Archive

2011

Browsing

Eilinen päivä meni pikkujouluillessa perheen kanssa, joten en ehtinyt tänne postailemaan. Tontut kävivät jättämässä lapsille pienet pikkujouluyllärit ja tämä päivä on mennyt mukavasti niillä leikkiessä. Joten ehti äitikin sitten vähän kuvailemaan. Kuten aiemmin mainitsin, saimme vanhemmiltani heidän vanhan viininpunaisen villamaton. Se sopii nätisti olohuoneeseen näin joulun aikaan.…

Monet viettävät tänä viikonloppuna pikkujoulua. Myös täällä Valkoinen Harmaja -blogissa ollaan pikkujoulutunnelmissa tänä viikonloppuna ja sen kunniaksi päätin järjestää pienen arvonnan. Sain mahdollisuuden arpoa Viaplay-vouchereita lukijoilleni. Viaplay on Suomen ensimmäinen kiinteällä kuukausimaksulla toimiva leffavuokraamo, eli tavallaan ”elokuvien Spotify”. Alle kymmenen euron kuukausimaksua vastaan voit katsoa rajattomasti elokuvia ja…

Törmäsin tässä blogeja selatessani kuvaan, jossa näkyy miten kivalta näyttää, kun yhdistelee erilaisia Blossa-glögipulloja kynttiläasetelmassa. Meillä on kylläkin vain tämän vuotisia pulloja, kuten aiemmin kirjoittelin, mutta eiköhän niistäkin saa sitten jonkinlaisen asetelman aikaiseksi… Blossaa on muuten maisteltu ja hyvältä maistui meidän mielestä! Tällä viikolla on täällä meillä…

Luin tänään T.i.l.a-ohjelman Facebook-sivun statuspäivityksestä ettei ohjelma jatku enää. ”Tilalle” on tullut uusi sisustusohjelma Tyylivarkaat. Katsoin Tyylivarkaat ensimmäisen kerran viime sunnuntaina sattumalta ja nyt tässä tätä kirjoittaessa samalla sivusilmällä seurailen uusinta jaksoa. Olen aika yllättynyt ohjelmasta; minusta sen toteutus tuntuu teennäiseltä ja lapselliselta. ”Mennään toisen kotiin tyylivarkaisiin…

Sain Padmerinelta mukavan haasteen, jossa kuuluu kertoa kahdeksan asiaa itsestään. Tämmöiset haasteet ovat minusta mukavia, sillä on kiva saada tietää bloggaajasta enemmän. Olen joskus vanhassa blogissani tehnyt haasteen, jossa piti kertoa sata asiaa! Mutta niitä tuskin enää kukaan muistaa… 😉 1. Olen koulutukseltani filosofian maisteri. 2. Olen bloggaamisen…

Sain arvosteltavaksi uuden sisustuskirjan K niin kuin koti. Kirjassa esitellään 10 suomalaista aitoa kotia, ei stailattuja luksusasuntoja. Kodit ovat asukkaiden itsensä sisustamia ja lukijoiden on helppo poimia kirjasta vinkkejä omaan kotiin. Kirjan takana ovat sisustustoimittaja Heli Lahdenranta sekä sisustusvalokuvaukseen erikoistunut valokuvaaja Ulla-Maija Lähteenmäki. Kirja on jaettu 10…

Tänään olemme laittaneet vähän jouluvaloja esille. Ihan pikkuisen vain. Eteiseen laitoin Ikean tähdet, jotka meillä on ollut jo monta vuotta. Lapset olivat innokkaita apureita. Nyt he ovat isän kanssa laittamassa puita kiukaaseen. Torttutaikina odottaa pikkuleipureita leipomaan ja sitten myöhemmin saadaan herkutella. Päivällä satoi ensimmäiset lumihiutaleet.…

Äitini ja isäni toivat muuttokuorman mukana myös minulle yhden pikkujutun Turusta. Siskoni lähetti heidän mukanaan minulle uunituoreen Therese Sennerholtin julisteen, jonka Therese on suunnitellut yksinoikeudella Sisustuksen Koodille. Julistetta on painettu vain 100 kpl. En ole ehtinyt sitä vielä kehystää, joten näette parempia kuvia sitten myöhemmin. Tämäpä on muuten…

Lisäsin tuonne blogini vasempaan palkkiin, ihan alimmaiseksi, listan blogeista, joita luen. Ajattelin, että ehkä joku löytää sitä kautta uusia suosikkeja. Minustakin olisi kiva löytää uusia blogituttavuuksia, joten haastan muutkin bloggaajat lisäämään/päivittämään oman blogiluettelon blogiinsa (elleivät ole sitä vielä tehneet). Ennen ajattelin, että en halua laittaa niin paljon…

Istun tässä junassa ja minulla on ollut hyvin aikaa lueskella lempiblogeja tänään. Olen pyörähtänyt edestakaisin Helsingissä, joten tänään kertyy kokonaisen työpäivän verran junassa istumista. Mutta nopsaan nämä matkat menee nykyisin, kun netti toimii junassakin. Yksi lempistailisteistani, ruotsalainen Lotta Agaton on vetänyt syksyn ajan sisustusstailauskurssia Tukholmassa ja nyt hänen…

Polkka Jam -arvonnan voittaja on selvinnyt. Tattadadaa! Onnea 2M! Lähetä minulle yhteystietosi sähköpostilla ([email protected]), niin laitetaan palkinto postiin. Iso kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Olin ihan yllättynyt teidän aktiivisuudesta. Toivottavasti saan jatkossakin järkkäillä teidän iloksi arvontoja. 🙂 Mukavaa viikkoa kaikille! Minulla tulee olemaan erittäin kiireinen ja erilainen viikko, sillä…

Olen tässä viime aikoina ihmetellyt, että miksi kuvistani tulee niin kellertäviä. Lapset tuossa pelasivat jalkapalloa eteisessä ja sain hetken omaa aikaa. Otinpa sitten kameran ja viime jouluna lahjaksi saamani kamerakirjan esille (Kolari & Forsgård: ”Parempia kuvia Canon EOS-järjestelmäkameralla”) ja tutkin vähän asiaa. Nopsastihan se selvisi, että kamerani…