Lastenhuoneista vilautan teille ensimmäisenä poikamme huonetta. Huoneessa on valkoiset seinät, mutta katto on maalattu pojan lempivärillä, sinisellä. Huoneen sisustus koostuu pääosin vanhoista huonekaluistamme: Muuramen ja Artekin huonekalut ovat peräisin 80-luvun alusta, lapsuudenkodistani. Ihan uutta ovat rullaverhot, Ikeasta hankittu Erslev-matto sekä Pax-vaatekaappi.

 

 

Aluksi Muuramen laatikostot olivat tyttömme huoneessa ja pojalla oli Ikean Malm-lipastot (näkyy täällä). Siirsimme ne toisinpäin, jotta saimme tehtyä pojalle työpöydän. Koulupöytää hän ei vielä tarvitse, mutta tuon ääressä on hyvä piirtää ja askarrella ja molemmat lapsukaiset mahtuvat siihen samaan aikaan. Muuramen laatikostojen päällä oleva valkoinen, korkeakiiltoinen pöytälevy on ensimmäisen talomme keittiöstä ylijäänyt peitelevy. Se sopii hyvin työtasoksi, sillä sileältä pinnalta on helppo pyyhkiä tahrat pois.

Mummun virkkaama kori

Vaatekaapin vieressä oleva kirjahylly on toinen osa Ikean Bonde-kirjahyllystämme. Toinen osa on tyttären huoneessa. Hankimme tuon kirjahyllyn ensimmäiseen omistusasuntoomme kymmenisen vuotta sitten ja valitettavasti levyt ovat hiukkasen kellastuneet ajan myötä. Hylly ei ole ihan saman kokoinen Pax-vaatekaapin kanssa, mutta menettelee tuossa ihan ok. Pysyy lelut järjestyksessä.

Pojan vauvana käyttämä Lexingtonin viltti on nyt pienenä torkkupeittona sängyn päällä
Pojan omat taideteokset pitää laittaa esille
Sängynpeitekin meillä on jossain, mutta en tiedä missä 😉

Huoneesta puuttuu vielä kattovalaisin, mutta se on jo olemassa (tai ”tehtynä”), mutta emme ole saaneet aikaiseksi ripustaa sitä vielä kattoon. Uskon, että huone tulee vielä muuttumaan pikkuisen ajan kuluessa: olisi kiva hankkia tuonne muutama String-hylly ja haluaisin myös maalata nuo vanhat Artekin tuolit valkoisiksi. Aluksi mietin myös, että hankkisimme rullaverhon päälle valelaskosverhon, mutta nyt tuntuu ettei huone sitä välttämättä kaipaakaan. Olemme myös harkinneet parvisänkyä, jolloin huoneeseen jäisi enemmän lattiapinta-alaa leikkejä varten. Parven alle voisi tehdä vaikka pienen pelinurkkauksen*. Tuo TV ei yhtään sovi tuohon ikkunan eteen… Luulen, että huonekalujen järjestys tulee muuttumaan huoneessa melko piankin.

 

Ja todettakoon loppuun vielä, että huoneessa harvoin näyttää oikeasti tuolta, sillä leikit valtaavat lattiapinta-alan aika nopsaan. 😉

*Jos tästä joku älähtää, niin kerrottakoon, että poika ei saa pelata joka päivä, vaan olemme sopineet pari pelipäivän viikossa.

Author

15 Comments

  1. >Hieno huone. Ja ihanan siistiä. Jos kaipaat ompelijaa valelaskosverhon suunnittelussa tai ompeluttamisessa, olen käytettävissä. Valitettavasti minulla ei ole portfolioa olemassa, mutta joitain kuvia sentään on. Olen yhdeltä ammatiltani ompelija ja tehnyt joillekin tuttaville ja itselleni verhoja. Jos kiinnostaa niin ota yhteyttä mailiin.

  2. >Hieno lastenhuone! Kiva idea tuo katon maalaaminen, sitä ei näekään kovin usein, mutta hyvin toimii! Oliko huoneen koko n.10m2?

  3. >Hieman aiheen vierestä, mutta mielenkiinnosta kysyisin harmittaako jotkut tekemänne tila- tai sisustusratkaisut uudessa kodissanne. (En tarkoita, että tässä huoneessa oma silmäni huomaisi jonkin "virhevalinnan") :-)Oikeastaan annan peukut tästä huoneesta, ettei lastenhuonetta ole tehty aikuisten sisustuskohteeksi, vaan siinä näkyy lapsen jälki ja kodikas elämä.Inspiroiva blogi sinulla, yksi suosikeistani.

  4. >Ihana tuo pojan itse tekemä pupu :). Onko tuo Marimekon lattiatyyny itse tehty vai saako niitä jostain? Anna

  5. >Mistä nuo valkoiset kehykset on pöydän päällä missä on pojan maalauksia? Täytyis itekin kehystää pojan töitä.. Onko pöytälamppu mistä? Kiva huone. T. Sara

  6. >Osaatko antaa ohjeita noiden korien virkkaamiseen? Näyttää kivalta tuo sininen kori 🙂

  7. >Aivan uskomattoman hyvältä näyttää! Erityisesti sinisestä katosta pinnat kotiin, todella raikkaan oloinen.

