Vuosi lähenee loppuaan ja vuodenvaihteen tienoilla minulla on perinteisesti ollut tapana summata yhteen kulunutta vuotta eri näkökulmista. Tänään listaan mieluisimmat sisustushankinnat, joita teimme tänä vuonna. Rakennan kotimme sisustusta palapalaselta vuosien varrella ja punaisena lankana pidän ajattomuutta ja huonekalujen/tavaroiden monikäyttöisyyttä. Siitä näkökulmasta on kotimme sisustus täydentynyt tänäkin vuonna.

&Traditionin Formakami valaisin

Kesäreissulla Turussa ostin &Traditionin Formakami-paperivalaisimen Sisustuksen Koodista. Olimme laittaneet kasaan kirppikselle meneviä tavaroita ja niiden seassa oli tyttären huoneessa oleva Kartellin valaisin, jonka tilalle päätimme siirtää meidän makuuhuoneessa aiemmin olleen LeKlintin klassikkovalaisimen. Näin ollen makuuhuoneeseen täytyi hankkia uusi kattovalaisin. Valinta oli helppo, sillä olin ihastellut Formakamia jo pitkään ja halusin kotiuttaa jotain ihailemani muotoilijan Jaime Hayonin tuotantoa meidän kotiimme.

Muuton Compile hyllykkö

Keväällä meille kotiutui uusi hyllykkö monen kuukauden odotuksen jälkeen. Tilasin Muuton Compile hyllyn jo kesällä 2016, mutta hyllyn tuotanto aloitettiin vasta myöhemmin ja näin ollen odotusaika venyi puolen vuoden pituiseksi. Mutta sitä kannatti odottaa! Sivuhyllyssä on kätevä säilyttää lehtiä ja kirjoja, ja se on myös oiva alusta erilaisille sisustusasetelmille, jotka tuovat kodikkuutta. Minulle on kuitenkin tärkeää, ettei hylly ole pelkkä tavaroiden esittelyalusta.

Woodnotesin Twiggy pöytä

Kotimaisen Woodnotesin Twiggy pöytä* on ollut haavelistallani pitkään. Viimeistään Seinäjoen asuntomessuilla kesällä 2016 ihastuin pöytään totaalisesti, kun näin sen osana makuuhuoneen sisustusta Ulla Koskisen suunnittelemassa kohteessa. Keväällä 2017 pöytä sitten kotiutui meillekin.  Twiggy-pöydän siro ja ajaton ilme vetoaa minuun, mutta yhtä tärkeää on sen monikäyttöisyys. Pientä pöytää on helppo siirrellä tarpeen mukaan ja se soveltuu yhtä hyvin olohuoneen sivupöydäksi kuin vaikkapa yöpöydäksi makuuhuoneeseen. Uskon, että Twiggystä kasvaa vielä suomalainen designklassikko.

Linumin Paolo samettiverhot

Linumin samettiverhot ovat myös sellainen hankinta, jota odottelin useamman kuukauden. Päätin tilata verhot kesällä, mutta väliin tuli monta ”muuttujaa”. Valitsemani sävy Light Beige ehdittiin nimittäin välillä jo myydä loppuun Sisustuksen Koodista ja lopulta en enää malttanut odottaa, vaan tilasin verhot eri sävyssä kuin alunperin olin ajatellut. Valitsin heti saatavilla olevan kermaisemman beigen sävyiset verhot ja lopulta se olikin oikein hyvä valinta. Pehmeä Creamy Beige sävy tuo kaunista kontrastia viileän harmaisiin sohviin ja vivahtaa aavistuksen verran syksyn lempisävyyni oljen keltaiseen.

Tiscan villamatto

Pääsin viime vuoden joulukuussa vierailemaan Romanian Transylvaniassa ja tutustumaan Tiscan mattojen valmistukseen. Reissun jälkeen saimme yllätyksenä tietää, että mukana olleet bloggaajat saavat valita yhden maton itselleen! Minä valitsin ”juustonaksumaisen” Olbia Shag maton**. Trendikkäämpi valinta olisi ehkä ollut jonkin sileämpi struktuuri, mutta luotin intuitiooni ja valitsin sellaisen struktuurin, jota olin ihaillut jo useamman vuoden ajan. Näin ollen uskon, että valintaan ei kyllästy yhtä herkästi, vaan matto säilyy osana kotimme sisustusta vuosikaudet. Tällä hetkellä matto on meidän saunatuvassa, jonne se tuo juuri sopivasti lämpöä ja kontrastia tummaan sisustukseen.

