Archive

heinäkuu 2018

Browsing

Valkoisen Harmajan sisustusuutiset ovat olleet pienellä kesätauolla, mutta nyt elokuun lähestyessä ajattelin, että olisi aika taas pikkuhiljaa palata raportoimaan ajankohtaisista sisustusasioista. Kesän aikana sähköpostiin kolahti monta mielenkiintoista pressitiedotetta ja odotankin jo innolla aktiivista sisustussyksyä. Monet brändit ovat jo julkaisseet kuvia syyskauden uutuuksistaan. Iittala X Issey Miyake ”Pause for…

Mökkitontilla ei ole vielä yhtäkään rakennusta pystyssä, mutta minä haaveilen jo pienistä lisärakennuksista. Haaveissani on söpö lasimaja – ikäänkuin kasvihuone, josta onkin tehty huvimaja. Kuinka ihanaa sellainen olisikaan väsätä omalle mökkitontille! Eksyin hiljattain Katrin Bååthin blogiin ja ihailin kuvia 72 Hour Cabin mökistä, jossa hän oli vieraillut. Tuollainen…

Aika moni on varmasti kanssani samaa mieltä siitä, että säiden suhteen on aivan mahtava kesä! Minun kesälomani loppui tänään ja vaikka loma onkin ”ihmisen parasta aikaa”, oli töihin oikein mukava palata. Tässäpä muutamia kesälomani kohokohtia. Lämpimät vedet. Tänä kesänä olemme uineet todella paljon! Kerran kävimme lasten kanssa uimahallin…

Kun kerrankin saamme Suomessa nauttia mahtavista helteistä, ei pitäisi valittaa. Tai niin sanotaan. Totuus on kuitenkin se, että kuumuus aiheuttaa melkoisen tukalaa oloa monelle. Parasta on jos pääsee kuumana päivänä uimarannalle vilvoittelemaan. Merituuli ja pulahdus virkistävään veteen ovat aivan parasta helteellä! Mutta entäs sitten, kun pitäisi mennä nukkumaan…

Kaupallinen yhteistyö: Kannustalo Olen vieraillut asuntomessuilla useana vuonna. Ensimmäinen visiittini taisi olla Pietarsaaren asuntomessuille vuonna 1994. Silloin teini-ikäisenä ihastelin kovasti rannan moderneja kivitaloja, mutta mieleeni jäi myös muista poikkeava Kannustalon Ainola. Ainola aloittikin tuolloin varsinaisen perinnetalobuumin Suomessa. Sittemmin Kannustalon asuntomessukohteet ovat aina nousseet suosikkikohteikseni – niissä on aivan…

Me odottelemme täällä kesävieraita saapuvaksi ja minä olen tietysti siivoillut erityisesti saunatuvalla, jossa ystäväni majoittuu perheensä kanssa. Saunatuvan sisustus ei muutu juuri koskaan, mutta toki teen sinne välillä pieniä viilauksia vaihtamalla tekstiileitä tai muuta pientä. Nyt teki mieli tuoda tummaan tilaan ripaus heinäkuun tunnelmaa. Poimin maljakkoon heiniä tien…

Vaikka tuntuikin siltä, että Asuntomessujen anti jäi tänä vuonna vähän laihaksi, löytyi messuilta kuitenkin useita kiehtovia yksityiskohtia ja kauniita tiloja. Tänä vuonna en pysty valitsemaan yksittäisiä lempitiloja viime vuoden tapaan, mutta sen sijaan valitsin useamman mieluisen nurkkauksen tai yksityiskohdan, joissa jokaisessa on jotain mistä pidän. Kohteessa nro 18…

Me olemme nauttineet lämpimistä kesäpäivistä täysin sydämin ja blogikin huilasi viikonloppuna. Varmasti tekin nautitte mielummin kesäpäivistä muulla tavoin kuin netin ääressä? Eilen sunnuntaina teimme aivan mahtavia retkiä lähiympäristöön ja päätin koota blogiin palasen kauneinta Kokkolaa retkiltämme. Tässäpä muutama vinkki täällä Keski-Pohjanmaalla reissaaville. Tankar Tankarin saari on yksi idyllisimmistä…

Olemme viettäneet monet kesäillat mökkitontilla puu- ja raivaushommissa. Yhtenä iltana Mankku niitti rannan kaislikkoa ja minä nappasin katkenneita kaisloja mukaan kotiin maljakkoon laitettavaksi. Kaislat ja heinät ovat juuri nyt ehkä trendikkäintä mitä maljakkoon voi sujauttaa. Kaislat näyttävät minusta todella upeilta sisustuksessa. Talvellahan meidän kotia somistivat kuivanneet kaislat ja…

Mikä ihana lämpö helliikään meitä juuri nyt! Päivät ovat kuluneet auringossa ja illat mökkitontilla puuhommissa. Aamuisin olen hääräillyt kotona ja nauttinut pitkistä aamukahveista. Olohuoneen sisustus on nyt päivittynyt lämpöisin oranssin ja ruskean sävyin. Sain Marimekolta kesälahjaksi kuvissa näkyvät uutuudet: ruskean Mini-vaasin sekä oranssin sävyisen Tiiliskivi-viltin. En malttanut odottaa…

Kaupallinen yhteistyö: K-Rauta Cello & Suomen Blogimedia Porin asuntomessujen parhainta antia ovat ehdottomasti terassit ja viihtyisät pihapiirit. Yksi upeimmista terasseista löytyy K-Raudan Ainoa-koti kohteesta Casa Terde (kohde 30), jossa on kokonaisen kaksion kokoinen kattoterassi. Terassille on sisustettu useampi tunnelmallinen ja monikäyttöinen oleskelutila – kurkistetaanpas tarkemmin. Heti sisääntulon yhteydessä…

Kesäloma alkaa olla puolivälissä ja pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että loma tekee tehtävänsä. Unirytmi on kääntynyt päälaelleen: illat venyvät yöhön ja aamulla nukutaan pitkään. Pärnun reissun jälkeen olemme viettäneet kesälomaa kotosalla lasten kanssa, Mankun loma ehti jo loppua. Olemme ottaneet rennosti ja tehneet sitä mitä mieleen juolahtaa. Sateisena…