Archive

joulukuu 2011

Browsing

Monissa blogeissa on tapana katsoa vuodenvaihteessa kulunutta vuotta taaksepäin ja muistella, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Saman ajattelin minäkin tehdä. Vuosi 2011 on kulunut meidän perheessä pääosin rakentamisen ja uuden kodin sisustamisen parissa. Tammikuu sujui raksalla pääosin paklaus- ja maalaushommissa. Timpurit asensivat sisäänkäynnin eteen Harmaja-koristeportin, joka on yksi niistä…

iPhone-kuva Tämän viikon keskiviikkona kävin ensimmäistä kertaa yksin rauhassa kylvyssä. Sitä hetkeä olin odottanut jo pitkään, mutta jotenkin se oli aina lykkääntynyt. Pitäisi kyllä löytää useammin aikaa tällaiseen rentoutumiseen. Kylpyammeemme on Jacuzzin vesihieronta-amme (muistaakseni Brooklyn-niminen malli) eli ensin laitoin ”propellit” päälle ja nautin hieronnasta niin kauan, että…

Meidän olohuoneen pöydällä on aina lehtikasa. Viime aikoina päälimmäisenä lehtenä on ollut Elle Interiörin joulukuun numero, jonka kantta en kyllästy ihailemaan. Niinpä isken sen tähän teillekin ihailtavaksi: Kuvassa on yhdistetty uutta ja vanhaa sekä halpistuotteita arvokkaampien designer-tuotteiden kanssa (koko jutun voit lukea täältä). Samaa ideologiaa pyrin minäkin suosimaan…

Alennusmyynnit ovat taas alkaneet. Pyrin hyödyntämään alennusmyynnit joka vuosi varsinkin vaatehankintojen osalta, mutta kyllä sisustusputiikeistakin voi tehdä mukavia löytöjä. Poimin tähän muutamia suosikkejani Houm-verkkokaupan ale-puolelta: Normann Copenhagen ”Hang on” naulakot olisivat kätevät meidän saunatupaan, jossa ei vielä ole naulakkoa (pyyhekoukutkin puuttuvat). Ferm Livingin mustavalkoiset lakanat sopisivat nätisti sekä…

Kotialbumimme raoittuu nyt pikkuisen myös teille… Isä ja poika hääräävät keittiössä Pikkuneidin joululahjoja Joulukattauksessakin noudatettiin hyvin rentoa linjaa. 😉 Joululiinahan oli hukassa vielä tässä vaiheessa… Kisu villiintyi aattoiltana leikkimään kuin kissanpennut Pikkuneiti availee paketteja Joulukuusi 😉

Mitenkäs teidän joulu on sujunut? Täällä on otettu ihan rennosti vaan, eikä olla hirveästi hössötetty. Lapset ovat leikkineet ja pelanneet sydämen kyllyydestä. Me aikuiset olemme levänneet ja syöneet sydämen kyllyydestä. 😉 Tänään Mankku kävi hakemassa lisää saunapuita. Samalla hän päätti vielä vähän penkoa vanhempiensa varastoa, jossa on vielä…

Saunarakennuksen jouluvalaistus Viimeiset jouluvalmistelut ovat vielä tekemättä. Huomenna olisi tarkoitus siivota ja laittaa kuusi sisälle. Pihalla joulutunnelmaa ovat luomassa muutamat havukasvit ja jouluvalot. Jouluaattona sytytetään pihatulet ja lyhdyt. Sitten tepastellaan sinne joulusaunaan niin kuin viime vuonna haaveiltiin… 😉

Joku on ehkä saattanut huomata, että olen melkoisen viehättynyt kynttilänjalkoihin. Jotenkin niitä aina vaan päätyy meille, vaikka tarvetta ei varsinaisesti ole. Kynttilänjalkoja on mukava yhdistellä erilaisiin asetelmiin tuomaan kotoisuutta ja tunnelmaa sisustukseen. Poimin nettikauppojen valikoimista tähän omia suosikkejani. Meillä ei ole näistä yhtäkään, mutta mieluusti ottaisin Kubuksen…

Ensin ajattelin tehdä piparkakkutalon (en ole ikinä tehnyt sellaista), mutta sitten keksinkin, että teen mielummin piparkakkukaupungin. Tai enemminkin kylän, sillä tässä on vain neljä pikkuista taloa. Muotit tein itse pahvista ja koristelu noudattaa perinteistä linjaa. Yllätyksenä tuli se, että meidän kisuli vaikuttaa olevan sokerin…

Nyt olisi vihdoin vuorossa valmiin kakkoskylpyhuoneemme esittely. Tämä kylppäri-wc sijaitsee lastenhuoneiden välissä ja kutsummekin sitä lasten kylppäriksi. Kylppäristä haluttiin tehdä ajaton ja värimaailmaksi valikoitui mustavalkoinen, siksi että siihen on helppo yhdistellä eri värisiä kylpyhuonetekstiilejä. Jo rakentamisen alkuvaiheessa oli selvää, että jonnekin haluan laittaa suorakaiteen muotoisia laattoja tiililadonnalla ja…

Jouluun on enää viikko. Jokos teillä alkaa olla kaikki jouluvalmistelut tehtynä? Täällä ei. Megasiivousta ei ole luvassa tänä vuonna, vaan meillä mennään rennolla linjalla, eli kaapit ovat sikinsokin, mutta päällisin puolin on suhteellisen siistiä. Tänään kävimme ostamassa valtaosan joululahjoista. Mukaan tarttui tietenkin muutama joulujuttu tänne kotiinkin. Kuten tämä…