Archive

kesäkuu 2016

Browsing

Kaupallinen yhteistyö: Petra-keittiöt Yksi haastavimmista – ja minusta mukavimmista – vaiheista talon rakentamisessa on keittiön suunnittelu. Millaiset kaapinovet valitaan, mitä laitetaan välitilaan ja millainen layout koko keittiölle muodostuu. Toimivan keittiön suunnittelu lähtee liikkeelle keittiön pohjapiirroksen hahmottamisesta ja kaappien sijoittelusta. Nykyisin keittiösuunnittelussa painotetaan vahvasti ergonomiaa. Uuni, mikro ja astianpesukone…

Viime Turun reissullani piipahdin tietysti Sisustuksen Koodissa – tuossa siskoni ja Tomi Kouvolan perustamassa mitä inspiroivimmassa sisustusliikkeessä, josta suurin osa meidänkin huonekaluista on peräisin. Käyn Turussa melko harvoin, mutta onneksi Koodilla on blogi ja Instagram, joista voin seurata mitä uutuuksia liikkeeseen saapuu ja millaisia esillepanoja Anne-siskoni, Tomi ja…

Kaupallinen yhteistyö: Kannustalo Asuntomessut lähestyvät ja Kannustalon tämän vuoden messutalo Pohjanmaa alkaa olla jo valmis vastaanottamaan messuvieraita. Ennen kuin tehdään kattavampi kotikierros talon sisällä, kurkistetaan Pohjanmaa-talon pihapiiriin. Kannustalohan on tunnettu siitä, että talon suunnittelussa voi huomioida koko pihapiirin ja mallistosta löytyy useita piharakennuksia ja pihatuotteita, jotka täydentävät kotia.…

Tänään tekee mieli poiketa sunnuntaiperinteestä ja fiilistellä juhannusta sisustusuutisten sijaan. Meillä oli aivan ihanan rentouttava kotijuhannus! Syötiin hyvin, saunottiin monta kertaa ja nukuttiin pitkään. Snapchatin puolella ehtii vielä jonkin aikaa nähdä meidän juhannustunnelmia ennen kuin videot poistuvat (löytyy nimellä valk.harmaja). Snapchat on kyllä niin mukava lisä muihin some-kanaviin!…

Suloinen kesäsade ropisee kattoon. Kävin juuri siivoamassa meidän saunan ja kylppärin juhannusta varten. Vaikka saunatuvan puolella onkin kaaos sen pikkurempan takia, sain onneksi laitettua saunaan ja kylppärin ihan kivasti juhannustunnelmaa. Meillä ei ole kummassakaan kylpyhuoneessa mitään erillistä säilytystilaa shampoopulloille ja purnukoille, joten toin Turun reissultani tämän Mayn korin…

Ajatukset ovat viime aikoina pyörineet meidän saunatuvassa. Saunatuvan pieni pintaremontti on aloitettu ja lautaseinä on purettu huoneen päädystä. Tänään hahmottelimme Mankun kanssa paperille miten seinään voitaisiin rakentaa integroitu hyllykkö. Koko seinämä tulee siis olemaan hyllykköä jotenkin tähän tapaan: Tällä hetkellä saunatuvalla näyttää melko karulta, kuten yllä näkyvä kännykkäräpsy…

Hyvää Luonnonkukkien päivää! Sellaista kuulemma tänään vietetään. Mutta ennen kuin kirmataan uutta kukkakimppua hakemaan tienvarsilta, niin kurkataanpa läpi tämän viikon sisustusuuutiset. Photo: Zinoti – Mayn Kotimaisen Zinotin Oy:n Mayn-tuotemerkin valikoima laajenee monille tutuista säilytyskoreista ja saippuoista uuteen ”You, Me & This moment” -tuotesarjaan. Tuotesarjan Suomessa valmistetut käyttöesineet muistuttavat…

Istuskelen junassa matkalla Helsinkiin ja selailen ajankuluksi inspiraatiota kodin kesäsisustamiseen. Olen viime aikoina ollut tosi kiireinen ja tuntuu, että en ole tarpeeksi ehtinyt sisustella kotona. Minulla on ihan ikävä sitä! Muut intohimoiset sisustajat ymmärtävät varmasti mitä tarkoitan. No, nyt junassa on ainakin aikaa suunnitella miten kotiin voisi tuoda…

Vihersisustaminen on tällä hetkellä tosi pop. Muistan kuinka vielä muutama vuosi sitten viherkasvit tuntuivat vähän mummomaisilta, eikä niitä sisustuksissa juurikaan näkynyt. Onneksi tuo on muuttumassa, sillä viherkasvit tuovat ihanasti kodikkuutta ja ne ovat suhteellisen edullinen tapa uudistaa kodin ilmettä. Ehkä bongasitte Avotakan huhtikuun numerosta koostamani jutun ”Kasvin paikkoja”.…

Salomo-kesämyrsky jätti jälkensä meidänkin pihalle, vaikka olimmekin ehtineet varautua myrskyyn. Myrsky riepotteli puita ja istutuksia. Takapihan puut ovat vieläkin, lähes viikko myrskyn jälkeen, vähän vinossa. Kukkaset ovat repaleisina ja osa lumipalloheisin kukinnoista irtosi kokonaan. Taisivat ne kirvatkin saada kyytiä… Kuvassa näyttää siltä kuin täällä tuulisi vieläkin, vaikka on…

Täällä on vietetty tänään vilkasta pihakirppispäivää! Olipas kyllä mukava päivä ja onneksi saatiin aurinkoinen sää. Nyt tuntuu kivalta istahtaa alas ja käydä läpi tämän viikon sisustusuutiset. Photos: IKEA Tämän viikon puhutuin uutinen oli varmastikin se, että IKEA julkisti yhteistyönsä tanskalaisen designbrändi HAY:n sekä kuuluisan brittimuotoilijan Tom Dixonin kanssa.…

Sisustusintoilijana tykkään tehdä kotiin pieniä muutoksia vähän väliä. Se ei välttämättä tarkoita uusien tavaroiden tai huonekalujen ostamista, vaan ihan pieniä muutoksia jo olemassa olevilla sisustuselementeillä. Mutta saattaa sitä käydä niinkin, että jossain kohdassa jumiutuu ihan huomaamattaan. Meillä jumikohta on ollut keittiön seinäkaappi: sen päällä on ollut samat sisustusesineet…