Archive

2019

Browsing

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila & Suomen Blogimedia Villa Fregatissa tehdään tällä hetkellä pieniä viimeistelyjä ja mökki alkaa pian olla sisältä valmis. Mikä ihana tunne onkaan, kun sisäpinnat alkavat valmistua! Maalasimme mökin sisäseinät valkoisiksi ja harkitsimme tarkkaan oikean valkoisen maalisävyn valintaa. Valkoisesta on olemassa niin montaa eri sävyä, että sen…

Minun piti kirjoitella teille tänään jotain aivan muuta, mutta tartunkin nyt tärkeään aiheeseen, josta olen meinannut kirjoittaa jo monet kerrat. Nimittäin kommentoinnista somessa – milloin menee liian pitkälle? Jokainen some-työläinen määrittelee oman linjansa omissa kanavissaan, mutta nykypäivän some-kulttuurissa on minusta tärkeää ottaa tämä asia esille. Juttelin tästä jo…

Kaupallinen yhteistyö: K-Citymarket Vietimme ensimmäisen juhannusaaton mökillä! Vaikka siellä on vielä aika keskeneräistä, varsinkin pihalla, onnistui pienien grillibileiden järjestäminen oikein mainiosti ja kerrankin sää suosi juhannuksen viettäjiä. Grillissä paistui mitä maukkaimpia herkkuja ja jälkiruoaksi nautitiin suussasulavaa kesäistä kakkua, joka on superhelppo valmistaa! Suunnittelu ja hyvät etukäteisvalmistelut ovat onnistuneiden…

Hämmästyin tässä eräs päivä, kun huomasin miten meidän juhannusruusupensaat olivat puhjenneet kukkaan. Ne ovat aivan täynnä ihania valkoisia ruusuja! Nappasin muutaman alimmaisen oksan koristeeksi maljakkoon. Ihanaa, kun leikkokukat saa tähän aikaan omasta pihapiiristä! Kuten aiemmin kirjoittelin ”Kurkistus pihaan ja kukkapenkkeihin” -postauksessa, meidän pihan kasvit voivat tänä vuonna jotenkin…

Kaupallinen yhteistyö: Pentik & Suomen Blogimedia Juhannus on minusta aivan ihana juhla! Olemme viettäneet monta juhannusta ihan kotona, rauhallisissa tunnelmissa. Lämmittäneet saunaa ja syöneet hyvin. Minulle on muodostunut pieniä juhannusperinteitäkin tähän kotiin. Tämän vuoden juhannus taitaa olla viimeinen, jonka vietämme (ainakin osittain) kotona, sillä sitten juhannuksen vietto siirtyy…

Meidän kodin nurkat alkavat tällä hetkellä olla täynnä kaikenmaailman pahvilaatikoita ja tavaroita, jotka ovat matkalla mökille. Kodin sisustusta ”täydentää” (kirjaimellisesti) myös muutama ylimääräinen tuoli. Jokainen niistä on hankittu vuosiksi eteenpäin, eikä miksikään väliaikaisratkaisuksi. Ajatuksenani oli koota mökin pöydän ympärille sekalainen kokoelma erilaisia design-tuoleja – mieluiten second handina. Tuoli-friikkinä…

Kaupallinen yhteistyö: Puustelli Miinus Yksi rakennusprojektin suurimmista päätöksistä on keittiön valinta. Meidän keittiösuunnitelmat olivat visuaalisesti hyvin selvillä melkeinpä alusta asti, mutta keittiötoimittajaa punnitsimme tarkkaan. Tutustuin Puustelli Miinus -keittiöön ja oikeastaan sen jälkeen mikään muu keittiö ei enää vetänyt sille vertoja. Puustelli Miinus on aidosti ekologinen valinta – monestakin…

Kylläpäs on ollut touhukas viikonloppu! Minulla on ollut paljon blogitöitä ja rästiin jääneitä kotihommia, joten aivan täysin levon kannalta ei tämä viikonloppu ole sujunut. Tänään aamupäivällä oli vuorossa kotihommat ja sillä aikaa, kun pyykkikone hurrasi, päätin leipoa raparperipiirakkaa. Siitä tuli taivaallista! Kerroinkin jo ”Kurkistus pihaan ja kukkapenkkeihin” postauksessa…

Villa Fregatti rakennetaan kaupallisessa yhteistyössä Kannustalo Oy:n kanssa Kurkistetaanpas mökille! Viime päivinä on tuntunut siltä, että raksaprojektissa ei ole vähään aikaan tapahtunut mitään, mutta kun katsoo kuvia taaksepäin, huomaa miten monta askelta otettiinkaan eteenpäin toukokuussa! Meidän mökki on ihan pian valmis sisältä! Toukokuun alussa naputtelimme viimeisenkin kattopaneelin paikoilleen…

Tänä keväänä olen iloinnut siitä miten meidän pihan kasvit voivat kerrankin oikein mainiosti. Nurmikko vihertää paremmin kuin koskaan ja kukkapenkeistäkin löytyy monia ilon aiheita. Ja kyllä sitä kitkemistäkin riittäisi… Ehkä kaikista kivoin juttu on se, että toinen meidän omenapuista on räjähtänyt oikein kunnolla kukkaan. Koko puu on aivan…

Voitaisiinko nyt painaa hidastusnappulaa, sillä juuri nyt on käsillä vuoden paras aika: kesä on vielä edessä ja luonto on kauneimmillaan. Tuntuu, että tämä kevät on mennyt hurjaa vauhtia! Nyt on jo kesäkuu…ja aika summata toukokuun sisustusuutiset. Lundian Moments -kokoelma saa kesäistä jatkoa: Lundia Classic -senkistä julkaistaan valkoinen versio…

Kaupallinen yhteistyö: Ellos Enää muutama hassu viikko kesälomaan…olen miettinyt, että jos tänä kesänä pitäisi kunnolla kesälomaa, mikä minun kohdallani käytännössä tarkoittaisi breikkiä myös blogista. Toisaalta jos inspiraatio iskee vahvasti, niin olisi ikävä jarrutella vain siksi, että on päättänyt olla päivittämättä. Luulenpa, että menen fiiliksen mukaan – niin olen…