Kaupallinen yhteistyö: Festivo Yksi tämän kodin tärkeimmistä kodinkonehankinnoista oli kotimaisen Festivon kylmiöpakastinyhdistelmä. Olin haaveillut Festivosta vuosikaudet ja olin innoissani, että pystyimme toteuttamaan tuon hankinnan tähän kotiin! Olemme asuneet tässä kodissa nyt puolisen vuotta ja ajattelin kertoa käyttökokemuksemme Festivosta. Lopussa myös vastauksia teidän kysymyksiin. Olemme huomanneet selvästi käytännössä, että…
Ai että, olen niin fiiliksissäni auringonpaisteesta ja valon lisääntymisestä! Paikallisessa kukkakaupassa myytiin leikkokukkia isoina puntteina periaatteella osta 3 maksa 2 ja kokosin niistä monta ihanaa kimppua. Kotiin tuli ihana kevättuulahdus! Leikkokukkasesonki on parhaimmillaan ja kukkakaupoista saa nyt monia upeita lajikkeita. Kukilla voi niin helposti piristää kodin sisustusta ja…
Nyt kurkistetaan tarkemmin meidän uuden kodin keittiöön. Jo on aikakin – voisi sanoa! Olen odottanut pimeän kauden väistymistä, jotta saan kuviin luonnonvaloa ja nyt sitä vihdoin riittää. Tosin napsin nämä kuvat vain kännykällä viikonloppuna, mutta tunnelma onkin minulle tärkeämpää kuvissa kuin tarkka laatu. Postauksen lopussa ennen ja jälkeen…
Kaupallinen yhteistyö: Schneider Electric Nykyistä kotia remontoidessamme meille on ollut tärkeää kunnioittaa 1800-luvun talon tyyliä, mutta samalla tuoda se nykyaikaan. Remontissa uusimme kaikki huoneiston valonkatkaisijat ja pistorasiat – tietysti talon tyyliin sopivalla tavalla. Oli ihan selvää, että valisimme sähkökalusteiksi Schneider Electricin Renova-sarjan pistorasiat ja valonkatkaisimet. Halusimme kunnioittaa talon…
Miten onkaan nykyisin niin korkea kynnys kirjoitella blogiin ihan vain kuulumisia…? Tuntuu, että nykyisin blogipostauksen pitäisi olla todella informatiivinen, jotta se kannattaa tehdä. Mutta kyllähän omaan blogiin saa kirjoittaa mitä haluaa, vaikka somemaailma muuttuu. Nyt teki mieli tulla kirjoittelemaan kotikuulumisia helmikuulta. Remonttikertausten väliin on kiva tehdä tällaista sisältöä.…
Aiemmassa kylpyhuoneremonttipostauksessa esittelin tarkemmin LVI-kalusteet, joten tarkastellaan nyt remonttikokonaisuutta: remontin kulku, pintamateriaalivalinnat sekä ennen ja jälkeen kuvat. Kylpyhuone on pieni, eikä sinne tule yhtään luonnonvaloa, joten valokuvaus on melko haastavaa. Nappasin ennen kuvat kylppäristä vanhempien muuttohässäkän yhteydessä ja kylpyhuoneessa on normaalia enemmän tavaraa tasoilla. Kuvista näkee kuitenkin lähtökohdan.…
Kaupallinen yhteistyö: FM Mattsson / Damixa Kylpyhuoneen remontti oli yksi suurimmista muutoksista uudessa kodissamme. Ajattelin jakaa kylpyhuoneen remonttipostauksen kahteen osaan. Tarkastellaan ensimmäiseksi LVI-valintoja, sillä ne ovat keskeinen osa kylpyhuoneen toimintoja. Valitsimme kylpyhuoneen suihkut ja hanan tyylikkäästä Damixa Silhouet -sarjasta. Koko asunnon remontissa punaisena lankana on ollut kunnioittaa 1800-luvun…
Kuten aiemmassa postauksessa lupasin, teen alkuvuonna yhteenvedon jokaisen huoneen remontista. Aloitetaan makuuhuoneesta, sillä se valmistui ensimmäisenä ja sängynpäätyseinästä on kyselty kovasti. Remontissa uusittiin kaikki makuuhuoneen pinnat. Tavoitteena oli luoda makuuhuoneeseen rauhallinen tunnelma, joka kunnioittaisi 1800-luvulla rakennetun talon aikakautta sopivissa määrin. Makuuhuone maalattiin kauniilla harmaan sävyllä (Teknoksen HARMAJA) ja…