Archive

maaliskuu 2016

Browsing

Kaupallinen yhteistyö: Kannustalo Kipaisin tässä hiljattain Seinäjoella kurkistamassa Kannustalon asuntomessukohteessa, että miten hommat etenevät. Edistystä edellisestä vierailustani oli tapahtunut selvästi ja työt etenevätkin ihan aikataulussaan. Nyt tekin pääsette kurkistamaan Pohjanmaa-talon sisälle sekä parhaillaan asennettaviin pintamateriaaleihin. Alakerta Alakerran seinät on osittain pystypaneloitu Rakennustelineet ovat valloittaneet olohuoneen Tässä tuumaillaan keittiön…

Huomasin etten ole pitkään aikaan kirjoitellut ”pihistä-panosta-juttua” (tänä vuonna ollenkaan), joten asia pitää korjata pikimmiten. Huomasin nimittäin viime sisustusuutisia kootessani, että Jotexin mallistoon oli ilmestynyt tutun näköinen tuoli. Taisi Bertoia-tuoli olla inspiraationa? Harry Bertoia suunnitteli nykyisin designklassikon asemaan nousseen ”Side Chair” tuolin vuonna 1955. Tuoli tunnetaan myös nimellä…

Täällä on oltu niin tehokkaasti pääsiäislomafiiliksissä, että sisustusuutisetkin siirtyivät tälle päivälle. Olihan niitä uutisia kertynyt viikolta 12 vaikka millä mitalla. Photo: Finlayson Finlayson on julkaisee kuvataitelija ja kirjailija Hannu Väisäsen suunnitteleman tekstiilikokoelman. Kokoelman kuosit ammentavat aiheensa Väisäsen kuvataiteesta, ja mallistoon kuuluu kolme kuosia: Emo, Kutu ja Kuru. Emo-kuosi on…

iittala_kattaus10.jpg

Olenkin aiemmin kertonut etten ole mikään kovin innokas kattamaan pöytää koreasti. Hienot, viimeistellyt kattaukset eivät oikein tunnu omalta ja mielummin katan pöytää niin, että asiat saavat olla rennosti esillä ja pöydässä on kutsuva fiilis liiallisen hienostelun sijaan. Iittala X Issey Miyake ”Pause for Harmony”-sarjan upeat astiat ja oheistuotteet…

Nyt on pääsiäinen saapunut oikein kunnolla meillekin! Siivoilin tänään koko päivän (kerrankin olin ihan fiiliksissä siivoamisesta) ja sen jälkeen laitettiin kaikki tipuset, pääsiäismunat ja noita-akat esille. Pääsiäisruoho ei ehtinyt itää ajoissa, mutta onneksi pääsiäistunnelma syntyi ilman sitäkin. Tämä meidän pojan vuosia sitten askartelema noita on yksi ihanimmista pääsiäiskoristeista…

Ihanaa, pääsiäispyhät alkavat ja minulle se merkitsee lomaa ja kiireettömiä päiviä kotosalla. Ajattelinkin nyt toteuttaa postausidean, joka minulla on ollut mielessä jo pidempään. Pitkän pyhän aikana ehtii varmasti jossain välissä lueskella blogeja ja olisikin kiva löytää uutta luettavaa! Niinpä kaikki te bloggaavat lukijani saatte nyt pienoisen haasteen: esittele…

Pääsiäinen on pikkuhiljaa alkanut näkyä meidänkin kodissa. Viikonloppuna mietin, että olisi kiva laittaa helmililjat nätisti esille ja laittaa pääsiäisruoho itämään johonkin kivaan astiaan. Vaan kuinkas sitten kävikään? En keksinyt helmililjoille mitään kovin kummoista esillepanoa: toisen ruukun lätkäsin vain lasimaljakkoon ja toisen paperipussiin (siitä kuva vain instassa). Pääsiäisruohonkin kylvin…

Hyvää palmusunnuntaita! Toivottavasti sielläkin on nautittu aurinkoisesta säästä. Minä istuskelin pitkän tovin terassilla ja imin aurinkoenergiaa. Nyt illan tullen on kiva istahtaa alas ja avata kone. Kurkataan tämän viikon sisustusuutisiin. Photo: Artek Artek avasi tällä viikolla uuden 700 m2 kokoisen lippulaivamyymälän Helsingin ytimeen, osoitteeseen Keskuskatu 1 B. Uusi…

Ajattelin pitkästä aikaa koota inspiraatiopostauksen. Kuvituksena on sekalaisia otoksia, jotka syystä tai toisesta kiinnittivät huomioni. Tällä hetkellä ihastelen erityisesti upeita seinävärejä, kauniita petauksia sekä taitavia asetelmia, joista tulee kotoisa fiilis. Kuvien alla omat erityishuomioni kyseisestä kuvasta. Tässä kuvassa jäin ihastelemaan tilan harmonista värimaailmaa sekä kauniita pajunkissoja. Hillittyä pääsiäistunnelmaa.…

Aurinko paistaa ja viikonloppu on alkamassa! Viikonloppuna ajattelin ottaa rennosti. Aloitin jo tänään: keitin kupillisen teetä ja istahdin keittiönpöydän ääreen lukemaan sisustuslehtiä. Uusi Avotakka ilmestyi eilen. En tietenkään malta olla hehkuttamasta täälläkin, että maaliskuun numerossa on ensimmäinen minun kokoamani printtijuttu! Muistan Avotakka-lehden ihan lapsuudesta saakka, sillä äitini on…

Kaupallinen yhteistyö: Iittala Viime kuussa kirjoittelin upean Iittala X Issey Miyake ”Pause for Harmony” -malliston kansainvälisestä lanseeraustilaisuudesta Tukholmassa. Blogiyhteistyö jatkuu tänä keväänä vielä kahden postauksen verran ja pääsette kurkistamaan miten sisustan uutuusmalliston tuotteilla meidän kotia. Toki luvassa on myös mahtava arvonta. Etenkin ”Pause for Harmony” -malliston upeat astiat…

Mukavaa maanantaipäivää! Sisustusuutiset siirtyivät maanantaille, sillä podin eilisen illan ikävää migreeniä. Onneksi voin jo paremmin ja ruutuakin voi taas katsella. Kurkistetaan siis viime viikon sisustusuutisiin. Photos: Tiger Kodin pienesineisiin, säilytytykseen sekä askarteluvälineisiin keskittyvä Tiger tuo kevätuutuuksia myymälöihin. Uutuuksista kivoimpia olivat minusta kollaasiin poimimani amppelit, kannellinen säilytyskori sekä viirit.…