Archive

syyskuu 2013

Browsing

Kun on vähän aikaa laiskotellut, jaksaa hyvin taas touhuta kaikenlaista. Tänään on ollut järkkäilypäivä. Vaatehuoneen avohyllykköön oli päässyt kertymään kaikenlaista roinaa. Alunperinhan suunnittelin, että säilyttäisin näillä avohyllyillä laukkujani kauniisti esillä. Siitä niitä olisi sitten helppo napata mukaan, kun tekee mieli vaihtaa laukkua. Käytäntö osoittautui toisenlaiseksi. Laukut jäivät vain…

Onpa ihanaa aloittaa viikonloppu, kun koti on nyt siivottu! Eikä viikonlopulle ole mitään sen erikoisempia suunnitelmia. Ihan parasta. Tuntuu, että viime aikoina on saanut tukka putkella suunnata jonnekin tai tehdä jotain, joten nyt tarvitsen tällaista suunnittelematonta aikaa. Yllätyin eilen kauppareissulla, kun huomasin koristekaaleja Prisman leikkokukkalaarissa. Pidän kovasti näistä.…

Taisin huokailla ihastuksesta ihan ääneen viime kesänä, kun näin ensimmäiset kuvat Iittala Interior -malliston uusista sisustustuotteista. Iittala lanseerasi markkinoille neljä upeaa tuotetta: Leimu ja Lantern –valaisimet sekä Vakka-vanerilaatikot ja Meno-huopakassit. Mahtavaa, että Iittalan ajattoman kaunis valikoima laajeni myös kodin sisustukseen! Voitte vain kuvitella kuinka innostunut olinkaan sitten, kun…

Tämän vuoden Habitare-messut on nyt nähty ja koettu, ja tässäpä muutamia poimintojani. Sisustusta aktiivisesti seuraavalle ei Habitare välttämättä tarjoa mitään uutta ja mullistavaa, mutta antaa silti roimasti inspiraatiota ja silmänruokaa. Kaunista muotoilua ja designklassikoita. Ja myös edullisia messutarjouksia (minäkin nappasin jotain mukaani Artekin osastolta, siitä myöhemmin lisää). Pidin…

Huh, viikonloppu on hurahtanut Helsingissä; Habitaressa, Bonnierilla ja kaupoissa kierrellessä. Nyt on ihana olla taas kotona ja palata pikkuhiljaa normaaliin arkeen. Aika monessa blogissa onkin Habitaresta jo kirjoitettu, joten saa nähdä postailenko siitä ollenkaan. Ehkäpä muutaman oman lempparikuvan voin julkaista jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin täytyy palata vielä Emile…

Viime sunnuntaina teimme kaikenlaista kivaa. Kävimme mm. retkellä luonnossa ja haimme vähän lisää saunapuita metsästä (instagramilaiset tietävät ;)). Illan päätteeksi Mankku leipoi vielä leipää. Voi kuinka ihanalta tuore leipä tuoksuu ja maistuu! Olen saanut blogilahjaksi Emile Henryn ”leipäuunin”, jolla on kätevä leipoa leipää. Keraaminen leipäuuni on suunniteltu niin,…

Joka syksyinen sisustuksen superviikko on jälleen startannut. Kyseessä on tietenkin Helsinki Design Week, joka tarjoaa monipuolista ohjelmaa kaikille muotoilusta, arkkitehtuurista ja sisustamisesta kiinnostuneille. Tunnetuin tapahtuma lienee Habitare-messut, jotka starttaavat huomenna ammattilaisille ja perjantaista lähtien koko yleisölle. Mutta Habitaren lisäksi kannattaa käydä muissakin HDW:n tapahtumissa. Alla lyhyesti esiteltynä kiinnostavimmat…

Löysin oikeastaan ihan sattumalta Instragramista Pk_Copenhagenin profiilin ja aloin seurata sitä kauniiden kuvien vuoksi. Pian minulle selvisi, että kyseessä on yritys, joka myy erilaisia sisustusjulisteita. Aiheina ovat tanskalaiset designhuonekalut. Oikein viehättäviä julisteita ja voisin kuvitella hankkivani yhden omaan kotiin. Pitäisi vain osata päättää mikä… Translation: I…

Kuten jo kerroinkin, olin eilen vanhempieni luona näpsimässä kuvia. Saan jakaa muutaman yksityiskohtakuvan täällä blogissa. Aikaisemmin olenkin jo kirjoitellut meidän isän työhuoneesta, joka sijaitsee tässä samaisessa asunnossa. Vanhempani asuvat vanhassa, tunnelmallisessa kivitalossa. Asuntoon tehtiin pientä remonttia parisen vuotta sitten, kun he muuttivat sinne. Mankku valkoöljysi kellastuneen parkettilattian ja…

Pikaterkut täältä nojatuolin nurkasta! Viikonloppujen hitaat aamuhetket ovat ihan parasta. Useimmiten käperryn tähän nojatuoliin kahvikupposen ja Ipad minini kanssa selailemaan blogeja ja seurailemaan lasten aamutouhuja. Leikit kulkeutuvat olohuoneeseen ja täältä nurkkauksesta on kiva seurailla niitä. Eilinen vapaapäivä vierähti ensin siivotessa ja loppupäivä valokuvaamisen parissa. Valmistelen yhtä isompaa blogipostausta,…

Syksy on sellaista aikaa, että aletaan jälleen puhua erilaisista trendeistä (niin sisustuksessa kuin pukeutumisessa). Minua pyydettiin kesäkuussa listaamaan tämän syksyn sisustustrendejä ja ensiksi se tuntui pikkuisen hankalalta tehtävältä – kesäkuussa jo miettiä syksyn trendejä. Yllättävän nopeasti sain kuitenkin viisi sisustustrendiä listattua. Minusta tänä syksynä (tai tänä vuonna) pinnalla…

Löytyipäs viehättävä asunto! Ensimmäisenä ihastuin ruokapöydällä olevaan taidokkaaseen asetelmaan. Ihania ”rumankauniita” maljakoita. Ei kai liene yllätyskään, että tykästyin tähän sisustukseen, kun sieltä löytyy aika monta samaa juttua kuin meidän kodistakin, vaikka itse asunto sijaitseekin vanhassa viehättävässä Jugend-tyylisessä kerrostalossa. Mutta nyt ajattelin sujahtaa peiton alle katsomaan tv:tä. Mukavaa maanantai-iltaa!…