Archive

maaliskuu 2015

Browsing

Ihan ensimmäisenä täytyy kiittää kaikkia innokkaasta osallistumisesta yhteistyössä VM-Carpetin kanssa järjestettyyn arvontaan! Kommentteja tuli yli tuhat! Suosituimmaksi matoksi äänestitte paperinaruloimisen Askel-villamaton, jossa on klassinen kukonaskel kuvio. Tähkä-dhurriematto tuli toiseksi. Meille kotiutui Panama-sisalmatto. Se sopii niin hyvin meidän eteiseen ja toivottavasti hillitsee hiekan kulkeutumista olohuoneen puolelle. Eteisessä on tällä…

Minulle ihanteellisin oma hetki on kiireetön kahvituokio sisustuslehden parissa; inspiroituminen ja haaveilu sohvannurkassa tai sängyssä peiton alla. Ajatukset lähtevät lentoon ja silloin ne ideat syntyvät. Niitä ei tule kiireessä tai stressaavassa tilanteessa. Sisustuslehdistä ja -blogeista saatuja ideoita tulee harvoin kopioitua täysin omaan kotiin, mutta niistä saa inspiraatiota, joka…

Tänään olen laittanut pääsiäistunnelmaa kotiin. Maalattiin tytön kanssa pääsiäismunia ja käytiin ostamassa narsisseja ja muita kukkasia. Narsissit meinaan laittaa ulos terassille, mutta perunanarsissin jätän sisälle. En löytänyt sopivia ruukkuja narsisseille, mutta keksin oivan kikan miten ruman muoviruukun saa piiloon… TEE-SE-ITSE: Nätti suoja muoviruukuille Peitin muoviruukut mustilla serveteillä, joita…

Tänään oli niin kiva päivä! Meillä oli molemmilla vapaapäivä, Mankulla ihan sattumalta. Aamulla käytiin molemmat jäsenkorjaajalla, joten päästiin sitten vetreinä lähtemään pienelle shoppailukierrokselle Pietarsaareen. Olin ohimennen sanonut Mankulle, että haluaisin käydä sisustusliikekierroksella siellä ja eilen Mankku yllättäen ehdotti, että nyt voitaisiin mennä. Aika kivaa! Pietarsaaresta löytyi kivoja pikkuliikkeitä.…

Korkin on sanottu olevan yksi kuumimmista sisustusmateriaaleista lähitulevaisuudessa. Minulla oli aikomuksena kirjoitella, että korkkitrendi taitaa olla sellainen, johon en lähde mukaan. En ole ollut erityisen innostunut korkista, sillä sen sävy on tuntunut liian oranssiselta omaan makuuni. En myöskään ollut ihan heti innostunut Ikean uudesta korkkipainotteisesta mallistosta, joka on…

Kiitos kaikille ikkunanpesunikseistä, joita jätitte SINI-postaukseeni! Olen lukenut niitä mielenkiinnolla. Etikka pesuvedessä oli minulle ihan uusi kikka, mutta sanomalehteä olen minäkin joskus käyttänyt ikkunoiden kuivaamiseen. Siitä saattaa vaan jäädä mustetta valkoisiin ikkunapuitteisiin ja käsiin. Netistä luin, että suodatinpussit olisivat parempi ratkaisu ja taisi siitä joku vinkatakin kommenteissa. Ja…

Matto on olennainen osa sisustusta, sillä se raamittaa tilaa ja kokoaa huonekalut yhteen. Maton valinnalla voi vaikuttaa paljon sisustuksen yleisilmeeseen: halutaanko luoda rohkea ja näyttävä ilme vai jotain hillitympää ja harmonista. Pääsin blogiyhteistyön myötä tutustumaan kotimaisen VM-Carpetin laajaan mattovalikoimaan ja testailemaan erilaisia mattoja kotonamme. Sain valita kotiimme viisi…

Olenkin kertonut teille, että kokkaaminen ei ole vahvuuteni enkä oikeastaan erityisesti nauti ruuanlaitosta. Innostun kuitenkin helpoista resepteistä ja silloin saan motivaatiota kokkailuun. Meidän työpaikan kahvitauolla tulee aina silloin tällöin puheeksi helpot niksit ja hyvät reseptit, ja sitä myötä innostun itsekin kokeilemaan muiden hehkuttamia kokkailuja. Nyt innostuin väsäämään sämpylöitä.…

Minun on myönnettävä, että kun hankin vanhat punaiset Bertoia-tuolini ei tullut mieleenikään käyttää niitä sisustuksessa punaisena! Kuvittelin, että maalauttaisimme ne melko pian valkoisiksi ja vasta sitten ne pääsisivät kunnolla käyttöön. Asiat eivät menneet ihan niin ja muutaman kuukauden ajan Bertoiat kököttivät orpoina eteisessä väliaikaissijoituksessa. Kunnes sitten tuumasin, että…

Siinä missä olen tehnyt kaappien kevätsiivousta, on täytynyt siivota myös tietokoneen kovalevyä. Sehän tuppaa täyttymään vähän väliä, kun kuvatiedostoja kertyy niin suuri määrä. Löysin siinä samalla nämä meidän kotikuvat, jotka kuvattiin lokakuussa 2011 Deko-lehteen. Olimme tuolloin asuneet tässä kodissa vasta puolisen vuotta ja nyt onkin kiva katsoa kuinka…

Pakko jakaa tämä edullinen ja hyvännäköinenkin idea keittiön välitilamateriaalista: vaneri. Tämä toteutus löytyi Stylizimo-blogista (kannattaa muuten tsekata). Mustaksi maalattu vaneri on käsitelty Osmo-öljyllä vettä hylkiväksi, joten tämä lienee ihan käytännöllinenkin ratkaisu välitilaan. Ainakin lopputuloksena saisi yhtenäistä pintaa ja värin voisi valita itse. Meidän valkoiseen keittiöön en mustaa vanerilevyä…

Tuntuu, että minulla on ollut onni myötä tänä keväänä sisustushankintojen suhteen. Kodin sisustus on täydentynyt Jieldén vintage-valaisimella ja Tray-pöydät ovat saaneet uutta ilmettä marmorilevyillä. Molemmat hankinnat ovat olleet jonkinlaisten sattumien summa; pidempään harkittuja kyllä, mutta lopullinen toteutuminen sattui yllätten. Nyt meille on saapunut nahkainen rahi*, josta haaveilin vuodenvaihteessa…