Archive

helmikuu 2013

Browsing

Trendilistauksessani mainitsin, että yksi tulevista ja jo pinnalla olevista sisustustrendeistä on viherkasvit. Niitä on alkanut näkyä sisustuskuvissa ja -blogeissa entistä enemmän. Ja kevään myötä tuo trendi vain kuumenee entisestään, veikkaisin. Viherkasvit tuovat pehmeyttä ja kodikkuutta sisustukseen, eivätkä ne enää vaikuta niin mummomaisilta kuin vielä jonkin aikaa sitten. Tai…

Minusta tuntuu siltä, että sisustustrendeihin on hiipimässä aiempaa pehmeämpi linja. Kudotut tekstiilit ovat olleet pinnalla jo jonkin aikaa, mutta pehmeys alkaa näkyä myös tuotteiden muotoilussa. Esimerkkinä vaikkapa tämä Claesson Koivisto Rune ”trion” suunnittelema Baklava-valaisin. Valaisin on saanut nimenstä turkkilaisesta leivonnaisesta sen kerroksellisuuden johdosta. Lampunvarjostin koostuu kolmessa kerroksessa olevasta…

Viime viikonloppu oli kyllä sähellyksiä täynnä! Polvivammani lisäksi sattui kaikenlaista muutakin, kuten esimerkiksi se, että onnistuin rikkomaan vähän astioita tiskikonetta tyhjentäessäni. Tiputin ison jenkkilasin tiskikoneen alaosaan ja lasin lisäksi rikkoutui häälahjaksi saatu, suuri Iittalan Origo-kulho. Mutta eikös sitä sanota, että sirpaleet tuovat onnea…? Rikkoutuneista astioista muistin haasteen, jonka…

Olenkin jo tainut kertoa teille, että olen aikamoinen nörtti. Innostun helposti kaikista uusista vempaimista ja tykkään näperrellä tietokoneen kanssa. Tekniset ominaisuudet eivät minua niin kiinnosta, vaan ennemminkin erilaisten ohjelmien ja sovellusten kanssa puuhaaminen. Olin miettinyt hankkivani ihan oman iPadin perheen yhteisen iPadin lisäksi. Kun iPad Mini ilmestyi ja…

Vielä muutama satunnainen kuva viime viikonlopulta. Talvimatto laitettiin vaihteeksi saunatupaan ja mustavalkoinen Linie Designin matto on jälleen paikoillaan. Se oli kyllä hyvä ostos! Muuten talvinen ilme saa vielä olla valloillaan, vaikka kevättä jo kovasti odotankin. Toivottavasti nyt tulevana viikonloppuna saadaan nauttia aurinkoisista talvipäivistä. Meillä ei ole mitään viikonloppusuunnitelmia…