Vietiin lapset hoitoon ja kierrettiin asuntomessuilla tänään (sunnuntaina siis). Huh, kyllä siellä saakin ajan kulumaan! Yleisesti ottaen voisin sanoa, että mitään mullistavan uutta messuilta ei löytynyt, mutta kiva siellä oli kierrellä ja katsella. Minusta sisustukset näyttivät paikan päällä melkein paremmilta kuin kuvissa (tai ainakin monen kohteen kohdalla oli niin).

Olen nyt tämän illan väkertänyt teille kuvakollaaseja mieluisimmista jutuista, mitä bongasin messuilla. Keskityin lähinnä yksityiskohtiin, sisustuksiin sekä pihoihin. Merkkasin kollaaseihin erityissuosikit sydämellä. Tässäpä tulee melkoinen kuvapläjäys ja megapostaus (osa kuvista menee reunan yli, mutta ei voi mitään)…

 

 

 

 


Jämerä-kivitalokohteessa nro 35 oli esillä käytetty Schneiderin sähkötuotteita, joita meiltäkin löytyy

 

Anvia-talossa oli minusta paras piha (se oli myös voittanut piha-äänestyksen)

Keittiöistä en tehnyt kollaasia, sillä niissä ei oikeastaan ollut mitään uutta. Paljon oli vetimettömiä kaappeja ja valkoisia keittiöitä. Myös kaikki kylpyhuoneet olivat hyvin saman tyyppisiä. Kauneimmat kylpyhuoneet oli minusta Kannustalon kohteissa.

Pohjaratkaisuja en katsonut kovin tarkasti, sillä minusta hyvä pohjaratkaisu on niin henkilökohtainen juttu. Se mikä toimii jollakin perheellä ei välttämättä toimi toisella ja myös elämäntilanne vaikuttaa paljon. Toki avaruus on minusta aina plussaa.

Omat suosikkini eivät muuttuneet messuvierailun myötä; edelleen tykkäsin eniten Aitan sisustuksesta, mutta myös kaikki Kannustalot olivat kovasti mieleeni (eikä vain siksi, että meilläkin on Kannustalo, heh heh). Minusta niissä kohteissa näki selvästi, että sisustuksen oli suunnitellut alan rautainen ammattilainen ja etenkin Kannustalot oli kaikki hyvin kodikkaasti sisustettu. Suurin osa muista kohteista oli minusta vähän hengettömiä ja huonekaluhallilavastuksen oloisia. Messuilla oli aika paljon myös ”bling blingiä” eli kristallikruunuvalaisimia, kimaltelevia tapetteja ja laattoja, eivätkä ne ole ihan meidän tyyliä. Tykkään enemmän modernin rennosta, graafisesta tyylistä kuin modernin ylellisestä tyylistä (ehkä joku ymmärtää mitä ajan takaa… ;-)).

Paljon näkyi myös merihenkiseen country-tyyliin sisustettuja koteja, jotka eivät myöskään ole meidän tyylisiä, mutta onhan niitä kiva ihastella. Katselen mielelläni eri tyylisiä sisustuksia; eihän Kannustalojen sisustustyylikään ollut tänä vuonna meidän tyyliin modernia, mutta silti pidin niistä kovasti.

Mieluista oli erilaiset betonista tehdyt jutut: penkit, pöydät, pihakivet ja istutusaltaat. Sellaisia ollaan suunniteltu meillekin ja nyt oli hyvä nähdä niitä livenä. Saunoja katsoimme myös tarkasti, sillä meidän pitäisi valita sopiva saunapaneeli.

Tästä aiheesta olisi kyllä saanut tehtyä monta eri postausta, mutta onpahan nyt kaikki käsitelty samassa. Vielä tulee kuitenkin yksi asuntomessupostaus, mutta se on kirjoitettu vähän eri näkökulmasta.

Kyllä minusta kannatti käydä messuilla, ei pelkät lehtikuvat anna täydellistä kuvaa. Eli mars mars sinne vaan! 😉

Author

19 Comments

  1. >Ihana postaus <3Kai me vielä ennätetään katsastaa messut kun sinne tullaan.

  2. >Mun kamerasta löytyy paljon samoja kuvia kuin sulta, kävimme asuntomessuilla viime viikolla.Mulle messut oli pettymys, ei juurikaan mitään uutta. Samoja tapetteja, keittiöitä, huonekaluja, kylpyhuoneita kuin jo useana vuonna aiemminkin. Ainut talo, missä oli oivallettu jotain uutta, oli Ultimatemarketin kohde. Talo, johon en ensin aikonut mennä edes sisälle 🙂

  3. >Voi että, aivan ihania kuvia! Me ollaan ehkä menossa mutta se matka sinne (yli 5 tuntia) kyllästyttää. Olisi siellä kyllä vaikka mitä kivaa…!Ihastuin ihan hirveesti noihin pihakuviin, kun meillä ei sitä pihaa ole. Olisi niin ihana saada se oma piha asap.!

