Archive

joulukuu 2016

Browsing

On vuoden viimeinen päivä, istun nojatuolinurkkauksessa ja, perinteiseen tapaan, on aika kerrata mennyt blogivuosi. Vuosi 2016 oli minulle kiireisin vuosi ikinä niin päivätyössäni kuin blogitöiden parissa. Täytyy sanoa, että olen todella nauttinut kaikista mahdollisuuksista ja haasteista, joita olen kohdannut ja vaikka välillä on väsyttänyt, koen että tällainen kiivas…

Tiedän tiedän, vuodenvaihde lähestyy ja monissa blogeissa muistellaan kulunutta vuotta. Minusta se on kiva perinne ja luen mielelläni muiden koosteita. Mutta ennen kuin julkaisen oman koosteeni blogivuodesta 2016, ajattelin listata tämän vuoden mieluisimmat sisustushankintani. Vuoden 2016 suurin hankintamme oli tietysti takka. Ei sitä puhtaaksi sisustushankinnaksi voi kutsua, mutta…

Ennen kuin käännetään katse tulevaan vuoteen ja sen tuomiin sisustustrendeihin, ajattelin listata vuoden 2016 parhaimmat sisustusuutuudet. Valitsin omat suosikkini seitsemästä eri kategoriasta keskittyen suomalaisiin brändeihin. Vuoden 2016 sisustuksellisesti parhaat poiminnat, olkaa hyvä: Paras yhteistyömallisto Photo: Iittala Vuoden 2016 parhaaksi yhteistyömallistoksi valitsen Iittalan ja Issey Miyake Design Studion ”Pause…

Aikomuksenani oli viettää blogilomaa vielä tänään, mutta kun lapset lähtivät naapuriin leikkimään ja isäntä korjailee radio-ohjattavaa autoa, niin päätin tulla kirjoittelemaan blogia. Tietysti olisin yhtä hyvin voinut siivota (koti on vielä hyrskynmyrskyn aaton jäljiltä), mutta eipä nyt huvittanut. Tämä joulu on sujunut juuri niin rennosti kuin toivoinkin. On…

Joulukuusi on koristeltu. Vielä pitää etsiä muuntaja, että saadaan kuusen valot päälle. Eilen haettiin kiireellä uusi kuusenjalka, kun vanha oli mennyt rikki. Iltamyöhäsellä pestiin uunia ja lähden seuraavaksi pesemään saunaa. Eli perinteistä jouluhässäkkää, mutta ei kuitenkaan stressiä. Tämä häärääminen on mukavaa ja tuo vastapainoa kiireisen työarjen jälkeen. Pienet…

Vietän täällä joululoman ensimmäistä päivää. Oltiin evakossa kotoa, kun siivoja teki hommiaan ja palasimme juuri puhtaaseen kotiin. Vielä pientä hienosäätöä ja joulukoristeiden esillepanoa, niin alkaa meidänkin joulu olla pian valmis. Tänään kannetaan myös kuusi sisälle. Mutta ennen sitä ajattelin napata Christmas Tag -haasteen, jonka bongasin  Vaaleanpunainen Hirsitalo ja…

Nyt on aika kurkistaa viimeiseen jouluilmeeseen, jonka stailasin tänä vuonna meidän kotiin. Kuten kaksi aiempaakin versiota, on tämäkin toteutettu kotona jo ennestään löytyvillä huonekaluilla, tekstiileillä ja sisustustavaroilla. Tässä ilmeessä tavoitteeni oli hyödyntää yleisiä jouluisia asioita ja meidän perheen omia perinteitä. Niinpä tämä stailaus sai nimekseen: Perinteinen joulu Tässä…

Olen joskus ohimennen tainutkin mainita, että tykkään tosi paljon Nicolas Vahén tuotteista: mausteista, kastikkeista ja kaikenlaisesta keittiötilpehööristä. Tuotteiden pakkaukset miellyttävät silmää, enkä ole vielä koskaan joutunut pettymään maunkaan suhteen. Nicolas Vahén tuotteet ovat myös mitä parhain lahjavinkki. Käyttötavarana sopivat hyvin lahjaksi sellaiselle, jolla ”on kaikkea” ja kaunis paketti…

Pikkuhiljaa on aika hiljentyä joulun viettoon ja nyt onkin luvassa tämän vuoden viimeiset sisustusuutiset. Hiljentymisen huomaa myös uutisten määrästä: tällä viikolla kurkistamme neljään uutuusmallistoon. Photos: IKEA IKEA julkaisee SPRIDD-erikoismalliston. Mallisto keskittyy printteihin ja sisältää värikkään, räväkän kokoelman esimerkiksi säilytyslaatikoita, laukkuja ja tekstiileitä. Erikoismallisto on luotu yhteistyössä englantilaisen muotisuunnittelijan…

Vaikka glögikupposet ovat vilahdelleet useammankin kerran blogikuvissani viime aikoina, en ole oikeasti ehtinyt vielä kertaakaan istahtaa alas nauttimaan glögihetkestä. Paitsi tänään – vihdoin! Joululahjashoppailun jälkeen nautin rauhallisesta hetkestä glögikupposen ja pipareiden kera sohvannurkassa, ja nappasin mukaan lempilukemista. Uusimmassa, eli joulukuun Avotakassa on pieni juttu meidän saunatuvan muutoksesta. Lisäksi…

Aiemmin kerroin, että päätin tänä vuonna toteuttaa uudestaan kodin joulustailauksen kolmella eri ilmeellä. Tässä seuraavassa jouluilmeessä halusin tuoda esiin luonnonläheistä tunnelmaa: luonnonmateriaaleja (puuta, villaa), käsintehdyn tuntua ja ripauksen rouheutta. Tämänkin stailauksen toteutin kotoa jo ennestään löytyvillä huonekaluilla ja esineillä. Kurkistetaanpas nyt siis toiseen joulutyyliin, joka on nimeltään: Luonnonläheinen…

Palattuani kotiin Romanian Transylvaniasta olivat fiilikseni aika pinnassa. Pitkä kotimatka (Sibiu-Wien-Kööpenhamina-Helsinki-Kokkola) lukuisine välilaskuineen verotti vireydestä fyysisesti, mutta olin myös aika ajatuksissani monta päivää matkan jälkeen. Vielä nyt viikon jälkeenkin huomaan pysähtyväni miettimään tuota matkaa ja kaikkea sitä mitä näin ja koin. Olimme reissussa Tiscan kutsumana, mutta heidän mattotehtaan…