Archive

tammikuu 2014

Browsing

Olen vähän järjestellyt kaappeja ja miettinyt, mitkä tavarat ovat sellaisia, joista voisimme luopua. Tavaraa kertyy ihan liian paljon nurkkiin vuosien varrella, eikä kaikkea voi säästää. Niinpä ajattelin laittaa pystyyn pienen sisustuskirppiksen. VALKOISEN HARMAJAN BLOGIKIRPPIKSELLÄ MYYDÄÄN SEURAAVAT TUOTTEET: Hinta: 100 € (ovh. 160 €) (MYYTY) Olen päättänyt luopua keltaisesta…

Meidän ruokailutilan seinä taitaa olla se eniten muutoksia kokenut seinä tässä huushollissa. Tauluasetelmat ovat vaihtuneet suhteellisen tiuhaan ja erilaisten tauluasetelmien luonti on minulle yksi luonnollinen tapa uudistaa sisustusta. Tällä hetkellä ruokailutilassa on mustakehyksisiä tauluja, mutta useinmiten seinällä on ollut värikäs kokoelma erilaisia isäni maalaamia tauluja. Kokosin ruokailutilan eri…

Vuoden vaihtuessa sisustuslehdissä ja -blogeissa kirjoitellaan ahkerasti tulevista sisustustrendeistä. Niitä tässä viime aikoina lukeneena on alkanut tuntua siltä, ettei mikään ennuste tarjoa mitään kovinkaan uutta, vaan monet asiat ovat olleet näkyvissä jo pitkään. Väreistä esimerkiksi keltainen ja pastellinen koralli ovat olleet ns. pinnalla jo jonkin aikaa. On marmoria,…

Nettikauppojen alennusmyynnit ovat alkaneet ja nyt valikoimista saattaa löytää edulliseen hintaan laadukkaita designklassikoita. Valaisinfriikkinä tsekkasin tietysti heti alepuolen valaisinvalikoimat ja poimin löytöni tähän kollaasiin. Laajin valaisimien alennusmyynti näytti löytyvän Finnish Design Shopista. No, tuli kollaasiin poimittua muutama sellainenkin valaisin, joka meiltä jo löytyy (9: Le Klint ”172A”*, 12:…

Edellisessä postauksessa jo kerroinkin, että olohuoneessamme on tapahtunut pientä muutosta, kun kiinnitimme sohvamodulit toisiinsa kiinni ja vaihdoimme ns. joulumaton tilalle alunperin saunatupaan hankitun Anno-malliston* maton. Nytpä vuorossa siis kuvia pikkuisen uudistuneesta olohuoneesta. Onpa ihanaa pitää vaihteeksi sohvamoduleita kiinni toisissaan! Nyt tuonne sohvannurkkaan pystyy käpertymään oikein kunnolla, kun sohvamoduleiden…

Eilen siivosimme joulun pois. Oli ihanaa siivota kunnolla, kun energiaa riitti. Joulukuusi vetelikin jo viimeisiään, kuten Instagramiin postaamastani videosta saattoi nähdä. Artekin pöytäliinan laitoin jo pesuun, vaikka ei se kovin likaiseksi ehtinyt tulla, kun pintaa oli niin kätevä pyyhkiä. Tarkoituksena on kuitenkin käyttää liinaa enemminkin juhlien yhteydessä kuin…

Tykkään hirveästi kaikenlaisista kalentereista. Muistan kuinka mukavalta tuntui aina, kun sai vaihtaa käyttöön uuden vihkokalenterin. Nykyisin käytän kalenteriani iPad minissä, mikä onkin ihan kätevää. Mutta seinäkalentereita ei korvaa mikään. Sain blogi- ja joululahjaksi Nordic Design Collectiven kauniin kalenterin. Oikeastaan kalenteritoiminnallisuus on tässä toissijaista, sillä päähuomion vievät kalenterin kauniit…

On tullut aika heittää hyvästit kuluneelle vuodelle ja toivottaa tervetulleeksi vuosi 2014. Vuoteen 2013 sisältyi minulla niin iloisia kuin vähän harmaampiakin hetkiä, kuten elämään kuuluu. Pääosin vuosi kului kuitenkin positiivisissa tunnelmissa ja blogissa keskitynkin mielummin vain iloisiin ja inspiroiviin asioihin. Vuoden aikana opin uutta niin itsestäni kuin bloggaamisestakin…