Archive

joulukuu 2018

Browsing

On vuoden viimeinen päivä ja perinteisen vuosikoosteen aika. Tällä kertaa ajattelin tehdä sen eri tavalla kuin aiemmin: poimin jokaiselta kuukaudelta kolme lempikuvaani sekä lukuvinkit parhaisiin blogipostauksiin. Mukana tietysti myös muisteloita kuluneesta vuodesta. Tammikuu 2018 Tammikuu alkoi blogissa perinteisellä sisustustrendiennustuksella ja kirjoittelin ajatuksia blogikuvien takaa. Teimme reissun Tukholmaan ja…

Ennen kuluneen vuoden summailuja ja tulevan vuoden trendiennustuksia kurkistetaan ensin vielä joulukuun sisustusuutisiin. Monet brändit kertoivat joulukuussa ensi vuoden uutuuksistaan ja mallistoistaan. Lifestylebrändi Samuji satsaa kansainväliseen kasvuun yhdistymällä brändi- ja designtoimisto Agency Leroyn kanssa. Yhdistymisen lopputuloksena syntyy uudenlainen design-talo, joka kerää yli 50 muodin, designin, teknologian ja strategisen…

Vuoden lopussa blogeissa tehdään perinteisesti erilaisia katsauksia menneeseen vuoteen. Minä olen listannut mieluisimmat sisustushankintani useana peräkkäisenä vuotena, enkä tänä vuonna aikonut tehdä poikkeusta. Kotimme sisustus on rakentunut pikkuhiljaa vuosien varrella laadukkuutta ja ajattomuutta painottaen, joten luonnollisesti hankintojen tarve on vähentynyt. Tämän listan sisustushankinnat ovatkin samalla myös ainoat koko…

Takana on mitä täydellisin joulunvietto. Saimme rentoutua oikein kunnolla ja viettää kiireetöntä aikaa perheen kesken. Välipäivinä perheeseemme saapui uusi pieni jäsen: Pörrö-kissa. Nappasin nämä jouluiset kuvat aattona, kun kaikki alkoi olla valmista jouluaterialle. Pöytä oli katettu ja koti somistettu jouluiseen tunnelmaan. Jouluaterian jälkeen meillä on tapana avata lahjat,…

Nyt alkoi meidän perheen joululoma! Aivan mahtavaa! Ennen joulua riittää kaikenlaista puuhaa ja järjestelyä, joten luulenpa etten enää ehdi kirjoitella blogiin ennen aattoa. Instagramin puolelle saatan vielä tallentaa tunnelmia ennen joulua. Minulle tärkeintä joulussa on kiireettömyys ja yhteinen aika läheisten kanssa. Joululomalla on aikomus ottaa erittäin rennosti: nukkua…

Täällä on jouluvalmistelut vielä vähän vaiheessa, mutta kuusi on sentään hankittu. Se tosin odottaa vielä ulkosalla; tarkoitus olisi viikonloppuna nostaa kuusi sisälle ja ryhtyä koristeluhommiin. Bongasin Diagnoosi sisustusmania -blogista hauskan joulukuusihaasteen ja päätin tarttua siihen itsekin. Nyt siis luvassa katsaus meidän kodin joulukuusiin viimeisen kuuden vuoden ajalta. Ensimmäisen…

Tänään olen suunnitellut joulukauden kattauksia ja esillepanoja. Somistin pöytään puurokattauksen, jollaisen ajattelin loihtia aattoaamuksi, kun herkutellaan riisipuurolla. Kattauksen tyylin pohjana on ”moderni kaitaliina”, jollaisen hankin aiemman joulustailaukseni innoittamana. Modernin kaitaliinan idean kerroinkin teille jo aiemmin: liina on perinteistä kaitaliinaa leveämpi ja tällaisen voi taitella tavallisesta pöytäliinastakin, kun sen…

Vaikka blogipostaukset ovat painottuneet vahvasti joulutunnelmiin viime aikoina, en itse ihan vielä ole päässyt joulufiiliksiin. Tänä viikonloppuna ajattelin panostaa siihen: leipoa joulutorttuja lasten kanssa ja poltella kynttilöitä. Kotona on esillä jo osa joulukoristeista, mutta muutama olennainen juttu puuttuu vielä. Kuvat: Granit Ajattelin kipaista mökkitontille ja hakea sieltä pienen…

*Kuvissa näkyvät kukat saatu Otin pienen varaslähdön joulukukkavalmisteluihin, kun hääräsin joulustailauksen parissa jo marraskuulla. Ihana Kukkakauppa Mari Havia lahjoitti minulle kukat kuvauksiin ja sen jälkeen ne pääsivät osaksi meidän kodin sisustusta. Tässä katsaus lempijoulukukkiini. Hyasintit Hyasintin tuoksu tuo minulle vahvasti mieleen lapsuuden joulut. Meillä oli aina paljon joulukukka-asetelmia,…

Itsenäisyyspäivän myötä saimme viettää pidennetyn viikonlopun, joten piipahdimme siskoni luona Turussa, kuten moni varmaan Instagramin Storiesista näkikin. Toin reissulta kotiin muutaman tuliaisen ja nyt olohuoneesta löytyy monta tämän hetkistä lempijuttuani. Tiesin jo etukäteen, että Sisustuksen Koodista haluan ostaa ihanan Overosen tuoksukynttilän. Minulla on tapana ostaa uusi, laadukas tuoksukynttilä…

Villa Fregatti rakennetaan kaupallisessa yhteistyössä Kannustalo Oy:n kanssa Mökkiprojekti eteni marraskuussa ihan mukavasti. Timpuriporukkamme sai oman osuutensa valmiiksi ja me olemme itse päässeet hommiin. Eristeiden osalta mökki alkaa olla valmis. Marraskuun suurin urakka oli lattiarakenteissa. Mankku ahersi iltaisin töiden jälkeen raksalla ensin tasottaen sisätäytön ja sitten asentaen styroksit…

Kaupallinen yhteistyö: Nougat Kuvissa näkyvät lakanat saatu Tasan vuosi sitten kirjoittelin ihastuksestani ruotsalaisiin Midnatt-brändin pussilakanoihin ja nyt taas olen samalla asialla. Midnatt-lakanoista on reilussa vuodessa tullut sisustajien eräänlainen must-tuote, enkä ihmettele yhtään. Laadukas ja upein sävyin koottu pussilakanamallisto on sopii täydellisesti tähän aikaan niin sävyiltään kuin materiaaliltaan. Sain…