Kuinkahan monesti olen jo sanonut, että olen niin innoissani Valkoisen Harmajan uudesta sivustosta? Nytkin kun kirjoittelen tätä postausta – ensimmäistä virallista postausta täällä uudessa osoitteessa – niin tunnen perhosia vatsanpohjassani. Aivan hassua! Takana on usean kuukauden odotus ja sivuston rakentaminen, ja nyt kun uuden alku on tosiaan käsillä, tuntuu niin mahtavalta!

Bloggaaminen on ollut osa elämääni jo yhdeksän vuoden ajan. En varmasti osaisikaan kuvitella millaista olisi olla ilman blogia. Valkoisen Harmajan taival alkoi vuonna 2010 ja bloggaaminen muuttui harrastelusta toiseksi ammatiksi vähitellen vuosien varrella. Nyt huomaan miten haluan entistä enemmän ottaa blogin osaksi omaa hyvinvointiani – vastapainoksi kiireiselle työelämälleni. Muutoksia on nimittäin tapahtunut myös päätyössäni ja vastuun kasvaessa olen kaivannut työn vastapainoksi harmoniaa ja mielenrauhaa. Sitä kodin sisustaminen ja bloggaaminen tarjoavat minulle nykyisin.

Tästä syystä blogissa on ollut entistä enemmän fiilistelyä: olen halunnut luoda ihania hetkiä ja tuoda esiin sitä miten rento sisustelu ja kotoilu voivat rentouttaa ja lisätä hyvinvointia. Toki blogi on minun kakkostyöni edelleen, mutta huomaan, että näkökulmani ja blogin tunnelma ovat muuttuneet ajan saatossa.

Sisustustrendien seuraaminen ja kauniista kodeista inspiroituminen tulevat varmasti jatkossakin olemaan osa blogiani. Perinteiset sisustusuutiset jatkavat ilmestymistään kerran kuukaudessa. Sisustan omaa kotia ajattomuutta, laatua ja kodikkuutta arvostaen. Toivottavasti pääsen tekemään myös inspiroivia sisustusstailauksia – ne ovat aina olleet yksi blogin mieluisimpia juttuja.

Uutena sisältönä haluaisin tuoda entistä enemmän lifestyle-teemaa: matkoja, herkutteluhetkiä, kauneudenhoitoa ja välähdyksiä omasta elämästä. Katsotaan mihin suuntaan tämä lähtee kehittymään. Blogi tulee kuitenkin säilymään sisustusblogina, jota muut teemat mahdollisesti maustavat. Blogin pääteemoihin pääsee muuten pureutumaan kätevästi valikosta, joka on jaoteltu ”sisustus”, ”kotoilu”, ”piha” ja ”lifestyle” teemojen mukaan.

Ehkä huomasitkin jo, että blogin valikkoon on ilmestynyt myös kauppa. Kaupan kehitystyö on vielä kesken, mutta sieltä löytyy jo muutamia poimintojani nettikaupoista. Kaupan tuotteet ovat mainoslinkkejä, joiden klikkauksista saan pienen korvauksen. Tämä on uusi kokeilu ja katson mitä siitä kehittyy vai kannattaako kauppaa pitää ollenkaan.

Uuden sivuston lisäksi olen aivan innoissani myös siitä, että pääsin osaksi Suomen Blogimedian tiimiä! En varmasti itse mitenkään ehtisi hoitaa blogini kaupallisia yhteistöitä tarjouksineen, raportointeineen ja palavereineen, joten olen tosi kiitollinen siitä, että sain tuekseni yhden Suomen arvostetuimmista blogiagentuureista. Suomen Blogimedian toimistolla työskentelee rautaisia markkinointiviestinnän, digitaalisen markkinoinnin ja projektijohtamisen ammattilaisia, jotka hoitavat kaupallisten kampanjoiden hallinnollisen puolen. Minulle jää se mielekkäin osa: eli yhteistyöpostausten ideointi ja toteutus. Teille lukijoille tämä näyttäytyy konreettisimmin siten, että blogissani näkyvät Suomen Blogimedian bannerit ja postausvirrassani sopivissa määrin mielenkiintoisia ja blogini tyyliin sopivia sisältöyhteistyöpostauksia.

Lähiaikoina blogiin on varmasti tulossa joulufiilistelyä ja vinkkejä jouluiseen kotiin. Luvassa on myös aivan ihana arvonta, jonka laitan käyntiin heti kun käytännön seikat selviävät. Arvonnat ovat alusta asti olleet osa Valkoista Harmajaa ja pyrin järjestämään niitä jatkossakin lukijoideni iloksi. Ai niin, toki teen jälleen myös printattavan kalenterin – se on tulossa lähiaikoina.

Toivottavasti olette löytäneet perille tänne uuteen osoitteeseen! Lämpimästi tervetuloa!

