Archive

2017

Browsing

Sisustusuutiset palaavat jälleen blogiin, mutta nyt syksystä lähtien vähän erilaisella konseptilla. Aloitetaan kuitenkin summaamalla kesätauon aikaiset uutiset. Photo: Lapuan Kankurit Lapuan Kankureiden syksy-talvi 17-18 malliston pääosassa ovat tummat petrolin siniset, harmaat ja ruskeat tekstiilit. Tulevana syksynä ilmestyvään mallistoon sisältyy villahuopia, sauna- ja kylpytekstiilejä sekä keittiötekstiilejä. Mallisto esitellään Habirare-messuilla…

Tänä kesänä olemme ottaneet melkoisen rennosti pihatöiden suhteen. Emme ole tehneet pihalle mitään suuria muutoksia, emmekä istuttaneet mitään uusia kasveja. Talven aikana nurmikkomme kärsi jääpoltteesta ja menetimme kolme puuta: yhden omenapuun, riippahernepuun sekä pallovaahteran. Keväällä ajattelin, että hankimme uudet puut menetettyjen tilalle, mutta pihahommille ei jäänyt tarpeeksi aikaa…

Alkukesän kotonamme vallinnut remonttikaaos sai aikaan sen, että aloin jo kipeästi kaivata keveitä näkymiä ja karsittua sisustusta. Kun saimme lastenhuoneiden remontit valmiiksi ja tavarakasat siirrettyä pois olohuoneesta, pääsin vihdoin sisustelemaan rauhassa. Ajattelin, että karsin koristetyynyjä ja asetelmia ja luon olohuoneeseen pelkistetymmän ilmeen. Vaan kuinkas siinä kävi… Koristetyynyjen määrä…

Vielä on kesää jäljellä ja asuntomessuillakin ehtii piipahtaa jos et ole vielä käynyt. Valitsin messukodeista minun mielestäni kauneimmat tilat, pintamateriaalit ja yksityiskohdat, joten palataan asuntomessutunnelmiin vielä yhden postauksen verran. Onko sinulla samat lempparit? Kauneimmat tilat Poimin asuntomessukohteista kokonaisuutena kauneimmat tilat: keittiön, ruokailutilan, makuuhuoneen, olohuoneen jne. Kiinnitin erityisesti huomiota…

Saavuimme juuri kotiin ihanalta Kreetan lomalta! Vietimme viikon aurinkolomaa Amoudarassa rentoutuen ja nauttien hyvästä ruuasta, uimisesta ja koko perheen yhteisestä ajasta. Minulla ei ollut edes kameraa mukana, vaan räpsin muistoja kännykällä. En halunnut stressata lomalla hienoista kuvakulmista, vaan halusin pienen breikin myös valokuvaamisesta. Majoituimme Atlantica Akti Zeus all-inclusive…

Kaupallinen yhteistyö: Gedigo Olen ennenkin kertonut teille kotikaupunkini hienosta designbrändistä, Gedigosta. Nyt tämä nahkatuotteistaan tunnettu brändi on laajentanut valikoimaansa huonekalujen tuotantoon ja minulla on ilo esitellä teille kaunis Odda-penkki. Monikäyttöinen penkki löytää paikkansa kodin monesta eri paikasta. Minä stailasin sen kolmella eri tavalla meidän kotona: eteisessä, olohuoneessa ja…

Kodin remppahommat on hoidettu ja blogityötkin alkavat olla pulkassa. Minä olen keräillyt rikkaruohoja maljakoihin, nauttinut sisustelusta ja viettänyt ihanaa loma-arkea lasten kanssa. Miehen lomakin alkoi vihdoin, joten nyt on aika keskittyä vain yhdessäoloon. Aurinkoistakin säätä on luvattu vihdoin! Seuraavaksi keskitymme ulkoiluun ja lomailuun koko perheen kesken. Niinpä blogi…

Viikottaiset sisustusuutiseni ovat kesätauolla, mutta ajattelin silti uutisoida tämän IKEA:n ja HAY:n yhteistyömalliston. Tai onhan siitä ollut jo aiemmin mainintaa sisutusuutisissa, mutta nyt tästä hienosta mallistosta on julkaistu lisää kuvia. IKEA:n ja tanskalaisen HAY:n yhteistyömallisto on nimeltään YPPERLIG ja se tulee myyntiin lokakuussa. Mallistoon sisältyy mm. sohvia, tuoleja,…

Helou! Loma vie mennessään, enkä ole vielä ehtinyt päivittää blogiin remonttikuulumisia. Tässäpä siis pienet sniikpiikit ennen kuin ehdin kuvailemaan kunnolla. Koti on siis ollut hyrskynmyrskun kuukauden verran, kun olemme remontoineet molemmat lastenhuoneet. Molempien huoneiden seinät maalattiin ja molemmille rakennettiin omat parvisängyt. Pojan huoneesta jo kirjoittelinkin (Itsetehty parvisänky lastenhuoneeseen),…

Kaupallinen yhteistyö: Kannustalo Nyt on tullut aika paljastaa mikä Mikkelin asuntomessukohteista oli minun suosikkini. Teille ei varmastikaan taida olla yllätys, että Harmaja-asukkaana valitsin Kannustalon Harmaja Saimaan Mikkelin asuntomessujen hienoimmaksi kohteeksi. Mutta ykkössija ei tullut pelkästään sen vuoksi, että rakastan Harmaja-talomallistoa. Tässä uudistetussa Harmajassa on monta sellaista seikkaa, miksi…

Kaupallinen yhteistyö: A-lehdet / meillakotona.fi Terveisiä Mikkelistä! Matkasimme yhdessä Mankun kanssa tutustumaan Asuntomessuihin eilen lehdistöpäivänä ja nyt on aika kurkistaa messujen ensitunnelmiin ja parhaisiin paloihin. Asuntomessut sijoittuvat tänä vuonna erityisen upeisiin maisemiin Saimaan rannalle. Kiertelimme lähes kaikki kohteet yhden iltapäivän aikana ja kuvasin vain sellaisia kohteita, jotka sykähdyttivät…

”Päätin, että julkaisen kerran kuukaudessa jonkin superhelpon arkiruokareseptin! Se on paljon luvattu ihmiseltä, joka inhoaa ruuanlaittoa, eikä ole mikään hyvä siinä. Mutta juuri siitä näkökulmasta valitsen reseptit: jotain tosi helppoa, nopeaa ja hyvää. Hyviä kotiruokia tredihössötysten sijaan.” Näin lupasin vuoden alussa ”Luvassa vuonna 2017 Valkoisessa Harmajassa” postauksessa. Mihin…