Archive

joulukuu 2018

Browsing

Kiitos kaikille lämpimästä palautteesta koskien printattavaa kalenteria, jonka olen jo kuuden vuoden ajan jakanut blogissani. Siitä on taas kyselty kovasti ja tässäpä se tulee taas: vuoden 2019 printattava kalenteri on nyt ladattavissa alta löytyvistä linkeistä. Tänäkin vuonna kalenterista on kaksi versiota: tavallinen ja sellainen, jossa on viikkonumerot. Kalenterit…

Hyvää 1. adventtia! Olen täällä hääräillyt ja laittanut kotiin jouluista tunnelmaa. Tänä vuonna meidän joulu taitaakin olla ihana piparinruskea. Trendikkään ruskean ja tumman oranssin sävyt viehättävät minua kovasti ja ne sopivat kauniisti myös jouluun. Ihan vielä en kuitenkaan kaivanut esille kaikkia joulukoristeita, sillä minusta on kiva lisätä joulutunnelmaa…

Ihanaa joulukuuta! Me olemme tänään hääräilleet kaikenlaista niin mökkitontilla kuin omassa pihapiirissäkin. Nyt ennen kuin rauhoitun pikkujouluillan viettoon perheen kanssa, ajattelin näpytellä blogiin marraskuun sisustusuutiset. Tällä kertaa mukana on paljon astiauutuuksia sekä katsaus ensi vuoden mallistoihin ja trendeihin. Kuvat: Vallila Kotimainen tekstiilivalmistaja Vallila on julkaissut kevään ja kesän…