Midnatt Wilted lakanat

Näitä ruotsalaisen Midnattin lakanoita olen hehkuttanut blogissa jo pariin otteeseen ja oli aivan varmaa, että ne pääsevät myös tähän listaukseen. Wilted-sävy on minusta niin ihana ja pidän kovasti myös lakanoiden materiaalista eli 100% ekologisesta puuvillasta. Tykästyin kovasti myös pussilakanasetin lisäksi tilaamiini normaalia suurempiin tyynyliinoihin (koko: 50×90 cm), jotka tekevät petauksesta entistäkin muhkeamman. Panostan mielelläni pussilakanoihin, sillä me emme juurikaan käytä päiväpeitettä. Mitäpä sitä kauniita lakanoita peittämään…?

*

Sisustamisen yksi kiehtovimmista seikoista on se, että valmista ei tarvitse tulla koskaan. Suuret hankinnat (kuten esim. sohvan) olemme pääosin jo tehneet, mutta sisustus täydentyy vähitellen muilta osin. Pidän siitä, että koti rakentuu pikkuhiljaa ja pala palaselta sisustusksesta rakentuu se ajaton kokonaisuus, johon olen pyrkimässä. Suurissa hankinnoissa pyrin satsaamaan laatuun ja todella ajattomiin valintoihin sekä desingklassikoihin, joista olisi toivottavasti iloa myös meidän lapsille jossain vaiheessa. Ajatonta sisustusta tykkään maustaa trendijutuilla, jotka näkyvät meillä pienemmissä yksityiskohdissa (esim. tekstiileissä).

Lue myös: Vuoden 2016 mieluisimmat sisustushankinnatVuoden 2015 mieluisimmat sisustushankinnat / Vuoden 2014 mieluisimmat sisustushankinnat

P.S. Modernisti Kodikkaan Kerttukin listasi jo omat lempparinsa, käy lukemassa.


Translation: My favourite purchases for the home this year are these: Formakami lamp from &Tradition, Muuto Compile shelving system, Twiggy table from Finnish Woodnotes, velvet curtains from Linum, woolen rug from Tisca and cuvet cover set from Midnatt.

* Twiggy-pöydästä saatu alennusta Woodnotesilta / purchased with discount from Woodnotes

** matto saatu Tiscalta / the rug is a gift from Tisca

Author

7 Comments

  1. Upeita sisustushankintoja olet tehnyt kuluvana vuonna. Minua ilahduttaa tapasi sisustaa pitkäjänteisesti tulevaisuutta ajatellen hankkien kenties elinikäisiä ”kumppaneita” kotiin. Verhot on minun suosikkini,ne tuovat ihanasti lämpöä teidän kotiin. Itsellä ei tänä vuonna ole ollut mitään isompia hankintoja,ensi vuodelle haaveissa Artekin mehiläispesä!
    Oikein hyvää uutta vuotta!

    • Suvi M Reply

      Ihana kuulla! 🙂 Vaikka muutan kodin sisustusta melko usein, niin toivoisin että lukijat muistavat sen, että muutokset tehdään pienin keinoin (tekstiileillä ja sisustusesineillä) ja että periaatteeni on sisustaa kestävästi ja pitkäjänteisesti. Tuntuu, että se joskus unohtuu, mutta en nyt tietenkään tarkoita sinua. 🙂 Kodin perussisustus on kuitenkin pysynyt samana vuosikaudet. Ja toki yhteistöiden myötä osa tuotteista, joita kuvissa on näkynyt, ovat vain olleet lainassa. Haluan blogin kautta viestiä sitä miten kodin sisustus voi elää ajassa, vaikka sisustaisikin ajattomasti ja elinikäisin ”kumppanein”.

      Oikein onnellista uutta vuotta sinnekin! 🙂

  2. Todella kauniita hankintoja olet tehnyt teille. Sopivat niin sinun sisustustyyliin. <3
    Ja voisin kyllä kaikki hankintasi kotiuttaa myös meille.
    Itse olisin lisännyt vielä sisustuslistaasi Framen. =)

    • Suvi M Reply

      Voi kiitos ihana Mirella! <3 Frame kyllä kuuluisi myös tälle listalle, mutta koska nostin sen jo esille Vuoden parhaat -listauksessa, niin jätin sen siksi tästä pois. 😉

  3. Kauniita hankintoja olet tehnyt. Tykkään kovasti tuosta Woodnotesin pöydästä ja Muuton hyllystä. Hylly täälläkin joskus ollut haaveessa. Itellä tuli pari tuolia, penkki ja yksi matto hankittua vuoden akana. Ihme. etten yhtään valaisinta tullut hankittua 🙂 Yksi jalkalamppu kyllä haaveessa, katotaan saanko sen ostettua ensi vuonna? Riippuu ihan työtilanteesta 🙂

    • Suvi M Reply

      Ihania hankintoja olet sinäkin tehnyt. 🙂 Vuonna 2018 haaveissani on vihdoin toteuttaa nojatuolihaave…tai sitten y-tuoli…saa nähdä miten käy…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.