Archive

kesäkuu 2013

Browsing

Moikka taas! Ilmeisesti nyt on niin, että Google Reader lopettaa toimintansa huomenna 1.7., joten blogien seuraaminen sitä kautta ei enää onnistu. Niinpä kannattaakin siirtyä seuraamaan lemppariblogeja esim. Bloglovinin kautta. Minun blogini löytyy sieltä myös (linkki tässä). Ja toki blogiani voi seurata myös suomalaisen Blogilistan kautta. Facebookin kauttakin blogikirjoitusten…

Kesä on alennusmyyntien aikaa. Ajattelin, että olisi kiva askarrella kollaasikuva pitkästä aikaa, joten päätin toteuttaa sen poimimalla lempituotteitani Finnish Design Shopin* alennusvalikoimasta (osa tuotteista on jopa – 50% alessa). Näitä tuotteita voisin kotiuttaa mielihyvin omaan kotiin, ja muutama näistä meiltä jo löytyykin. 😉 Linkit tuotteisiin: 1. Gubi ”Semi”…

Yksi kesän monista hyvistä puolista on se, että kodin leikkokukat saa kätevästi haettua niityltä tai tienpientareelta. Niin minäkin olen tehnyt ja nyt meillä onkin luonnonkukkia ympäri kotia. Luonnonkukkien lisäksi kävin vielä pikkukaupasta hakemassa pionikimpun. Kimpussa oli kolme pionin oksaa, jotka olivat vielä aivan nupuillaan ja nuppuja oli todella…

Täällä herättiin pimeään ja sateiseen aamuun. Ukkosen jyrähdyksiin. Nautiskelin aamukahvin hitaasti nojatuoliin käpertyneenä ja sitten siirryin terassille purjeiden alle fiilistelemään sadetta ja ukkosta. Ihana aamu!

Postailin jonkin aikaa sitten makuuhuoneen lempikuvakulmastani. Nyt olisi vuorossa olohuone. Olohuoneessa minulla on oikeastaan kaksi lempparikuvakulmaa, riippuen siitä miten sohvat on aseteltu. Tällä hetkellähän meillä on toinen sohva makkarin ovia vastapäätä ja toinen eteistä vastapäätä. Tässä nykyisessä järjestyksessä lempparikuvakulmani on näkymä kuvattuna olohuoneesta eteiseen päin niin, että kirjahyllyäkin…

Tänään olemme puuhastelleet pihalla. Kerroinkin jo aiemmin etteivät kaikki kasvimme selvinneet talven yli: menetimme kaikki clematikset (9 kpl), pari pionia sekä kaksi riippahernepuuta. Tänään kävimme hakemassa uusia pioneita ja riippahernepuita (saimme korvaukseksi vähän alennusta), mutta clematiksia en enää osta. Istutimme uudet pionit saunaterassin kulmalle, jossa on sopivan aurinkoinen…

Monet blogit täyttyvät nyt juhannuksen fiiliskuvista. Me vietimme juhannusta eräällä mökillä, isovanhempien luona sekä kotioloissa. Syötiin hyvin, saunottiin ja lapset saivat pelata ja leikkiä vapaasti. Juhannusjälkkäri oli tänä vuonna Mankun marenkikakku, johon oli lisätty runsaasti tuoreita mansikoita väliin. Ohjeen olen julkaissut aiemmin tässä postauksessa. Eilen tuli pieniä sadekuuroja,…

Täällä vietellään hidasta juhannusaaton aamua. Lueskelen läpi lempiblogeja ja nautin aamukahvia nojatuolin nurkassa. Nyt voinkin julkaista tämän postauksen, jonka olin jemmannut lomaviikon varalle, mutta joka jäi julkaisematta hotellimme hitaan netin takia (en tykkää ajastaa postauksia). Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, siirtelin olohuoneessa vähän huonekaluja tässä yhtenä päivänä. Uudelleen verhoiltu…

Moikka! Blogissa on ollut vähän hiljaisempaa nyt viimeisen viikon ajan. Matkasimme nimittäin lämpöön, Turkin Kusadasiin. Luvassa siis ainakin matkaraporttia (paremmilla kuvilla höystettynä), kunhan saan laukut purettua (saavuimme juuri kotiin). Olin luonnostellut muutaman postauksen valmiiksi viime viikolle, mutta hotellisamme oli niin hidas nettiyhteys, etten jaksanut alkaa sen kanssa säätämään…

Mainitsin aiemmin, että haluaisin meidän etuterassille, Harmajan koristeporttiin, pienen terassiryhmän. Minulla oli mielessä juurikin tämä ryhmä, jonka olen vuosia sitten saanut muistaakseni siskoltani. Se oli meillä käytössä muutaman vuoden, kunnes matkasi Mankun siskon parvekkeelle. Nyt se on löytänyt tiensä takaisin meille. Kalusteryhmä kaipaisi kyllä vähän ehostusta (öljyämistä tai…

Minua viehättää nyt kovasti samean utuiset pastellisävyt (kuten tässä roosassa Muuton tyynyssä). Tämä tyynyrykelmä syntyi vähän kuin vahingossa, mutta minusta nämä tyynyt sopivat kivasti yhteen. Tummanharmaa ja valkoinen tyynynpäällinen ovat Linumin mallistosta. Mutta uskallanko edes tunnustaa, että haaveilen taas muutamasta uudesta koristetyynynpäällisestä…? Ihan vain pari pastellinsävyistä kaveria tuolle…

Olen pitkään etsinyt kaunista ja käytännöllistä vesipulloa. Juon ihan liian vähän vettä ja tekosyynä olen pitänyt sitä, että en koskaan muista ja ei ole kunnollista vesipulloa. No nyt on! Löysin nimittäin Sisustuksen Koodista etsimäni. Tämä Black+Blum-merkkinen vesipullo on muovia, joten se on kevyt eikä rikkoontumista tarvitse pelätä. Pullon…