Tag

Aita

Browsing

Loppukesän huhkimme aidan rakennuspuuhissa. Se olikin aikamoinen urakka, sillä rimojen maalaaminen oli melkoisen hidasta ja niitä rimojahan tuntui riittävän loputtomiin! Mutta nyt on kaikki rimat paikoillaan ja aita viimeistelyä vaille valmis. Piirsin luonnokset aidan rakenteesta viime keväänä ja lopputulos vastaa kyllä visioitani. Aidan ideana on se, että rimat…

Lähdettiin lauantaina ostamaan läheiseltä puutarhalta paria tuijaa, vaan kuinkas siinä sitten kävikään? Tulimme kotiin aivan toisenlaisten ostosten kanssa! Hullaannun aina puutarhamyymälöissä ja teen heräteostoksia. Sillä tavoin meidänkin pihan on muovautunut – mitään pihasuunnitelmaa meillä ei ole. Ihastuin kovasti rungolliseen syyshortensiaan! Ehkä olettekin huomanneet, että ihastun aina kaikkiin rungollisiin…

Olemme vihdoin päässeet aloittamaan aitaprojektia! Saimme rakennusluvan jo kesäkuussa, mutta ennen uuden projektin aloittamista halusimme saada lastenhuoneiden remontit valmiiksi ja lomaillakin sen jälkeen vähän. Alunperin tarkoituksena oli aloittaa aidan rakentaminen heti lomamatkamme jälkeen, mutta puutavaratoimituksessa kestikin yllättävän kauan. Odotellessa Mankku innostui toisestakin projetista ja nikkaroi saunatupamme terassille rimoitetut…