Archive

2017

Browsing

Lastenhuoneet näkyvät blogissani harvoin ja tiedän, että olette toivoneet niistä enemmänkin juttuja. Lastenhuoneet ovat luonnollisesti lasten valtakuntaa, joten en sisustele niissä yhtä ahkerasti kuin muissa tiloissa. Ja snäppiseuraajani taitavat tietää etteivät ne usein ole kuvauskunnossakaan. Mutta jo viime vuonna kirjoittelin siitä, että sekä tytön että pojan huone kaipaisi…

Kerroinkin jo aiemmin, että haaveilen uudesta nojatuolista. Nykyinen, tällä hetkellä takan vieressä oleva nojatuolimme on rakas, sillä se on kulkeutunut meille lapsuudenkodistani ja siihen on ihana käpertyä. Tyyliltään nykyinen tuoli ei kuitenkaan vastaa mieltymyksiäni ja olen alkanut haaveilla, että hankkisin uuden nojatuolin, kun täytän pyöreitä vuosia tässä reilun…

Mukavaa sunnuntaita! Täällä viikonloppu on kulunut synttärihulinoissa, kun olemme juhlineet pojan 11 v. synttäreitä. Ihana viikonloppu! Nyt on vuorossa hetki omaa aikaa sisustusuutisten parissa. Melkoisen tuhti pakkaus sisustusuutisia tulee tässä: Photos: Artek Artek julkaisee uutuuksia Pariisin Maison & Objet sisustusmessuilla. Messuilla esitellään kolme uutuustuotetta: Ronan & Erwan Bouroullecin…

Välillä on hyvä viettää sellaisia viikonloppuja, jolloin ei ole mitään suunnitelmia. Silloin nautitaan rauhallisesta kotoilusta ja jokainen tekee omia mielijuttujaan. Minulle se tarkoittaa usein rentoutumista sisustuslehtien parissa. Lounas sohvannurkassa inspiroivia kuvia selaten on aivan ihanaa. Minun oli jo monta päivää tehnyt mieli avocadoa ja mozzarellajuustoa. Päälle ripaus sormisuolaa…

Mielessäni on kytenyt jo pidemmän aikaa, että haluaisin kirjoittaa muutamia huomioita bloggaamisesta. Sellaisia juttuja, joita olen itse kohta yhdeksän vuoden blogiuran aikana oppinut tai havainnut. Giselda kirjoitti hiljattain vinkkejä siitä miten aloittaa bloggaaminen, joten se postaus kannattaa tsekata jos mietit blogin aloittamista tai olet vasta aloittanut. 1. Usko…

Tänään on vuorossa Pihistä – panosta -sarja pitkästä aikaa ja nyt esittelyssä on yksi kaikkien aikojen lempituoleistani: Wishbone chair ja sen budjettiversio. Mitäs sanotte tästä parivaljakosta: Carl Hansen & Sønin Wishbone-tuoli, tai Y-tuoli, on yksi sisustushaaveistani. Pidän kovasti tuolin muotokielestä ja etenkin puunsävyisenä se olisi designklassikko, johon voisin…

Kerroinkin jo aiemmin, että sain joululahjaksi kauan toivomiani Lundia System -säilytysboxeja. Kahdelle pienimmälle mallille olin miettinyt käyttötarkoituksen valmiiksi jo aikoja sitten. Vihreä, keskikokoinen boxi päätyi meidän aikuisten käytössä olevaan kylpyhuoneeseen. Kylpyhuone päivittyi myös uudella pehmoisella pampulamatolla, jonka löysin aivan hiljattain Kodin Terrasta. Lundian boxin sisään kätkin hammasharjat ja…

Huh, tällä viikolla julkaistiin paljon sisustusuutisia! Taidan säästää osan (ulkomaisista uutisista) ensi viikolle ettei tule liian raskas postaus. Aloitetaan kuitenkin täältä meiltä Suomesta. Photo: Finlayson Kodintekstiilivalmistaja Finlayson laajentaa Kiinaan! Finlayson on solminut laajan lisenssisopimuksen hongkongilaisen tekstiiliyrityksen A-Fontane Ltd:n kanssa ja yhteistyön myötä Hong Kongiin ja manner-Kiinaan avautuu lähivuosina…

Tänään olen ihaillut tätä kaunista kukkakimppua. Eilen näin Instagramista, että meidän paikalliseen pikkuputiikkiin, Legeraan, oli saapunut todella kauniita kukkasia ja niin sitä piti heti lähteä hakemaan omaa kimppua. Valitsin kimppuun eucalyptyksen oksia, leinikeitä ja noita mustakeskustaisia kukkasia, joiden nimen olen tietysti unohtanut. Olen ihaillut noita kukkia usein, mutta…

Tammikuussa meidän pienen sisustusbloggaajaryhmän teemana on ”Loppiaisesta koti kohti kevättä” ja teeman keksinyt Talosta koti -blogin Lyde avasi sitä näillä sanoilla: ”Joulun jälkeen kodin sisustus muuttuu usein ainakin sen verran, että joulukoristeet ja kuusi saavat lähteä. Usein samalla tekee mieli uudistaa sisustusta muutenkin, ja tuoda kevättä kotiin. Miten…

Nautin siitä, että on kaikenlaisia suunnitelmia lähitulevaisuuteen ja jotain mitä odottaa. Tarvitsen tavoitteita ja päämääriä, sillä ne motivoivat ja innostavat minua. Kaikenlainen ideointi on niin mukavaa! Olin vuodenvaihteessa ehkä vähän alavireinen ja väsynytkin, kunnes päätin, että nyt tarvitsen jotain kivaa mitä ideoida. Niinpä ryhdyin miettimään ja suunnittelemaan millaisen…

Parin viikon jälkeen on taas aika palata sisustusuutisiin. Luvassa upeita kevät-kesä mallistoja sekä ihania kotimaisia uutuuksia. Photo: Hackmann Kotimainen Hackmann julkaisee uuden aterinsarjan nimeltään ”Linnea”. Suomalaisista arkiaterimista inspiraationsa saanut Linnea-sarja on nykyaikaista ajattelua, tarkkoja muotoilun yksityiskohtia ja käyttömukavuutta. Toiminnallisuus on muotoilun ydin. Sarjan on suunnitellut ruotsalainen muotoilija Jens…