Archive

elokuu 2016

Browsing

Meidän olohuoneessa on jo ehkä aistittavissa ripaus syksyä. Kaivoin tuoksukynttilän ja Kaasa-kynttilälyhdyn* esille kaapista ja maljakkoon valikoitui sinisiä kukkasia. Torkkupeitot ovat olohuoneen vakiovarusteita, mutta tietysti vähemmällä käytöllä kesällä. HAY:n uusi pehmoinen Crinkle-torkkupeittokaan ei vielä ole päässyt kunnolla käyttöön. Tuon kauan haaveilemani viltin ostin kesällä suloisesta Legerasta. Saako…

Ehkä muistattekin, että käynnistimme pienellä bloggaajaporukalla kesäkuussa teemapostauksien sarjan. Joka kuukausi yksi bloggaaja meidän ryhmästä keksii teema-aiheen, josta halukkaat voivat kirjoittaa blogipostauksen ja kuun päätyttyä teeman ”emäntä” kokoaa koosteen kaikkien postauksista. Minä tein tuon jutun kesäkuussa, jolloin annoin teemaksi kodikkaan sisustuksen. Heinäkuussa huilasimme ja nyt elokuussa vuorossa on…

Perjantaina oli sen verran sateinen päivä, että päätin piristää sitä visiitillä kukkakauppaan. En ole reiluun kuukauteen ostanut kukkasia ja halusin jotain piristystä kotiin. Alunperin ideana oli käydä hakemassa jokin leikkokukka, mutta päädyinkin ostamaan jotain aivan muuta: suloisen bonsaipuun! Olen ihan pienestä saakka ihaillut bonsaipuita. Muistan ne lapsuudenhittielokuvasta Karate…

Elokuu starttasi käyntiin ja heti kolahti sähköpostiin sisustusuutisia täältä kotimaastakin. Habitare lähestyy, joten siihen liittyen brändit alkavat jo viestiä uutuuksistaan. Kurkataanpas siis tarkemmin tämän viikon sisustusuutisiin. Photo: Galleria Lokal – Katja Hagelstam Habitare tukee suomalaisia muotoilijoita ja suomalaista osaamista yhteistyökumppanina ajankohtaisissa, kiinnostavissa myymäläkonsepteissa. Habitare on esillä niin LOKAL…

Ajattelin koota ajatuksiani vähän yhteen saunatuvan sisustuksen osalta. Kuten blogiani säännöllisesti seuraavat tietävät, on meidän saunatupa muutoksen kourissa, sillä sinne päätettiin uusia äänentoistojärjestelmä ja tehdä muutenkin tilasta kaikin puolin mukava oleskeluhuone. Pintaremontti on jo tehty (”Saunatuvan kujeinen ilme”) ja äänentoistolaitteetkin alkavat olla paikoillaan (siitä pian lisää). Nyt on…

Yksi kesän parhaimmista jutuista on tuoreet marjat ja oman pikkupuutarhan antimet. En ole mikään suuri viherpeukalo ja jo se, että jokin kasvi menestyy meidän pihalla saa minut hihkumaan onnesta. Tänä vuonna en tehnyt suurta hyötypuutarhaa, vaan istuttelin ruukkuihin salaattia, tomaattia ja ruohosipulia. Kaikki hengissä vielä! Yksi meidän pihan…

Kaupallinen yhteistyö: Teknos Kuten kerroinkin aikaisemmin, sujui meidän kesälomapäivät osittain myös maalauspuuhissa. Meidän talo ja saunatupa kaipasivat molemmat kipeästi toista maalikerrosta ja nyt vihdoin tänä kesänä päätimme tuon urakan toteuttaa. Maaliksi valikoitui yhteistyössä Teknoksen kanssa ”Nordica Matt” talomaali, joka antaa kauniin täysin mattaisen maalipinnan. Huoltomaalattava pinta on hyvä…

Saunatuvan remontti poikii kaikenlaisia muutoksia ympäri kotia. Myimme saunatuvalla ennen olleen mustavalkoisen, graafisen maton jo yli vuosi sitten pihakirppiksellä ja siitä lähtien tuo tila on ollut ilman mattoa. Nyt haluamme kuitenkin tehdä siitä viimeisen päälle kivan oleskeluhuoneen, joten sinne on saatava matto. Niinpä päätimme, että olohuoneen matto saa…