Archive

2014

Browsing

On vuoden viimeinen päivä. Näin vuoden lopussa tulee herkästi mietittyä kulunutta vuotta ja kerrattua mieleenpainuvimpia tapahtumia. Olen ottanut perinteeksi koota vuoden blogikohokohdat aina omaan postaukseen. Vaikka blogi pyörii samojen nurkkien ympärillä, on postausaiheita riittänyt joka kuukaudelle keskimäärin parisenkymmentä kappaletta. Tänä vuonna olen saanut tehdä monta stailausprojektia ja siitä…

Minä aloitin joulufiilistelyt jo hyvissä ajoin ennen joulua. Minusta aika ennen aattoa on melkeinpä sitä parasta aikaa – ilmassa on kutkuttavaa odotusta ja on kiva laitella kotiin jouluista fiilistä. Silloin käy helposti niin, että jouluinen ilme alkaa kyllästyttää jo aika pian joulun jälkeen ja tekee mieli karsia. Joulun…

Alunperin poljinroskiksestaan kuuluisaksi tullut tanskalainen designyritys Vipp on laajentanut kokoelmaansa viime vuosina mm. keittiökaapistoihin, mutta nyt on vuorossa kokonainen talo! Vipp on lanseerannut Vipp Shelteriksi kutsutun teräsrakenteisen ”pikkumökin”, joka toimitetaan asiakkaalle täysin käyttövalmiina. Pakettiin kuuluu Vippin pääsuunnittelijan Morten Bo Jensenin suunnittelema täydellinen sisustus petivaatteita myöten. Talon pinta-ala on…

Joululoma on tehnyt tehtävänsä ja olo on ihanan rentoutunut. Päiviin on mahtunut täydellinen sekoitus yhdessäoloa, herkuttelua, lasten riemua ja levollista joutenoloa. Joulupukki osasi tuoda jokaiselle juuri sen lempilahjan, joka oli ollut toivelistan kärjessä. Oli pukki tainut käydä blogissanikin hakemassa lahjavinkkejä. Ihan kokonaan en vielä taida raaskia siivota joulua…

Jouluvalmistelut alkavat olla pulkassa ja voimme pikkuhiljaa rauhoittua joulun viettoon. Olohuoneen jouluilme syntyi tänä vuonna Linumin punaisista samettityynynpäällisistä, kynttilöistä ja tietenkin joulukuusesta. Sijoitimme kuusen kohtaan, johon jonain päivänä aiomme asentaa takan. Tuosta kuusta voi ihailla niin olohuoneesta, ruokapöydästä kuin makuuhuoneestakin. Täällä lapset odottavat jouluaattoa jo innokkaasti. Joulun parhaita…

Meillä on tapana aina viikonloppuisin vähän herkutella. Lapset saavat valita oman herkkunsa ja usein me Mankun kanssa vietämme herkkuhetken vasta sitten, kun lapset ovat nukkumassa. En kaipaa ravintolaillallisia tai mitään sen suurempaa suunnittelua. Ihan vain oleskelu kotosalla hyvän elokuvan ja omien lemppariherkkujen kanssa riittää. Joskus on kuitenkin kiva…

Kävimme eilen hakemassa joulukuusen Kodin Terrasta ja kylläpä saimme suuren ja tuuhean yksilön! Kuusen keskiosa näyttää vain näissä kuvissa hassusti harvemmalta kuin se onkaan (johtuu varmaan kuusen takaa ikkunoista tulevasta valosta). Kuusen tuoksusta tuli heti niin jouluinen fiilis. Aloittelimme lasten (ja Pehmiksen kanssa) jo kuusenkoristeluoperaatiota. Meillä on sellaiset…

Tänään olin ajatellut kuurata saunan ja kylpyhuoneen, mutta suunnitelmat menivätkin uusiksi sitkeän flunssan takia. Sen verran reippailin kuitenkin, että vaihdoin sänkyyn puhtaat lakanat. Sekin oli kyllä pakon sanelemaa, sillä kahvini roiskui aamulla ympäri sänkyä, kun meidän pikkuneiti säntäsi kainalooni, eikä huomannut kahvikuppia. ♡ Tähän aikaan vuodesta tummat lakanat…

Mitä antaa lahjaksi sellaiselle, jolla ”on jo kaikkea”? Tai jollekulle, jonka mieltymyksiä ei niin hyvin tunne, esim. opelle? Kuitenkin tekee mieli muistaa jotenkin, eikä haluaisi antaa mitään turhaa. Tässäpä yksi vinkki. Kynttilöitä ei kai koskaan voi olla liikaa, sillä ne ovat kulutustavaraa. Tähän ideaan tarvitset siis vain (valkoisen)…

Ja nyt on vuorossa se kolmas joulusisustus, jonka nimesin ”modernin skandinaaviseksi”. Tämä versio on eniten meidän tyylinen ja onkin näistä kolmesta suosikkiversioni. Tässä ”modernin skandinaavisessa” versiossa jouluista ilmettä tulee havuista ja vihreistä tekstiileistä, piparit tarjoillaan modernista Kubus-kulhosta ja kynttelikkökin on samaa sarjaa. Pöytäliinana on Artekin H55-kangas, joka sopii…

Kun lapset olivat ihan pieniä (tai ovat he minusta vieläkin aika pieniä), hankin kotiin perinteisiä punaisia joulutekstiileitä. Niillä somistimme joulua ensimmäiseen taloomme, mutta parina viime vuonna ei punainen ole kuulunut yhtä vahvasti joulusisustukseemme. Päätin kaivaa nuo tekstiilit taas esille ja sisustaa kodin perinteisen punaisesti osana postaussarjaani ”Kolme tyyliä…

Aloitetaanpas nyt se kolme tyyliä jouluun -postaussarja, josta aiemmassa postauksessa kerroin. Ideana on siis luoda erilaisia jouluisia ilmeitä kotiin kotoa jo löytyvillä sisustustuotteilla. Esittelen ensimmäiseksi tyylin, jonka nimesin ”ylellisen tunnelmalliseksi”. Tämä oli minulle näistä kolmesta tyylistä vaikein toteuttaa, sillä meiltä ei löydy kovin paljon tämän tyylisiä sisustustavaroita. Kokosin…