Kuten olen maininnut, minulla oli suunnitelmissa järjestää arvonta, sillä haluan kiittää teitä ihania blogini lukijoita siitä mahtavasta tsempistä, jota olette meille antaneet raksaprojektin aikana. Jokainen kiva kommentti on…
Sain tänään mieluisan paketin. Siskoni oli lähettänyt minulle Therese Sennerholtin kortteja! Noita on jälleen saapunut Koodiin. Olen kovasti tykästynyt Theresen töihin ja yksi hänen taulunsa löytyykin jo…
Aiemmin mainitsinkin, että Kannustalolta on tulossa uusi moderni-malliston esite, jossa esitellään uusia Harmaja-malleja. Siitä lähtien olen vähän väliä käynyt Kannustalon nettisivuilla kurkkimassa, olisiko uusi esite jo virtuaalimuodossa -…
Moikka moi! Blogger toimii taas, jee! Ajattelin vain tulla kertomaan, että huomenna alkaa Sisustuksen Koodissa kesän avausale ja mm. aiemmassa postauksessa mainitsemani Fatboyn riippukeinun saisi nyt mukavaan hintaan.…
Kävin tänään pikkuneidin kanssa ruokakaupassa ja mukaan tarttui uusin Elle Interiör. Se on lempilehteni ja ostan sen joka kerta. Olin saanut päivällä postista paketin, jossa oli uusia Leafin…
Mitä tähän muuttohässäkän keskelle vielä tarvitaan…mahatauti tietenkin. Meillä on ollut sitä töissä liikkeellä ja nyt se tuntuu iskeneen minuunkin. Mahtavaa! Mankku on raksalla siivoamassa pihaa ja kasaamassa huonekaluja,…
Schneider Electricin Exxact tuotteet Valkoiseen Harmajaan Yksi musta valonkatkaisin tulee saunarakennuksen tummaan kylppäriin Tänään saapui mieluisa paketti, joka sisälsi Schneider Electricin Exxact valonkatkaisijat ja pistorasiat (joista…
Viime viikolla laatoitettiin saunarakennuksen kylppärin lattia, asennettiin vetimet vaatehuoneen ja kodinhoitohuoneen kaappeihin, asennettiin halogeeneja kattoon ja Mankku maalasi eteisen vaatehuoneen valmiiksi. Perjantaina saapuivat myös erikoisparketti.fi:stä tilatut parketit. Viime…
Mankku piipahti viime viikolla Vaasassa ja vieraili samalla Erikoisparketin uudessa myymälässä. Erikoisparketti.fi on verkkokauppa, josta voi hankkia mm. parketteja ja laminaatteja suht. edullisesti ja nyt he ovat siis…
Sisustuksen Koodin blogissa on käynnissä mukava arvonta, jossa voi äänestää mieleistään olohuoneen somistusta. Käykääpäs osallistumassa ja inspiroitumassa! Palkintona on Missonin tyyny ja pyyhe. Oma suosikkini on tuo…
Useimmissa taloissa näkee ns. ”perus” pistorasioita ja valonkatkaisijoita: valkoisia ja huomaamattomia. Nyt Schneider Electric on kuitenkin lanseeraamassa markkinoille uuden Exxact-malliston, jossa on panostettu muotoiluun ja valonkatkaisijoiden muokattavuuteen. Exxact-mallisto…