Archive

elokuu 2017

Browsing

Lämpöiset beigen, ruskean ja murretun keltaisen, eli oljen, sävyt viehättävät tällä hetkellä kovasti (kuten olen monesti jo todennutkin). Sama värimaailma toistuu meillä sisustustekstiilien lisäksi nyt myös tauluasetelmissa, sillä olen jälleen kerran pyöritellyt uusia tauluryhmiä seinille. Aiemmin olen vaihdellut tauluasetelmaa ruokailutilassa, mutta tällä kertaa viimeistelin olohuoneen sisustuksen kokoamalla kesällä…

Eiköhän ole jo korkea aika kurkistaa valmistuneisiin lastenhuoneisiin, kun olen niistä niin monesti vain ohimennen kirjoitellut. Ajattelin esitellä ensin yhdeksän vuotiaan tyttömme huoneen, sillä pojan keskeneräiseen huoneeseen olettekin jo päässeet kurkistamaan postauksessa Itsetehty parvisänky lastenhuoneeseen. Tytön huoneeseen nikkaroimme parvisängyn samaan tapaan kuin pojan huoneessa, mutta tytön sänky on…

Sisustusuutiset palaavat jälleen blogiin, mutta nyt syksystä lähtien vähän erilaisella konseptilla. Aloitetaan kuitenkin summaamalla kesätauon aikaiset uutiset. Photo: Lapuan Kankurit Lapuan Kankureiden syksy-talvi 17-18 malliston pääosassa ovat tummat petrolin siniset, harmaat ja ruskeat tekstiilit. Tulevana syksynä ilmestyvään mallistoon sisältyy villahuopia, sauna- ja kylpytekstiilejä sekä keittiötekstiilejä. Mallisto esitellään Habirare-messuilla…

Tänä kesänä olemme ottaneet melkoisen rennosti pihatöiden suhteen. Emme ole tehneet pihalle mitään suuria muutoksia, emmekä istuttaneet mitään uusia kasveja. Talven aikana nurmikkomme kärsi jääpoltteesta ja menetimme kolme puuta: yhden omenapuun, riippahernepuun sekä pallovaahteran. Keväällä ajattelin, että hankimme uudet puut menetettyjen tilalle, mutta pihahommille ei jäänyt tarpeeksi aikaa…

Alkukesän kotonamme vallinnut remonttikaaos sai aikaan sen, että aloin jo kipeästi kaivata keveitä näkymiä ja karsittua sisustusta. Kun saimme lastenhuoneiden remontit valmiiksi ja tavarakasat siirrettyä pois olohuoneesta, pääsin vihdoin sisustelemaan rauhassa. Ajattelin, että karsin koristetyynyjä ja asetelmia ja luon olohuoneeseen pelkistetymmän ilmeen. Vaan kuinkas siinä kävi… Koristetyynyjen määrä…

Vielä on kesää jäljellä ja asuntomessuillakin ehtii piipahtaa jos et ole vielä käynyt. Valitsin messukodeista minun mielestäni kauneimmat tilat, pintamateriaalit ja yksityiskohdat, joten palataan asuntomessutunnelmiin vielä yhden postauksen verran. Onko sinulla samat lempparit? Kauneimmat tilat Poimin asuntomessukohteista kokonaisuutena kauneimmat tilat: keittiön, ruokailutilan, makuuhuoneen, olohuoneen jne. Kiinnitin erityisesti huomiota…