Archive

huhtikuu 2012

Browsing

Nyt on sisustushaasteessa vuorossa aihe ”kylpyhuone”. Olin jo kokoamassa postausta, jossa olisin kootusti kirjoittanut kaikista kolmesta kylpyhuoneestamme, mutta sitten huomasin, että en olekaan julkaissut valmiita kuvia saunatuvan kylppäristä ollenkaan (lukuun ottamatta taannoista jakkara-kuvaa). Siksi päätinkin nyt kirjoitella siitä. Saunatuvan kylpyhuoneesta tuli ihan tumma, kontrastiksi talon vaaleisiin kylpyhuoneisiin. Suuren…

Tämä bloggaaminen on kyllä sellainen harrastus, joka alkaa naurattaa, kun sitä tarkemmin ajattelee. Mitähän joku ohikulkija ajatteisi jos näkisi ikkunasta, kun hullu nainen täällä sisällä heiluu kamerajalustan kanssa…? Järjestelee asetelmia ja etsii erilaisia kuvakulmia. Mutta on tämä niin kivaa. Vielä kun olisi enemmän aikaa tähän hommaan… Olen viime…

Uusi Divaani-lehti on taas ilmestynyt ja tämän kuukauden lempparijutuksi valitsin ”Puusta pitkälle” kotijutun, joka kertoo huonekaluja suunnittelevasta newyorkilaispariskunnasta. Heidän lempimateriaalinsa on puu ja asunnosta löytyykin kauniita puisia huonekaluja. Itse ihastuin etenkin kodin keittiöön sekä olohuoneen kirjahyllyyn, jonka keskellä on jämäpuupaloista koottu taideteos. Pidän myös siitä, että muoviset Panton-tuolit…

Facebookin aikajana siitä muistutti: tänään tuli 1 vuosi muutosta. Ensimmäinen vuosi Valkoisessa Harmajassa on mennyt hurjaa vauhtia ja tosi nopeasti tästä talosta muodostui koti. Nyt on kiva lukea tunnelmia vuoden takaisesta postauksesta… Muistan kuinka oli jännää nukkua ensimmäinen yö täällä, kun tuntui siltä, että olisi nukkunut näyteikkunassa. Verhot…

Odotan kovasti, että ilmat lämpenisivät ja loputkin lumet sulaisivat pois. Pääsisi vihdoin toteuttamaan piha- ja terassisuunnitelmia! Kuten olen aiemminkin kertonut, haluamme, että pihastamme tulisi runsas ja kodikas – vastapainoksi modernille talolle. Paljon pensaita ja helppohoitoisia kasveja. Omena- ja kirsikkapuita sekä marjapensaita. Meillä on kolme terassia (etu- ja takapihalla…

Sängynpäädystämme tulee vieläkin melko usein kyselyitä (teko-ohjeen löydät täältä), mutta nyt ajattelin vinkata parista toisenlaisesta vaihtoehdosta, jotka löysin netin syövereistä. projects & styling erin michael | photography maree homer for realliving Tähän naruviritelmään ihastuin heti ensi näkemältä. Tämä olisi helppo toteuttaa itsekin. Tarvitaan vain puinen kehikko ja naruja.…

Palataan taas sisustushaasteen pariin. Nyt vuorossa on aihe: rakkain esine. Meidän kotona on monia rakkaita esineitä, joihin liittyy ihania muistoja, mutta nämä kaksi vetävät pisimmän korren. Kyseessä ovat meidän pienokaisten käsien ja jalkojen jäljet kipsitauluihin ikuistettuna. Jäljet ”otettiin talteen” pikkuisten ollessa muutaman kuukauden ikäsisiä. Vaalin näitä tauluja hyvin…

Meidän pienin täytti 4-vuotta! Tai oikeasti synttäripäivä on vähän myöhemmin, mutta juhlimme tänään. Isäntä oli taas pistänyt parastaan kakun suhteen. Tyttönen oli jo kauan puhunut Hello Kitty -kakusta, joten pitihän se toteuttaa sokerimassan avulla. Mummut auttoivat muiden tarjoilujen kanssa. Neiti oli meidän lahjasta oikein mielissään: hän sai toivomiaan…

Onpas ollut rentouttavia päiviä! Aivan ihanaa! Olemme vain oleskelleet kotosalla. Tänään lapset kävivät virpomassa ja voi sitä karkin määrää! En muista, että olisin pienenä koskaan saanut noin paljon karkkia virpomisreissuilla. Kodissa pääsiäinen näkyy pajunkissoina, keltaisina tulpaaneina ja lasten suloisina askarteluina. Kohta pitää varmaan raahautua ylös tästä sohvannurkasta ja…

Laitetaanpas pääsiäisen ja kevään kunniaksi käyntiin arvonta yhteistyössä Länna Möbler-verkkokaupan kanssa. Palkinto on ihanan ylellinen: kolme kappaletta Missoni Homen Giagomo-pyyhettä (yksi 100×150 cm pyyhe ja 2 kpl 40×70 cm pyyhettä). Missonin pyyhkeet ovat todella laadukkaita ja pehmeitä. Meillä ne ovat olleet ahkerassa käytössä jo muutaman vuoden ajan ja…

En ole vielä kirjoitellut pääsiäisjutuista, mutta kyllä meilläkin on valmistauduttu pääsiäiseen. Täälläpäin virpojat, tai trullit, ovat liikkeellä pääsiäislauantaina, joten meillä on vielä edessä pajunkissaoksien koristelu. Pääsiäisruoho on kylvetty ja sen kasvamista ihastellaan joka päivä. Eilen maalasimme pääsiäismunia. Viime viikonloppuna laitoin ulos vähän pääsiäiskoristuksia: vain pajunkissoja ja narsisseja. Tai…

Terassimme on saanut ensimmäiset ”uudet kalusteet”. Näytin viikonloppuna Mankulle erään kuvan uusimmasta ruotsalaisesta Plaza-sisustuslehdestä, jossa kodin terassilla oli puupölkkyjä istuimina. Taisi niitä olla myös talon sisäpuolella. Eikä mennyt aikaakaan, kun pölkkyjä raahattiin appiukon polttopuuvarastosta Valkoisen Harmajan pihalle. Tykkään! 🙂