  4. >tiistaina tarkoitus mennä! katsotaan millaiselta messut näytti mun kameran linssin läpi 😉 luultavasti jokunen kuva blogiinkin eksyy. päästään miehen kanssa kahdestaan piiiiitkäst aikaa messuille, ollaan taittu yhdessä olla viimeeksi kotkassa vuonna ? (ennen lapsia)

  5. >Ihana kun jaksoit tehdä kollaasit. Itse en pääsekään messuille joten pärjään näillä kuvilla 🙂 Sain kuvista muutamia ideoita, joita tulen toteuttamaan tulevassa kodissamme.

  6. >Onko sulla tietoa mistä/kenen nuo kapearaitaiset matot ovat? Mustavalkoinen yhdessä kuvassa ja toisessa kuvassa muutama niitä sikinsokin lattialla.-Eija

  7. >Se on kyllä totta aina, että kuvista ei saa niin täydellistä kuvaa talojen sisustuksesta, vaan paikanpäällä kaikki näyttää vieläkin upeammalta. Mullakin jo messupäivä kiinnilyöty, 2.8. illalla tullaan ystävättären kanssa Kokkolaan ja 3.8. messuillaan:)

  8. >Kiitos Suvi hyvästä postauksesta! Paikan päälle kun ei ehditä, niin tästä sai oivan kuvan kiinnostavista jutuista. Bongaamistasi matoista ja pihaideoista tykkäsin erityisesti. Tuollaista betonipenkkiä olen myös miettinyt pihalle. Eiköhän sen itse tekeminen ole helppo nakki, jos ensin harjoitellaan/onnistutaan jotenkin valamaan keittiön betoniset työtasot 😉

  9. >Mun mielestä Kannustalon kohteiden sisustukset erosi ihan täysin muista taloista. Sinne kun meni, tuntui, että taloon olis voinut muuttaa samantien 🙂 Ei ollut mainoksia eikä mitään turhia lärpäkkeitä joka nurkalla. Moni muu talo näytti vain huonekaluliikkeen mainoksilta. Jetta-talo oli myös mun mieleen 🙂 Ja sanotaan tähän loppuun, että meille tulee Kreivitalo, joten en ainakaan vedä kotiapäin 😀

  10. >Mielenkiintoista nähdä muiden ottamia kuvia messuilta, itse kun en tänä vuonna ole menossa paikan päälle.Hang on -naulakko on kyllä herkku, olen jo aikaa sitten päättänyt hankkia sellaisen meidän uuteen kotiin. Siinä on just sopivasti graafisuutta ja leikkimielistä jujua <3

  11. >Anvia-talo oli upea, sekä ihan eri tyylinen ultimatemarketin talo, jossa oli aivan ihana keittiö ruokakomeroineen kaikkineen. Ihan mieletön sisustus, ja viher/kasvihuone keittiön vieressä sekä yläkerta kokonaisuudessaan. Kivat retrotapetit lastenhuoneissa ja muutenkin sisustukseltaan paras talo vaikkakin ulkoa talo oli lähestulkoon kammottava!!! Kerrankin niin että joku muu kuin kannustalo veti pitemmän korren :)Petra

  12. >Hienoja kuvia. Erityisesti lastenhuoneisiin saa näistä hyvin ideoita, kiitos kuvista.

  13. >Hei tää oli kiva messupostaus! Monta kuvaa mitkä osu ja uppos 🙂 Hitsit kuinka tekisi messuille mieli!

  14. >Eija matot ovat TIKAUn. Kenen valmistajan on musta kalenteri? ja ensimmäisen kuvan lamppu (valaisinosio)? Suvi? Tai tietääkö joku muu? Pidin monestakin jutusta. Amalia

  15. >Meille on edelleen epävarmaa, päästäänkö messuille. Kiiitos näistä kuvista, antavat lisäinfoa! Meillä on kiinteät ratkaisut jo tehty, mutta jotain sisustusasioita voisi katsella tarkemmin. Ja ihan mielenkiinnosta voisi käydä katsomassa, miten muut ovat toteuttaneet meillekin tulevat ruokakomerot, pyykkikuilut sun muut. Ja mä kun kuvittelin, että olen ihan itse keksinyt arkeamme helpottavia ratkaisuja:)