  8. >Viihtyisältä lastenhuoneelta näyttää! :)Oletko ollut tyytyväinen Paxeihin? Mietinnässä olisi eteiseen ja makkariin..

  9. >Hei, tykkään kovasti kodistanne & tyylistänne! Kiva on myös poikanne huone! Erityisesti ihastuin mummun virkkaamaan siniseen koriin. Saisitko kysyttyä häneltä ohjeen, miten kori on tehty, mistä langasta jne? Aurinkoista loppukesää! Terv. toinen Suvi M., myös päälle 3-kymppinen äiti.. 🙂

  10. >Oikein mukavan näköistä! Raikas ja ihanan vaalea värimaailma, erityisen kiva idea tuo katon maalaaminen jollakin värillä. En itse oikein pidä lastenhuoneista, joissa on seinät, matot, verhot, päiväpeitteet sun muut jotakin yhtä väriä, esim. vaaleanpunaista tai vihreää – ovat helposti tunkkaisen näköisiä.Muutenkin kotinne on oikea unelmakoti! :)Tessa

  11. >Terhi: Kiitos vinkistä! Täytyy pitää sinut mielessä jos ompelijaa tarvitaan. :)Hanna: Huone on 11m2. Mietimme ensin yhden seinän maalaamista, mutta tuo katon maalaaminen alkoikin tuntua paremmalta ja erilaiselta ratkaisulta.Anonyymi: Olen tehnyt erillisen postauksen tuosta aiheesta ja se löytyy täältä:http://valkoinenharmaja.blogspot.com/2011/05/valkoisen-harmajan-plussia-ja-miinuksia.htmlEli kyllä minusta lastenhuoneet olisivat saaneet olla vähän suuremmat, mutta eipä tätä taloa olisi voinut lähteä hirveästi kasvattamaan. Mitään suurempia harmituksia ei onneksi ole. :)Ja kiva kuulla, että lastenhuone näyttää lastenhuoneelta eikä täysin äidin maun mukaan sisustetulta. 😉 Ei minua kauheasti nuo Cars ja ToyStory-laatikot viehätä, mutta lapset niin tykkäävät niistä. :)Anna: Mummu on ommellut molemmille lapsille Marimekon kankaasta lattiatyynyt. Eli ihan itsetehtyjä ovat. :)Sara: Kehykset on muistaakseni lasten Turun pappa tehnyt itse. Hän kun on taiteilija ja kehystää paljon myös omia töitään. Pöydän päällä oleva valaisin on ostettu Ikeasta vuosia sitten.Anonyymi: Ohjeet tuollaisen korin virkkaamiseen löytyy täältä: http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/mallit_luo?openview&restricttocategory=Uusimmat%20mallitAnonyymi: Kiitos, kiva kuulla, että tykkäsit. 🙂 Anonyymi: Ikean Pax-kaapit tuntuvat kyllä aika huterilta ja ovien kalvopinnoite halvalta (oven reunassa on sellainen pykälä, johon sormi aina osuu ja tuntuu siltä, että kalvo lähtee siitä purkautumaan). En kyllä hankkisi noita kaappeja enää… Jos olisi maalatut ovet, niin sitten voisi olla toinen juttu.Suvimaria: Terve vaan toiselle Suvi M:lle! 🙂 Tuossa ylempänä annoinkin jo linkin, josta löytyy ohje tuon korin virkkaamiseen. Sitä on mummukin käyttänyt. :)Tessa: Voi kiitos ystävällisestä kommentistasi! 🙂 Kiva kuulla, että huone näyttää raikkaalta. 🙂

  12. -housemother Reply

    >Kivan näköinen huone pojalla! 🙂 Lattiatyyny hyvä idea. Meillä tuosta Bo Boo kankaasta tehty poikamme huoneeseen taulu. Löysin tänään blogisi- jään lukijaksi! :>

  13. Moikka!
    Harkitsen samoja vaatekaappeja lastenhuoneisiin. Vaikka syvyys on pieni (oliko 37cm) niin mahtuuko tanko henkarivaatteille ja lasten henkareita? Vai pelkkiä hyllyjä? Oikein mukavilta ja raikkailta näyttävät teidän lastenhuoneet! 🙂

    • Kiva kuulla! 🙂

      Kyllä meillä on henkareitakin noissa kaapeissa. Kun ne laittaa sillä tavalla vähän vinoon, niin ne mahtuvat ihan hyvin.

  14. Meilläkin on lastenhuoneissa nuo samat ikean matot. Onko teillä pysynyt hyvässä kunnossa? Meillä sieltä täältä langanpätkiä nousee ylös ja ei meinaa millään pysyä suorassa lattialla.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.