Tag

Kattaus

Browsing

Kuvituksena Marimekon IG-kampanjaan otettuja kuvia Onpas kulunut taas pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitin blogiin! Olen huomannut, että kun blogi ei ole enää samanlainen ”rutiini” kuin ennen, saattaa sen tekeminen jäädä kokonaan. Nyt kuitenkin teki mieli kirjoitella jouluisista tunnelmista ja jakaa muutama vinkki kattaukseen tai sisustusasetelmiin. Hyödynnän kynttilälyhtyjä…

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia Visuaalisena ihmisenä nautin siitä, että arjessakin on ripaus kauneutta: aamukahvin saa nauttia nätistä kupista ja arkikattausestakin rakentuu kaunis lähes itsestään, kun astiat ovat upeita. Iittalan Teema luo pohjan meidän kodin astiastolle ja nyt täydensin kokoelmaani ihanilla uutuusväreillä! Kattauksissa yhdistelen uutta ja vanhaa -…

Koti-Live toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Marimekon kanssa Nyt aloitetaan joulufiilistelyt! Vuoden pimeimpään aikaan kannattaa keskittyä positiivisuutta tuoviin pieniin asioihin: tunnelmointiin ja yhdessäoloon. Jos siltä tuntuu, niin hyvin voi jo aloittaa joulufiilistelyn ja valmistelut. Me starttasimme Annen kanssa joulukauden torstaina pidetyssä superkivassa livelähetyksessä. Meillä vietään joulua aika rennon kaavan mukaan,…

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia Odotan innolla pientä syyslomaa lokakuussa ja sisustin mökille Villa Fregattiin syystunnelmaa lomapäiviä silmälläpitäen. Yläkerrassa rymsteerasin nukkumapaikatkin uuteen uskoon. Valitsin lemppareitani Iittalan iik-kampanjasta, jossa on mukana alennushintaisia Iittalan ja Arabian ajattomia klassikoita sekä upeita erikoiseriä valikoiduista tuotteista. Minusta kaikissa vuodenajoissa on jotain hyvää. Tietysti…

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia Oi ihana kevät – lempivuodenaikani! Koti täyttyy valosta ja inspiroi maustamaan kodin sisustusta keväisillä jutuilla, kukkasilla ja ihanilla esillepanoilla. Tänä keväänä olen erityisen innostunut väreistä! Poimin kotiin omia lemppareitani Iittalan kevään iik-kampanjasta, jossa on tarjolla myös erikoiseriä upeimmista suomalaisista astioista ja lasituotteista. Pitkän…

Täällä vietetään rentoa pääsiäistä ja nautitaan auringonpaisteesta. Ajattelin jakaa teille muutaman kuvan tämän vuotisesta pääsiäiskattauksesta, joka syntyi aika nopeasti ja niillä tarvikkeilla, joita kotona oli saatavilla. Ei monimutkaisia kangasservettitaitoksia tänä vuonna. Pidimme Annen kanssa keskiviikkona pääsiäisaiheisen Koti-Live jakson Instagramissa ja kokosin sitä varten tämän kattauksen melko pikaisesti työpäivän…

Ensinnäkin: ihanaa ystävänpäivää ja laskiaissunnuntaita! Toivottavasti sielläkin on aurinko paistanut ja olette saaneet viettää mukavaa viikonloppua. Minulla on ollut aikamoisen touhukas viikonloppu ja tänään olikin ihanaa istua hetkeksi alas ja nauttia Mankun leipomista laskiaispullista. Olen rymsteerannut kotona koko viikonlopun ja se on ollut tosi ihanaa! Kaikki alkoi siitä,…

Kaupallinen yhteistyö: IKEA Suomi & Asennemedia Nyt alkaa jouluttelu! Kuinka ihanaa onkaan, että tunnelmallinen joulun aika alkaa olla käsillä ja pimeydestä surkuttelun sijaan nyt voi hyvin alkaa keskittyä joulukoristeluun ja fiilistelyyn. Joulukauteen sisältyy monenlaista juhlahetkeä: pikkujoulut, itsenäisyyspäivä, jouluaatto ja joulupäivä sekä ja uusi vuosi. Kokosin viisi vinkkiä joulukauden…

Pääsiäinen on muodostunut minulle yhdeksi lempipyhistäni vuosien varrella. Meidän perheessä pääsiäinen tarkoittaa melko rentoa yhdessäoloilua kotona. Sisustelen pääsiäistunnelmaa pienesti kotiin ja pöytäkin on kiva kattaa teemaan sopivalla tyylillä. Eilen otimme pienen varaslähdön pääsiäiseen ja kokosin tämän kattauksen päivälliselle. Samalla tein ohjeet kolmen erilaisen lautasliinapupun taittelemiseen. Kauden kukkaset tuovat…

Kaupallinen yhteistyö: Biskophides *tuotteet saatu Meille vapaa-ajan koti Villa Fregatti ei ole vain kesämökki, vaan aiomme viettää siellä aikaa ympäri vuoden. Näin talvella sisustusta on tarpeen höystää lämmikkeillä ja kotimaiset lampaantaljat ovat juuri se mitä mökki kaipasi. Kauniin kattauksen äärelle on mukava istahtaa lämpimän lampaantaljan syleilyyn. Biskophides on…

Täällä on rauhoituttu ihanan, pitkän viikonlopun viettoon. Siivoilin eilen ja tänään lisäilin muutaman pääsiäiskoristeet kotiin. Pidän siitä, että perinteiset juhlat näkyvät jotenkin kotona, mutta koristukset ovat meillä aika hillittyjä. Ulko-oveen kiinnitin pääsiäiskranssin, jonka ostin parisen vuotta sitten. Etupihan terassille laitoin perinteisiä narsisseja. Tämähän ei muuta vaadi kuin, että…

Kaupallinen yhteistyö: Veljekset Keskinen Oy Blogini yksi kantavista teemoista on tuoda esille sitä, miten kodin sisustusta voi helposti päivittää pienin keinoin. Yksityiskohdilla on todellakin väliä sisustuksen kokonaistunnelman kannalta. Viime aikoina minua on kiehtonut pehmeä mustavalkoisuus, josta kirjoittelin hiljattain. Tästä inspiroituneena innostuin somistamaan mustalla myös keittiössä ja ruokailutilassa. Jyrkkää…