  16. >Malia: Juu, kyllähän te ennätätte vielä messuille. :)Amalia: On totta ettei messuilla ollut juuri mitään uutta sellaiselle, joka muutenkin seuraa sisustustrendejä aktiivisesti. Juuri kierroksemme lopussa alkoi sataa, joten minulta jäi muutama viimeinen talo katsomatta (ja ne näyttivät ulkoapäin siltä, etteivät olleet omaan makuun) ja yksi niistä oli juuri tuo ultimatemarketin kohde. No jos vielä toisen kerran menen sinne, niin täytyy aloittaa siitä päästä, joka jäi eka kerralla katsomatta…COCO: Voi tulkaa nyt ihmeessä tänne! Nyt on hyvä syykin. :)Suurin osa pihoista oli kivillä "sisustettu" ja nuo kuvat ovat pääosin Anvia-talon pihalta, joka olikin tosi kiva. Siellä oli laitettu metsänpohjaa osaan pihasta – tosi kiva idea! Voi poimia sitten mustikoita omalta pihalta. :)Kyllä meidänkin piha on vielä kaukana noista… :Dmyyrä: Mukavaa messupäivää teille! Pitääkin tulla sitten blogiisi kurkkimaan, millaisia kuvauskohteita sinä olet valinnut. :)Molina: Kiva jos kuvista saa ideoita. Kuvasin vain sellaisia juttuja, joista itse tykkään. Kollaasit tein sitten kertyneen materiaalin pohjalta. Jos olisin etukäteen tiennyt, että teen tällaisen postauksen, olisin ehkä kuvannut enemmän asetelmia ja muita yksityiskohtia. Noh, mutta tällainen postaus tällä kertaa. :)Eija: Amalia jo vastasikin sinulle, että ne ovat Tikaun. Tikaun mattoja myytiin messuilla Kannustalo-kohteen yhteydessä olevassa kaupassa. Ne oli todella kauniita!!!Soile: Kiva, että sinäkin pääset messuille. Olenkin aiempina vuosina lukenut aina messupostauksesi. :)Mia: Kiva jos näistä kuvista oli hyötyä. :)Mekin yritetään tehdä tuollainen betonipenkki. Samoin myös kukkaruukut ja istutusallas ja ja ja… :DJane: Aivan totta! Kannustalot oli sisustettu niin kodinomaisesti kyllä. :)Laurana: Minäkin olen ihaillut tuota Hang on -naulakkoa jo kauan aikaa. Kelpaisi kyllä meillekin, mutta ei taida löytyä sopivaa paikkaa… Petra: Höh, mulla jäi se Ultimatemarketin talo välistä, kun alkoi sataa. :/ Tykkäsin kyllä myös Anvia-kodista, vaikka itse olisin tuonnut sinne vielä vähän enemmän lämpöisiä elementtejä. Mutta oli se heti muiden suosikkieni jälkeen seuraava. :)Terhi: Eipä kestä. Kiva jos näistä kuvista sai ideoita. Kunniahan kuuluu tietenkin sisustussuunnittelijoille. :)Marja: Kiva kuulla! 🙂 Messuille vaan jos aikataulu antaa myöten! :)Amalia: Valaisin kollaasin ensimmäinen lamppu on Flosin Parentesi ja kalenteri on Stendig (http://www.stendigcalendar.com/). Olen himoinnut tuota kalenteria jo pitkään! Sopisi hyvin meidän työhuoneeseen. 🙂 Tuo Flosin lamppu taas sopisi meidän makkariin. 😉 Mutta täytyy ensin hankkia uudet valaisimet olkkariin.Ja ne Tikaun matot olivat a i v a n i h a n i a !!!!Violette: Kannattaa mennä messuille jos vain suinkaan pääsette. Alue on muutenkin tosi viihtyisä. Ja onhan Kokkola niin kiva pieni kesäkaupunki. 🙂 Heh hehe, täytyy nyt vähän markkinoida omaa kotikaupunkia, kun on näin ainutlaatuinen tilaisuus. :DNiitä pyykkikuiluja siellä oli tosiaan ainakin parissa talossa. Myös vetimettömiä vaatekaappeja näkyi ja minäkin kuvittelin ettei niitä olisi kovin monella… ;D

  17. >No olipas kiva postaus, varsinkin kun tältä pohjalaiselta taitaa jäädä messut tänä vuonna näkemättä! Tosi hauskat erityisesti nuo lastenhuoneet. Mikäköhän siinä on, kun omat lapsukaiset alkavat jo olla leikki-iän ohittamassa, tekisi mieli koko asunto sisutaa 'lastenhuonetyyliin' simppelisti marikankailla ja pukkipöydillä. Ja kamppeet sikinsokin.

  18. >Working mum: Onhan noissa lastenhuoneissa oma, erityinen viehätyksensä, joten ymmärrän kyllä tuon sinun "mielihalusi". 🙂 Harmi ettet päässyt tänä vuonna messuille. Itse taidan vielä mennä toisen kerran tässä viime tipassa…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.