassakin Tapiovaaroina). Arveltiin, että Askon tai Iskun valmistamia ovat kuitenkin. Selvittelin asiaa ja laittelinkin Iskulle kuvan kanssa sähköpostia. Sain pikaisesti ystävällisen vastauksen suunnittelijasta, suunnitteluvuodesta (muistelisin, että se on tarkalleen 1962) ja lisäksi vähän muuta tietoa, kuten, että kyseessä on yksittäinen pikkutuoli, jolle Risto Halme ei suunnitellut pöytää (tosin joskus olen netissä nähnyt näitä myytävän samantyyppisen pöydän kanssa?), Viiluvaihtoehtoja oli tiikki, tammi ja mahonki, maalipintoina musta ja valkoinen, lisäksi tuolia sai istuinosa pehmustettuna. Ostimme silloin huutokaupasta neljä tuolia ja kaksi muuta on löytynyt kirpputoreilta ja Huutonetistä. Edelleen päivittäin ihastelen tuoleja, jotka ovat mielestäni yhdet kauneimmista ja ihanat myös juuri sen takia, että ovat suhteellisen harvinaiset kotimaiset tuolit. 🙂

  8. Heippa. Kiva että messuille pääsee piipahtamaan myös. Mieleenpainuvimmat messut olivat 2003 kun kannoin esikoistani masussa ja olin aika väsynyt. Opiskeluaikana messuja tuli kierrettyä joka vuosi, nyt on ollut taukoa todella pitkään.

    • Oli kyllä tosi kiva käydä siellä! 🙂 Pitää mennä taas ensi vuonna uudestaan, mutta ei niin kiireellä. 😉

  9. Tilpehööriosastolla on aina vaikka mitä kaikkea kivaa. Ostin paljon joululahjoja.

    • Niinkö? Me vain kävelimme sen läpi. Kiva, että löysit joululahjoja näin hyvissä ajoin. 🙂

  10. HipHei, myös minun vanhemmilta löytyy tuo emalikippo ja saan sen kuulemma omaksi jos haluan… olen aina pitänyt sitä rumana, mutta oikeastaan se onkin aika hauska. Kiitos vinkistä 🙂

    • Näitähän löytyy sitten! Minusta se on tosi kaunis. Vähän samaa henkeä kuin nykyajan Siirtolapuutarha-sarjassa. Kannattaa vaalia tuota aarretta. 🙂

      • Kyseisen Emalikulhon Tatti-koristehan on Esteri Tomulan, kulho itsessään on Kaj Franckin. Näitä on ainakin kahta kokoa, lisäksi vielä samaisella tattikuviolla on olemassa posliinikulho. Olen onnekkaana löytänyt omani aikoinaan edullisesti, samoin kuin muutkin Finelin emalikulhot, joita onkin kertynyt aika monta erilaisin koristekuvioin. 🙂

        • Aivan, kiitos tarkennuksesta. 🙂

          Minulla ei ole (vielä) yhtään emalikulhoa. Oletkin tosi onnekas jos sinulla on oikein kokoelma. 🙂

  11. Jee, täältähän löytyi jotain tuttua. Kiva, että tykkäsit meidän Kolosta! 🙂 tiistaina purkamaan…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.