Archive

lokakuu 2015

Browsing

Olin jo pidemmän aikaa miettinyt, että haluaisin kokeilla olohuoneessa uutta järjestystä niin, että sohvamodulit olisivat vastakkain. Visiossani sohvien viereen, tv:tä vastapäätä tulisi sitten pari tuolia, eli meidän Bertoia-tuolit sitten kun ne olisi maalattu valkoisiksi. No, tuo tuolien fiksaus- ja maalausoperaatio on venynyt ja venynyt ja nyt päätin kuitenkin…

Kaupallinen yhteistyö: NCC Joskus minusta tuntuu, että taidan harrastaa ”kotihaaveilua”. Tykkään leikitellä ajatuksella millaisen kodin tekisimme seuraavaksi ja miten asuisimme vaikkapa sitten, kun olemme eläkkeellä. Lähivuosien haaveet pyörivät omakotitaloasumisen ympärillä, mutta silloin tällöin haaveilen myös sitä, miten asuisimme vaikkapa kerrostalossa Helsingin sykkeessä. Onneksi blogityöni myötä saan mahdollisuuden viedä…

Sinä kauniina ja aurinkoisena sunnuntaina, kun istuttelin kukkasipuleita maahan, laitoin terasseillekin syksyisempää ilmettä. Ostin perinteisiä callunoita, joita laitoin pariin ryhmään sekä etu- että takapihalle. Olen aina pitänyt klassisista terrakottaruukuista, mutta nythän ne ovat vielä erityisen trendikkäitä. Pääsisäänkäynnin yhteyteen asettelin callunat eri kokoisiin terracottaruukkuhin. Pääoven luona sinnittelee vielä koko…

Tänään olemme nautiskelleet kauniista syyspäivästä pitkällä kävelyretkellä läheisiin metsiin. Nyt ennen saunaan menoa on kiva käpertyä sohvan nurkkaan koostamaan teille tämän viikon sisustusuutisia. Niitä on aika paljon! Aloitetaan koto-Suomesta. K-raudan ja Rautian oma merkki ”Cello” uudistuu. Uusi brändi-ilme on suunniteltu yhteistyössä asiakkaiden kanssa ja tarkoituksena oli luoda ilme,…

Mitä tapahtuu, kun meitsi, valokuvaaja Anne Yrjänä ja takaluukullinen paikallisen design-yritys Gedigon tuotteita kiikutetaan rantakallioille syyspäivänä? Lopputuloksen näette tässä. Mietimme Annen kanssa viime keväänä, että voisimme alkaa tehdä yhteistyötä erilaisten sisustusstailaus-valokuvauskeikkojen tiimoilta. Gedigo on ensimmäinen yritys, jota kontaktoin ja ihan mahtavaa, että he lähtivät mukaan tähän yhteistyöhön! Toivottavasti…

Kaupallinen yhteistyö: SINI Minua Snapchatissa seuraavat taitavat tietää kuinka olennaisesti siivous kuuluu arkeeni. Nautin siististä kodista ja sen tuomasta rentouttavista kotinäkymistä. Siivoaminenkin voi olla ihan mukavaa jos välineet ovat kunnossa ja kunnon siivousinspiraatio iskee. SINI-siivousvälineet ovat olleet luottotuotteitani ihan siitä saakka, kun muutin omaan kotiin ja olen havainnut,…

Olen varmaan ennenkin kertonut, että en ole mikään kummoinen kokki. Suurin syy siihen lienee se, että minusta ruuanlaitto tuntuu niin vaivalloiselta, eikä niitä onnistumisen hetkiä ole juurikaan ollut, heh. Kun menemme kauppaan, ostamme yleensä ne samat vakiojutut. Siinä on se ongelma, että jos kotona sattuisin saamaan inspiraation, että…

Kaunis, aurinkoinen sää suosi meitä viikonloppuna ja minäkin innostuin puuhastelemaan pihalla. Kävin ostamassa uusia kukkasipuleita ja koristekatetta. Niitä sitten sijoittelin meidän puutarhaan sinne tänne. Oikeastaan lähdin hakemaan lisää laukka-lajikesipuleita, mutta eihän niitä ollutkaan missään! Oli sitten tyydyttävä vain erilaisiin tulppanilajikkeisiin. Pihahommat rentouttavat kyllä kummasti! Nautin siitä, että nyt…

Tämän viikon sisustusuutiset koostuvat pääosin ulkomaisista tuotelanseerauksista: mm. pari designklassikkotuolia on saanut uutta ilmettä. Aloitetaan kuitenkin kotimaisilla uutuuksilla… Jalo Helsinki -merkin sammutuspeitevalikoima täydentyy tunnettujen suomalaissuunnittelijoiden kuoseilla. Markkinoille tulee viisi uutta mallia, joiden kuosit ovat suunnitelleet Erik Bruun, Erja Hirvi, Harri Koskinen ja Oiva Toikka. On hienoa, että kodin…

Saan silloin tällöin kysymyksiä koskien bloggaamista, blogin aloittamista ja siihen liittyviä käytännön juttuja. Niinpä päätin kirjoittaa tällaisen vinkkipostauksen ja samalla raottaa taustoja kuinka minä aloitin bloggaamisen. Olen blogannut kohta seitsemän vuotta ja siinä ajassa on blogimaailma kyllä muuttunut ja kehittynyt paljon! 1. Valitse oma linja Kaikki alkaa tietenkin…

Perjantai on meillä usein siivouspäivä. On ihanaa aloittaa viikonloppu siistissä kodissa ja puhtaissa lakanoissa. Nyt ajattelin jakaa pari vinkkiä kätevistä ja hauskan näköisistä keittiötekstiileistä. Tanskalaisen HAY:n valikoimista löytyy nimittäin kivan raikkaita sisustustuotteita arkisiin askareisiin. Rätti ja pyyhe HAY:n keittiöpyyhkeitä olen käyttänyt jo vuosia ja nyt olen täydentänyt valikoimaani…