Archive

huhtikuu 2016

Browsing

Meidän vappuvalmistelut jäi lomamatkan takia tekemättä, mutta tärkein on hankittu: vappupallot lapsille. Omaksi ilokseni kävin ostamassa vappukukkasia. Valinta oli selvä, kun näin että kukkakauppaan oli saapunut pioneita! Ne ovat sopivasti auki juuri nyt vapuksi. Soffalle on ilmestynyt myös kukkatyyny, mutta olohuoneen ilme tulee muuttumaan enemmänkin. Minulla on nimittäin…

Kaupallinen yhteistyö: Kannustalo Musta ja valkoinen ovat ajaton väripari, joita voi yhdistää huoletta kaikkiin värisävyihin. Valkoinen lisää tilantuntua, raikastaa ja luo hyvän pohjan muille väreille. Musta väri puolestaan luo syvyyttä, särmää ja nostaa esiin yksityiskohtia vaaleaa taustaa vasten. Mustasta on viime vuosina tullut hyvin vahva sisustustrendiväri, vaikka pieninä…

Ihana loma on nyt vietetty ja viime yönä saavuimme takaisin kotiin. Lomailimme viikon verran lämpöisellä Teneriffan saarella pikkukaupungeissa kierrellen, uiden ja ennen kaikkea rentoutuen. Minulla oli toiveissa päästä paikkaan, jossa olisi lämmintä ja kauniita maisemia. Molemmat toiveet täyttyivät heti loman alussa, kun saimme hotellihuoneeseen upgraden parempiin parvekenäkymiin ja…

Kaupallinen yhteistyö: Ellos Kevät taitaa olla lempivuodenaikani, vaikka olenkin sitä mieltä, että kaikissa vuodenajoissa on omat hyvät puolensa. Keväällä sitä vain jotenkin osaa enemmän iloita pienistä asioista: lisääntyvästä valon määrästä, hiirenkorvista, sipulikukkien ensimmäisistä versoista ja aamukahvista terassilla. Kevät nostaa sisustusinnostuksenkin aivan uusiin sfääreihin: nyt päästään sisustamaan myös terassilla…

Tällä viikolla Milanossa järjestettiin Milanon designviikko ja huonekalumessut, joten tuotelanseerauksista on julkistettu runsain määrin. Koska uutuustuotteita julkaistiin niin paljon, poimin tällä viikolla sisustusuutisiin vain kiinnostavia kotimaisia uutuuksia. Kaikkia tässä postauksessa esiin nostamiani uutuuksia ei suinkaan lanseerattu Milanossa – on meillä täällä Suomessakin ollut aktiivista tällä viikolla sisustusrintamalla. Photo:…

Muutama päivä sitten tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun muutimme tänne meidän Harmajaan. Toisaalta tuntuu kummalliselta, että siitä on jo niin kauan! Omasta Harmajasta haaveilimme jo ekaa taloa rakentaessa ja tämä koti onkin ollut yksi unelmien täyttymys. Toki vuosien varrella on huomannut mitä olisi ehkä voinut tehdä toisin,…

Toissapäivänä odottelin Mankkua kaupungilla ja piipahdin sitten läheiseen kukkakauppaan kuluttamaan aikaa. Heräteostoksena ostin ihanan kaktuksen. Se löysi paikkansa tuunaamastani tarjoiluvaunusta. Kaktukset viehättävät kyllä nyt aivan erityisesti. Meillä on toinenkin kaktus (kirjahyllyssä) ja mietinkin, että onkohan se vielä elossa, sillä en muista milloin olisin sitä kastellut… Ja enpä kyllä…

Kodikkuutta tuovat sisustusasetelmat ovat nyt kovinkin suosittuja sisustajien keskuudessa – minimalismista huolimatta. Taidokkaat asetelmat tuovat mielenkiintoa sisustukseen ja niiden avulla on helppo lisätä kerroksellisuutta kotiin. Yksi sisustusesine, jota on viime aikoina näkynyt paljon sisustuskuvissa on tiimalasi. Löysin tällaisen parin: HAY:n ”Time” tiimalasikokoelmaan kuuluu eri kokoisia tiimalaseja, joissa on…

Kuten aiemmin ohimennen mainitsin, vietimme viikonloppuna meidän tyttären 8-vuotissynttäreitä. Järjestimme samana päivänä sekä kaveri- että sukulaissynttärit. Olemme todenneet, että se on kätevin tapa juhlistaa lasten synttäreitä; siivoaminen ja tarjoilut pitää tehdä vain kerran. Tai no, juhlien välissä piti tehdä vielä pikasiivoukset ja napata muutama kuvakin. Sukulaissynttäreiden kattauksessa käytin…

Huh, mikä viikonloppu meillä on ollut! Menoa ja meininkiä on riittänyt pojan jalkapalloturnauksessa ja tytön synttäreissä, joita vietettiin kaksin kappalein. Nyt meinaa vähän väsyttää. Makoilen tässä sängyllä ja kirjoittelen sisustusuutiset – omalla tavalla tämä on niin rentouttavaa puuhaa. Saa ihastella kauniita kuvia ja upeaa muotoilua. Milanon huonekalumessut järjestetään…

Arvasitko heti mikä ei kuulu joukkoon? Se on tämä lautanen. Kertakäyttölautanen. Järjestämme huomenna, sunnuntaina meidän tyttären synttärijuhlat ja koska meillä ei ole tarpeeksi tarjoilulautaisia, päätimme tällä kertaa hankkia kertakäyttölautaset. Onneksi löysin Prismasta näin tyylikkään vaihtoehdon! Kyseessä on Dunin ”Pebble” nimiset lautaset, jotka ovat kaikenlisäksi valmistettu ympäristöystävällisestä ”bagasse” materiaalista…

Jonkin aikaa sitten harmittelin vähän sitä, että meidän kodin sisustus on jäänyt ikäänkuin välitilaan talven ja kevään välille. Arki on juuri nyt tosi kiireistä monestakin syystä, eikä sisustamiselle ole jäänyt aikaa. Tänään illalla viikkosiivousta tehdessäni totesin, että ei siihen kevätilmeeseen kovin kummoisia sisusteluja tarvitse tehdä: kevätfiilis tulee voimakkaimmin…