Archive

tammikuu 2019

Browsing

On vaikea hillitä innostusta päästä sisustamaan meidän mökkiä, Villa Fregattia. Pyörittelen sisustusideoita mielessäni joka päivä ja mietin tunnelmaa, jonka haluaisin mökille luoda. Sisustamisen aika tulee kuitenkin vasta kesällä, mutta onneksi nautin myös tästä suunnittelusta ja kyllä myös odottavasta fiiliksestäkin. Tässä sekalainen katsaus sisustuskuvista, jotka miellyttivät silmääni ja joista…

Lastenhuoneet näkyvät harvemmin blogissa, mutta tänään kuvasin tyttären huoneessa, jossa on tapahtunut pieniä muutoksia. Keväällä yksitoista vuotta täyttävä tytär toivoi huoneeseen peiliä ja siitä se ajatus sitten lähti… Peili löytyi IKEA:n reissulta syksyllä ja se kimmoitti muuttamaan tämän yhden nurkkauksen kokonaan. Sijoitimme aiemmin koko seinän pituudelta kulkeneet pöytälevyt…

Viikonloppuna satoi melkoinen määrä lunta ja pehmoinen puuterilumi teki koko tienoosta niin kovin kauniin. Oli ihan pakko tarttua kameraan ja näpsäistä muutama kuva muistoksi lumisesta kotipihasta. Aurinko pilkisteli pilviverhon takaa ja hennot lumihiutaleet kimaltelivat kiehtovasti auringonsäteissä. Minä kyllä pidän kunnon talvesta! Kyllä olisi synkkää jos olisi märkää ja…

Kun oma sisustustyyli on löytynyt ja pääosa kodin huonekaluista on hankittu sillä silmällä, että ne miellyttävät ja kestävät vuosikaudet, syntyvät sisustuksen uudistukset pienin keinoin. Tänä viikonloppuna päivitin olohuoneen sisustusta vain lisäämällä pitkän verhon ikkunaan ja kuivakukkia maljakkoon. Ilme muuttui heti astetta trendikkäämmäksi. Olohuoneen suuri sohvapöytä on nyt myös…

Mökkiprojekti etenee mukavasti ja Mankku on ahkeroinut raksalla monena iltana sekä viikonloppuna. Kohta pitäisi päättää seuraavia suurempia hankintoja, kuten esimerkiksi keittiö. Ideat keittiön pintamateriaaleista ja kaapeista ovat olleet selkeänä mielessä jo pitkään, joten ehkä kohta voisi laittaa jotain tilaukseenkin. Ja päättää, että miltä valmistajalta. Keittiömme sijoittuu eteisen vasemmalle…

Yksi kevätkauden monista ihanista jutuista on se, että kukkasesonki alkaa ja meitä hemmotellaan vuoronperään mitä upeimmilla lajikkeilla. Tulppaanikausi on nyt käsillä ja tuo perinteinen maljakon sulostuttaja tuntuu tähän vuodenaikaan raikkaalta valinnalta. Nappaan yleensä valkoisen tulppaanikimpun ostoskoriini, mutta tällä kertaa päädyinkin toiseen väriin. Valkoiset tulppaanit olivat loppuneet ruokakaupasta, joten…

Ainakaan IG-storyjani seuraaville ei ole tainut jäädä epäselväksi, että rakastan kissoja. Reilu pari viikkoa sitten perheemme täydentyi kissanpennulla, joka on hurmannut meidät kaikki. Mutta mitä kannattaa huomioida kotona, kun kissanpentu tulee taloon? Kun haimme Pörrö-kissanpennun kotiin, jännitin eniten sitä kuinka 6-vuotias Pehmis kissamme ottaisi sen vastaan. En ollut…

Koen vuoden vaihtumisen aina ikään kuin uudeksi aluksi. Minulla ei ole tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, mutta suunnittelen ja ideoin mielelläni tulevaa vuotta. Olen vuoden alussa aina täynnä intoa ja ideoita. Blogiin liittyvät jutut pyörivät vahvasti mielessä ja mietin mitä tältä blogivuodelta toivon. Olen kirjoittanut blogia jo kymmenen vuotta. Siinä…

Voidaanko jo vähän haaveilla keväästä? Sain nimittäin kurkistaa Annon kevät-kesä 2019 mallistoon ja valoisat, harmooniset kuvat herättivät keväiset ajatukseni. Lämpimiä hiekansävyjä, pellavaa, koripunosta ja kaunista keramiikkaa… Annon SS19 mallisto on nimeltään Purus, joka tarkoittaa puhtautta. Purus-nimellä Anno haluaa viestiä pohjolan raikkaista kevätaamuista, puhtaasta ilmasta ja ilmapiiristä, jossa on…

Tänään olemme viettäneet sunnuntaita (ja loppiaista) meille perinteiseen tapaan: minä olen hääräillyt ja sisustellut, lapset ovat pelanneet ja tehneet omia juttujaan ja Mankku on ahkeroinut raksalla. Joulun karsin pois jo vuoden ensimmäisenä päivänä, mutta karsiminen jatkuu ylipäänsä edelleen. Heti joulunpyhien jälkeen siivosin eteisen vaatehuoneen ja järjestelin sen kivasti…

Uusi vuosi ja uudet trendit. Vai meneekö se sittenkään niin? Vastuullisuus ja kestävyys vaikuttavat vahvasti valintoihimme ja väistämättä tämä heijastuu myös sisustustrendeihin. Painotus ekologisuuteen ja kestäviin valintoihin johtaa siihen, että sisustustrendien sykli on aiempaa pidempi. Trendit eivöt kuitenkaan kokonaan häviä. Tutkin sisustuslehtien sekä sisustusammattilaisten trendiennusteita ja vertasin niitä…

Villa Fregatti rakennetaan kaupallisessa yhteistyössä Kannustalo Oy:n kanssa Kurkistetaanpas nyt seuraavaksi meidän mökille. Raksahommat edistyivät joulukuussa oikein kivasti ja olemme päässeet jo aloittelemaan sisäpintahommia. Meri on jäätynyt ja olemme ihastelleet kauniita auringonlaskuja. Joulukuun suurin edistysaskel oli lattiavalu. Ensiksi mökki piti saada lämpimäksi, jotta betonivalu voitaisiin suorittaa. Se onnistui…