Archive

syyskuu 2021

Browsing

Olemme asuneet tässä kodissa nyt kymmenen vuotta. Harmaja-talomme valmistui keväällä 2011 ja se on ollut meille valtavan ihana koti. Vuosien varrella jotain on tarvinut uusia ja osa uudistuksista on vasta suunnitteluasteella, mutta selvää on, että koti kaipaa päivittämistä. Tässä kooste siitä, mikä on mennyt rikki tai missä nyt…

Sisustelin olohuoneeseen hitusen syksyisempää ilmettä. Parasta on, kun huonekalut ovat muunneltavia, jolloin muutosta saa aikaan helposti. Nyt asettelin sohvamodulit niin, että niistä muodostui kotoisa kulmasohva. Pienet esillepanot viimeistelevät syksyisen tunnelman. Pidemmän aikaa blogiani seuranneet taitavatkin tietää, että tykkään vaihdella sohvanpäällisiä etenkin keväisin ja syksyisin. Nyt valkoiset päälliset menivät…

Sisustusuutiset ovat taas täällä kesätauon jälkeen! Nyt summataankin uutuusjuttuja koko kesäkaudelta. Mukana on ihanaa sisustusinspiraatiota syksyyn! Kotimainen Lundia lanseeraa uuden Hetki-nimisen sohvan. Sohvassa on massiivipuinen runko ja muhkeat pehmusteet. Ideana on yhdistää sohva, daybed ja vuodesohva samaan tuotteeseen. ”Kun sain tehtäväksi suunnitella vuodesohvan Lundialle, palasin hetkeksi lapsuuteni mummolaan,…