Archive

joulukuu 2015

Browsing

Hyvää Lucian päivää ja kolmatta adventtia! Minä olen tänään kiertänyt kaupungilla jouluostoksilla ja Vanhankaupungin joulumarkkinoilla. Nyt on kiva istahtaa alas ja kurkistaa tämän viikon sisustusuutisiin. Photo: Stockholm Furniture & Light Fair / Susanna Vento Tällä kertaa aloitetaan rakkaasta naapurimaastamme, mutta kuitenkin sinivalkoisin silmin. Stockholm Furniture & Light Fair…

Meidän koti saa jouluilmettä pikkuhiljaa. Kaikkia koristeita ei suinkaan ole vielä laitettu esille ja tuskin ihan kaikkia laitetaankaan. Tällä hetkellä jouluista tunnelmaa ovat luomassa kynttilät sekä havunoksat. Ikkunalla on meidän perinnekynttelikkö Design House Stockholmin ”Joy”. Lähempänä joulua laitetaan esille tonttuja ja lasten askarteluita. Tekisi mieli myös koristella tuo…

Aika monen joulusisustusmakuun tuntuu kuuluvan melko pelkisetty ja luonnonläheinen tyyli. Sellainen on minustakin kaunista ja päätinkin jakaa tämän jouluisen asunnon kuvat inspiraationa blogissani. Tästä saa kivoja vinkkejä oman kodin maltilliseen joulukoristeluun. Käytä luonnon omia koristeita. Kävyt ja oksat ovat kauniita ja ilmaisia koristeita. Oksaan voi ripustaa joulukoristeita, mutta esim.…

Poikkesin viime viikolla Kankurissa, kun halusin löytää jotain paikallisia tuotteita Joulurallin pikkujoulupakettiin. Kankurista löytyikin pikkupakettiin sopivaa täytettä: tervanarusta valmistettu avaimenperä sekä kivoja joulukoristeita. Mutta tarttuipa sieltä mukaan jotain myös omaan kotiin. Meillähän on niin vähän noita koristetyynynpäällisiä, joten ostin yhden pellavaisen käsinpainetun tyynynpäällisen. Tyynyjä oli myynnissä monella eri…

Sormet hapuilevat näppäimistön päällä. Mistä aloittaisin? Miten voisin selkeästi pukea sanoiksi kaikki ne ajatukset, jotka päässäni pyörivät? Mielikuvissani siirryn lapsuuteen ja muistelen kaikkia niitä tarinoita, joita olen kuullut isäni ja sukulaisteni työurasta kirjapainoalalla. Meidän suvussa tuntuu periytyvän viehätys printtimediaan. Minä olen rakastanut lehtiä pienestä tytöstä saakka; lapsuudenkotiini tilattiin…

Flunssa alkaa parantua ja meilläkin ollaan pääsemässä joulufiilikseen. Kuvissa näkyvät hyasintit ovat kylläkin jo lakastuneet, mutta olen korvannut kukkaset havuilla. Luulenpa, että haen toisen hyasinttisatsin vasta lähempänä joulua. Olemme ehtineet jo syödä pari isoa laatikkoa Annas-pipareita, mutta omia piparkakkuja emme ole vielä leiponeet. Torttuja sen sijaan olemme leiponeet…

Kurkistetaanpas taas tämän viikon sisustusuutisiin. Ensi vuoden uutuustuotteet hallitsevat jo sisustusuutisia, mutta poimin mukaan myös ajankohtaisen shoppailuvinkin. Photo: Airam Kotimaiselta Airamilta ilmestyy uusia led-lamppuja saunaan ja sisustukseen. Uudet himmennettävät Decor filament led-lamput (kuvassa) sopivat  tunnelmavalaistukseen. Lamput ovat täsmälleen vanhojen hehkulamppujen kokoisia ja niiden lämmin värisävy muistuttaa hehkulampun valoa.…

Minulla on ollut tapana tehdä jonkinlainen joulukranssi joka vuosi. Yleensä se on syntynyt kukkakimppujen ylijäämäkasveista, mutta tällä kertaa minulla oli käytössä enemmän materiaaleja. Reissasin nimittäin perjantaina Helsinkiin blogitöiden merkeissä ja illalla olin mukana Varpusen Suskin, Weekday carnivalin Riikan ja Vihreän talon Annikan järjestämässä ”Joulurallissa”. Instagramista (#jouluralli) saatoittekin bongata…

Saako myöntää, että joulufiilistelyt ovat vähän kadoksissa? Olen hoitanut pieniä potilaita kotona parisen päivää ja mahataudista johtuen joulukuu ei alkanut ihan niin innostunein fiiliksin kuin yleensä. Kodin Ykkösen joulustailauksen purettuani huomaan ettei olohuoneessa olekaan kovin alleviivattua jouluilmettä. Toisaalta mietin, että tarvitseeko ollaakaan – tänä vuonna minimalistinen koristelu houkuttelee…

Nyt on vihdoin ensi vuoden kalenteri ladattavissa ja printattavissa. Tällä kertaa tein vain sen tutun ”modernin mallin kalenterin”: mutta nyt on mukana myös sellainen versio, jossa on viikkonumerot. Todella mukava kuulla, että näistä kalentereista on ollut teille apua arjessa! Tämän vuoden kalentereita oli ladattu yli 6000 kertaa! Kalenterit…