Archive

2016

Browsing

Myöhään eilen illalla puhelimeni piippasi ilmoittaen, että 15.1. vietetään ”Tulppaanipäivää”. Olin kai laittanut itselleni sellaisen muistutuksen ja ajatellut, että postailen tänään tulppaaneista. Toisin kävi ja blogia koristaa nyt magnolian kuva. Tulppaanin kuvia näyttää olevan netti pullollaan, enkä jaksanut kurvata kaupan kautta, joten tänään minulla onkin sitten ”Magnoliapäivä”. Lähdin…

Minusta tuntuu, että tällä hetkellä Flosin ”Snoopy” valaisinta näkee joka puolella: inspiroivissa sisustuskuvissa ja etenkin ruotsalaisissa sisustusblogeissa. Minä olen aina ajatellut, että tämä valaisin on ihan hassu – onhan siinä tietynlaista leikkisyyttä, mihin nimikin viittaa. Hassua on myös se, että se on nyt yhtäkkiä noussut niin suosituksi sisustuskuvien…

Aiemman tavan mukaisesti päätin listata viime vuoden mieluisimmat sisustushankinnat. On ihan järkevää tarkastella kriittisesti omia hankintojaan ja miettiä mitä jatkossa voisi tehdä järkevämmin. Toivoisin etten tänä vuonna tekisi turhia heräteostoksia – pari sellaista ikävä kyllä sattui viime vuoteen. Muutenkin tämän vuoden tavoitteenani on ennemminkin karsiminen kuin hankintojen tekeminen,…

Tosi mielelläni postailisin teille jo kuvia meidän uudistuneesta makuuhuoneesta. Täytyy kuitenkin odottaa viikonloppuun, että saadaan päivänvaloa valokuviin…ja listat paikoilleen. Instagramista voi käydä kurkkaamassa muutaman rajatun otoksen makuuhuoneesta, mutta täällä blogin puolella ajattelin nyt kirjoitella olohuoneen joulun jälkeisestä ilmeestä. Nämä kuvat olen napannut heti sen jälkeen kun siivosimme joulun…

Terveisiä Turusta! Vietimme viikonlopun siskoni luona, mutta nyt olemme takaisin kotona (remppa)kaaoksen keskellä. Siivouksen sijaan ajattelin mielummin kirjoitella vuoden ensimmäiset sisustusuutiset. First things first. Photos: VM-Carpet Sisustusuutisissani etusijan saavat aina kotimaiset yritykset, joten aloitetaan jälleen niistä. Lappajärveläinen VM-Carpet on julkaissut vuoden 2016 uutuusmallistonsa. Mattovalikoimasta löytyy perinteistä paperinarua, villaa…

Täällä on vielä kaikki vähän hyrskyn myrskyn ja nukumme vieläkin olohuoneessa. Ennen remppahommia ehdin kuitenkin napsaista muutaman kuvan sieltä täältä, mm. tästä eteisen lipastosta, jonka päälle tein vaihteeksi uuden asetelman. Joulumarkkinoilta ostamani lampaantaljakin on nykyisin eteisessä, sillä minusta suuri talja sopi sittenkin paremmin Masters-tuoliin kuin Bertoia-tuoliin. Joulun…

Lupasin näyttää teille kuvia meidän väliaikaisesta makuupaikasta. Makuuhuonetta maalataan parhaillaan, joten me nukumme olohuoneen nurkkauksessa. Sänky mahtuu sinne ihan mukavasti ja meillä on aika kotoisaa näin. Petasin sängyn kuvia varten. Tyynyjä on hankala asetella nätisti, kun ei ole sängynpäätyä. Oikeasti sänkyä ei ole tässä ”evakkoaikana” pedattu kertaakaan ja…

Täällä on paikat vähän hyrskyn myrskyn makuuhuonerempan takia. Tavarat lojuvat missä sattuu ja meidän aikuisten sänky on olohuoneen nurkassa. Onneksi ostin viikonloppuna kauniita kukkasia. Kaaoksenkin keskellä pitää olla jotain missä silmä lepää. Ja tiedättehän, että rakastan kukkasia! Alunperin lähdin etsimään papukaijatulppaaneita. Olen niitä ihastellut Marjan kauniissa kuvissa. No,…

Täällä vuosi käynnistyi innokkaalla rymsteeramisella! Heti vuoden ensimmäisenä päivänä siivosimme joulun pois. Joulukuusen nostimme vain terassille (ilman koristeita) – siinä se saa olla vielä hetken. Minä innostuin vaihtelemaan valaisimien paikkoja, mutta tänään otettiin askel suurempaan muutokseen… Vanha, rakas nojatuolimme siirtyi takaisin olohuoneen nurkkaukseen – tuohon kodin hankalimmin sisustettavaan…

Intohimosta sisustamiseen olen jälleen plaraillut sisustuslehdet, -blogit ja nettisaitit läpi imien ennustuksia vuoden 2016 sisustustrendeistä. Samalla huomasin kuinka erilaisia näkemyksiä tähän aiheeseen onkaan verrattuna esim. pohjoismaihin ja Yhdysvaltoihin tai Britanniaankin. Niinpä pitäydyn jälleen tutuissa pohjoismaisissa sisustustrendeissä, joista runsaimman lähdeaineiston tarjosivat ruotsalaiset sisustuslehdet ja -blogit. Suomalaisissa sisustuslehdissä ei vielä…