Archive

tammikuu 2016

Browsing

No, jos perjantain rentoilu ei ihan onnistunut, niin toista voin sanoa eilisestä ja tästä päivästä. Aika on kulunut tehokkaasti muissa kuin blogipuuhissa. Tänään olimme metsäretkellä ja paistoimme makkaraa. Nyt nappasin läppärini syliin ja koostan teille tämän viikon sisustusuutiset. Tällä kertaa pääosa uutisista tuli muista Pohjoismaista. Photo: Finlayson Aloitetaan…

Olen tehnyt nelipäiväistä työviikkoa viimeiset vuodet lasten aloitettua koulunkäynnin. Alussa perjantait olivat leppoisia siivouspäiviä ja aamupäivät sujuivat kotosalla hitaasti kahvia siemaillen (lapset pääsevät koulusta puolenpäivän aikaan). Sittemmin perjantaista on tullut minulle yksi työpäivä, jolloin keskityn blogi- ja sometöihin. Hyvä niin, sillä muuten aikani ei millään riittäisi kaikkeen. Tänään…

Monessa blogissa hehkutetaan jo kevättä. Minusta se tuntuu vielä liian aikaiselta ilmaukselta. Lisääntyvä valo ja kukkakauppoihin jatkuvasti putkahtelevat uudet sesonkikukkaset toki vihjailevat kevään tulosta jo vahvasti. Eikä enää ole pimeää, kun köröttelee neljän maissa töistä kotiin! Sen verran keväinen olo on kyllä, että tekee mieli vaihtaa olohuoneeseen jälleen…

Kaupallinen yhteistyö: Kannustalo Nyt on aika kurkistaa taas mitä Kannustalon Seinäjoen asuntomessutalolle kuuluu. Pohjanmaa-niminen moderni pohjalaistalo rakentuu messujen pohjalaiskortteliin, Tulikivimyllyyn, ympyrän muotoisen pihakadun sisäkehälle. Tässä postauksessa keskitytään Pohjanmaa-talon pohjaratkaisuun sekä julkisivuihin. Talon suunnitellut Kannustalon arkkitehti Kati Rasku kertoi minulle tarkemmin suunnittelun lähtökohdista ja tavoitteista. Tontin sijainti pohjalaiskorttelissa saneli…

Terveiset synttärihulinan keskeltä! Koko viikonloppu on vierähtänyt enemmän tai vähemmän pojan 10-vuotissynttäreiden meiningissä ja nyt on aika istahtaa sohvan nurkkaan käymään läpi tämän viikon sisustusuutisia. Kuva: LumoKids Suomalainen LumoKidsin Ketara-sänky on ehdolla kansainvälisessä Red Dot Award: Product Design 2016 -muotoilukilpailussa. LumoKidsin muotoilija Otso Leppänen on päässyt Ketara-sängyllä 50…

Läppärissäni on kansio nimeltään ”Ruokailutila joulun jälkeen”. Sinne olin tallentanut nämä kuvat, jotka on otettu heti sen jälkeen kun olimme siivonneet joulun pois. Joulun jälkeen sitä tyypillisesti kaipaa selkeyttä ja ilmavuutta kodin sisustukseen. Olen siirtänyt vanhat Bertoia-tuolini olohuoneesta ruokailutilaan. Tällä hetkellä seassa on myös yksi vanha Artekin Aalto…

Tänään on ollut vähän hulinapäivä. Järjestimme pojan 10-vuotissynttärit, joten vilinää ja vilskettä on riittänyt. Talo täyttyi riemun kiljahduksista, herskyvästä naurusta ja hauskoista jutuista. Kyllä tuon ikäisillä on mainiot jutut! Minä ostin tämän vuoden ensimmäisen tulppaanikimpun. Tai oikeastaan kaksi. Oikein odottelen, että varret venahtaisivat ja tulppaaneista tulisi sellaisia kauniin…

Blogimuutto on sujunut onnistuneesti ja nyt on aika jatkaa entiseen malliin. Kurkistetaan vihdoin tarkemmin meidän uudistuneeseen makuuhuoneeseen. Siellähän ryhdyttiin remonttihommiin heti vuoden vaihduttua, kun pyhiä oli vielä jäljellä. Päätyseinällä ollut kalkkimaali poistettiin ja seinissä olleet kolhut fiksattiin. Sitten huoneen kaikki seinät maalattiin tummansiniseksi. Moni on kysellyt tuosta maalisävystä.…

Täällä sitä ollaan uudessa osoitteessa! Oletteko löytäneet tänne? Mistähän sitä nyt aloittaisi… Tuntuu, että täytyy tehdä jonkinlainen esittely, vaikka ruudun siellä puolen on toivottavasti vanhoja tuttuja lukijoitani. Mutta ehkäpä jokunen uusikin lukija löytää tiensä tänne… Olen siis Suvi, viestintäalalla työskentelevä, innokas sisustuksen puoliammattilainen ja kahden koululaisen äiti. Rakkaat lapsemme…

Tämä vuosi on alkanut varsin vauhdikkaissa merkeissä. Ensin maalattiin makuuhuone uusiksi ja seuraavaksi on luvassa josjonkinlaista projektia. Kerronpas nyt teillekin mitä kaikkea on tulossa tai suunnitteilla. Tänä vuonna ajatuksissa on tehdä pientä pintaremonttia muuallakin kuin meidän makuuhuoneessa. Tarkoituksena olisi purkaa saunatuvan lautaseinä ja rakentaa sen tilalle koko seinänlevyinen…

Moni on jo ehtinyt kysellä, että milloin oikein postailen kuvia uudistuneesta makuuhuoneesta. Ihanaa, että se kiinnostaa niin paljon ja olen pahoillani, että pidän teitä jännityksessä. Näin itsekin vasta nyt viime viikonloppuna makuuhuoneen ensimmäistä kertaa luonnonvalossa. Tässä nyt heti muutama ”maistiaiskuva”. Olemme tosi tyytyväisiä maalivalintaan! Maalasimme lopulta siis kaikki…

Tällä viikolla sisustusuutisia ryöpsähti oikein kunnolla! Monet brändit lanseeraavat kevätkokoelmiaan ja lähestyvät huonekalumessut niin Pariisissa, Kölnissä kuin Tukholmassakin saavat vipinää aikaan. Aloitetaan uutiskatsaus kuitenkin Suomesta… Photo: Samuji Samuji House -myymälä avasi ovensa Helsingin keskustassa, Erottajalla. Kaksikerroksinen uudenlainen myymälä yhdistää gallerian, myymälän ja kodin yhdeksi tilaksi. Samuji Housesta löytyy…