Tag

DIY

Browsing

Heiii, pitkästä aikaa! Uuden kodin laittaminen on vienyt paljon aikaa ja on muutenkin ollut kaikenlaista kiirettä, että blogi on jäänyt vähän taka-alalle. Aion kyllä edelleen kirjoitella tänne, mutta ihan sen mukaan miten aikaa ja innostusta riittää. Perinteistä pitää pitää kiinni, joten tietysti tein taas tulostettavan kalenterin ensi vuodelle…

Valkoisen Harmajan vuosittainen perinne, tulostettava kalenteri, on taas ladattavissa! On tosi mukava kuulla, että kalenteri on teille mieluinen ja jaksatte toivoa sitä joka vuosi uudestaan. Vuoden 2022 kalenteri on nyt ladattavissa ja printattavissa tämän postauksen linkistä. Kalenterin voi siis ladata ilmaiseksi alla olevasta linkistä omalle koneelle ja sitten…

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila & Babler Yksi helpoimpia tapoja uudistaa kodin ilmettä on seinäpintojen maalaaminen. Sisustustrendit näkyvät maalisävyissäkin ja seinänpätkän maalaamalla voi saada kotiin heti ajankohtaisempaa ilmettä ilman, että mitään sen suurempia muutoksia täytyy tehdä. Täydellisen sävyn valinta saattaa joskus tuntua hankalalta, mutta valinnan tueksi ja helpottamiseksi on…

Milloin huonekalu tai valaisin kannattaa heittää roskiin? Moni vastaisi varmaankin, että silloin kun sitä ei enää voi korjata. Kuinka paljon kannattaa sitten nähdä vaivaa rikkoutuneen sisustusesineen korjaamiseen? Jos esine on oikein mieluinen, niin kyllä korjaamiseen kannattaa panostaa. Tästä olkoon esimerkkinä meidän rikkoutunut lasinen Lantern-valaisin. Halkeamat voisivat oikeastaan näyttää…

Valkoisen Harmajan vuosittainen perinne, tulostettava kalenteri, on taas ladattavissa! On tosi mukava kuulla, että kalenteri on teille mieluinen ja jaksatte toivoa sitä joka vuosi uudestaan. Vuoden 2020 kalenteri on nyt ladattavissa ja printattavissa tämän postauksen linkeistä. Tänäkin vuonna kalenterista on kaksi versiota: tavallinen ja sellainen, jossa on viikkonumerot.…

Kiitos kaikille lämpimästä palautteesta koskien printattavaa kalenteria, jonka olen jo kuuden vuoden ajan jakanut blogissani. Siitä on taas kyselty kovasti ja tässäpä se tulee taas: vuoden 2019 printattava kalenteri on nyt ladattavissa alta löytyvistä linkeistä. Tänäkin vuonna kalenterista on kaksi versiota: tavallinen ja sellainen, jossa on viikkonumerot. Kalenterit…

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila & Suomen Blogimedia Tikkurila julkaisee vuosittain Color Now värikokoelman, joka sisältää ajankohtaisimmat värisävyt. Pitkään vallalla ollut neutraalien sävyjen trendi alkaa nyt vahvasti olla väistymässä ja vuoden 2019 Color Now väripaletti on erinomainen esimerkki tästä. Värikokoelma sisältää erittäin rohkeita sävyjä ja värien ilotulitusta. Mutta mitä sävyjä…

Olemme saaneet jo jotain valmiiksikin mökkiprojektissa: kuten viimekertaisissa mökkikuulumisissa kerroin, on ulkohuussi valmistunut mökkitontin reunamille, suuren kiven viereen. Kurkistetaanpas nyt tarkemmin millainen siitä tuli. Jossain vaiheessa taisin tokaista, että hankimme valmiin huussin, sillä emme ehdi suunnitella ja nikkaroida sitä itse. Eräänä viikonloppuna Mankku kuitenkin ehdotti, että luonnostelisi minun…

Meidän saunatuvan pieni terassi on harvoin näkynyt blogissa, vaikka se on yksi lempipaikkojamme. Istahdamme pikkuterassille aina saunomisen välissä vilvoittelemaan ja siellä istuskellaan usein myös kavereiden kanssa. Nyt saamme terassille entistä enemmän tunnelmaa, kun asensimme kattoon teräsverkon aurinkokennovalaisimineen. Idean tähän ripustussysteemiin sain kesällä Porin asuntomessuilta Casa Terde-kohteesta. Muokkasin alkuperäistä…

Vuosien varrella on tullut suunniteltua ja nikkaroitua kaikenlaisia tee-se-itse-ratkaisuja kotiin. Koska näistä aina silloin tällöin kysellään, päätin koota tähän postaukseen TOP 5 omaa suosikkiani meidän nikkaroinneista sekä muutaman sanasen niiden taustalta. 1. Sängynpääty Luulenpa, että meidän sängynpäädystä on kyselty kaikista eniten koko blogihistoriani aikana. Nikkaroimme tämän sängynpäädyn jo…

Sisustuskorokkeet ja -pilarit ovat tällä hetkellä hyvin trendikkäitä. Tyypillisesti sisustuspilarin päälle asetetaan pieni veistos (nekin ovat hyvin trendikkäitä juuri nyt) tai maljakko. Sisustuspilari, podium, on melko helppo nikkaroida itsekin. Sen voi rakentaa oikeastaan mistä levystä vain (vanerista, laminaatista tai lastu- tai kipsilevystä). Mankku nikkaroi minulle podiumin mdf-levystä. Tässäpä…

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila & Suomen Blogimedia Meidän kodissa työhuoneesta on muodostunut sellainen tila, jonne säilötään harvemmin käytössä olevia juttuja ja sitten vedetään ovi kiinni. Tuntui ihan älyttömältä, että kodissa oli tila, jota kukaan ei varsinaisesti käyttänyt. Päätimme selättää kaaoksen ja muuttaa huoneen sellaiseksi, jossa viihtyy. Pinnat uusimalla työhuone…