Voit seurata Valkoista Harmajaa seuraavien kanavien kautta: Bloglovin, Facebook, Instagram


Translation: Welcome to my new address and to my new site! I am so excited! I’ve been building this site and planning everything for months and I am so happy that this finally a reality.

Author

24 Comments

  1. Paljon onnea uudesta sivustosta! Itse olen seurannut blogiasi talon rakennuksesta lähtien ja olet edelleen ykkös blogi! Kiitos inspiroivista kuvista ja teksteistä. Uusi sivusto vaikuttaa hyvältä ja selkeältä käyttää. 🙂

    • Suvi M Reply

      Voi kiitos paljon! <3 Aivan mahtavaa, että olet pysynyt matkassa kaikki nämä vuodet ja blogimuutot sisustuslehtien sivustoille ja lopulta tänne. <3 <3 <3

  2. Hei vaan, mukana ollaan. Näyttää ja kuullostaa oikein hyvälle. Paljon onnea matkaan.

    • Suvi M Reply

      Kiitos todella paljon! 🙂 En arvannutkaan kuinka innostuneeksi voisin täysin omasta sivustosta tulla.

  3. Oon seurannut sun blogia alkumetreiltä asti ja mullekin tää on ollut aina se paras sekä mielenkiintoisin blogi. Odotan innolla uusia tuulia, luulen että tää irtiotto on just sitä mitä sun blogi kaipaa.
    Onnea valtavasti. Täällä pysytään lukijoissa.
    -Susanna

    • Suvi M Reply

      Voi kuinka sanattomaksi kauniit sanasi saavatkaan. Kiitos erittäin paljon! <3 Minäkin uskon, että tämä oli oikea siirto tässä vaiheessa. Bloggaamisessa tärkeintä on oma innostus ja motivaatio ja sitä sain kyllä nyt roppakaupalla. 🙂

  4. Onnea uudelle blogille 🙂
    Haluaisin kysyä, mistä makuuhuoneen taulu on?

  5. Aivan mahtavaa Suvi <3 Tämä sivu on niin tyylikäs ja mukava käyttää. Ihanaa viikonloppua! (itsellähän se menee taas raksalla, heh, mutta kivaa on)

    • Suvi M Reply

      Kiitos paljon sikko! <3 Tsemppiä raksahommiin - kohta helpottaa! 🙂

  6. Onnea uuteen blogikotiin <3
    Täällä sitä seuraillaan minne menetkin, harmillisen vähän on vain nykyään aikaa kommentoida. Uudet suunnitelmat ja nykyisen linjan jatkaminen kuulostaa hyvältä 🙂

    Oikein mukavaa viikonloppua teidän poppoolle!

    • Suvi M Reply

      Kiitos Laura! <3 Aivan ihana kuulla, että pysyt matkassa. Kommentointi on minultakin jäänyt vähemmälle. Aina ajattelen, että pitäisi petrata sen kanssa, mutta en tiedä miksi se aina jää...

      Oikein hyvää ensimmäistä adventtia sinne!

  7. Paljon onnea Suvi, uudistettu blogisi näyttää yhtä harmoniselta ja selkeältä kuin sinun kaunis kotisi! Seuraan blogiasi säännöllisesti ja saan sieltä paljon hyviä sisustusvinkkejä. Leppoisaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi!

    • Suvi M Reply

      Kiitos paljon Margit! <3 On niin mukava kuulla. 🙂 Leppoisaa joulun odotusta sinnekin!

  8. Onnea uudelle omalle sivulle! Vanha seuraaja jää edelleen seuraamaan tarinoitasi, oot super!

  9. Hei! Terkut Thaimaasta! Vettä sataa just nyt täällä ja avasin siis blogimaailman. Olen jättänyt blogin seuraamisen vähemmälle viimeaikoina mutta nyt tarttee petrata, sillä tää ulkoasu näyttää tosi raikkaalle ja selkeälle, tätä on kiva katsoa. Lisämausteet kuullostaa just hyviltä! Eli jään seurailemaan taas tiiviimmin! Kiitokset Sinulle!

    • Suvi M Reply

      Oi, Thaimaasta! 🙂 Onpa mukava kuulla, että ulkoasu miellyttää ja on selkeä. 🙂 Aika monta tuntia olen tämän kanssa väkertänyt. Kiitos, että jäät seurailemaan. <3

  10. Onnea uudelle blogikodille! Ihanan raikas ulkoasu, onnistunut muutto 🙂 innolla siirryn tänne puolelle seuraamaan juttujasi.

    • Suvi M Reply

      Mahtava kuulla, kiitos! <3 Ja kiitos, että olet mukana. 🙂

    • Suvi M Reply

      Kiitos paljon Heli! 🙂 Uusi startti tekee hyvää. 🙂

  11. Siis en voi kuin huokailla. Niin kauniilta näyttää tämä uusi sivustosi! Onnea vielä kerran uuteen blogikotiin <3

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.