Uusi sisustusvuosi on mukava aloittaa trendiennusteella. Mitä näyttäisikään olevan luvassa vuodelle 2018 sisustusesineiden, värien, ilmiöiden ja materiaalien osalta?  Olen tutkinut sisustuslehtien ja asiantuntijoiden trendiennusteita ja verrannut niitä omiin havaintoihini. Tämän perusteella olen koonnut trendiennusteeni tälle vuodelle.

Kuvat / Photos: Ferm LivingFlosH&M HomeFedericiaArtilliriet

Trendikkäin väri: punainen. Punaisen sävyt ovat tehneet tuloaan jo 2017; esimerkiksi Tikkurilan vuoden väriksi valikoitui punasävyinen Ruukku. Punaisen sävyjä aina syvästä viininpunaisesta puuterisen sameaan roosaan on nähtävissä monen brändin kevätmallistossa (esim. Anno ja H&M Home). Punaisen rinnalla nähdään edelleen paljon myös ruskean ja beigen sävyjä sekä sinapinkeltaista ja okraa.

Trendikkäin muoto: pyöreä. Pyöreät muodot ovat olleet pinnalla jo pitkään ja valitsin myös vuonna 2017 trendikkäimmäksi muodoksi pyöreän. Nyt pyöreitä muotoja nähdään entisäkin enemmän myös huonekalujen linjoissa ja jopa tekstiileissä: ennustan, että pyöreät koristetyynyt nousevat tämän vuoden hitiksi.

Trendikkäin kaluste: tilanjakaja. Erilaisia tilanjakajia on voinut bongata sisustusmallistoista jo jonkin aikaa (esim. Artekin, Marimekon ja Ferm Livingin kuvista) ja ennustan, että kohta ne löytävät tiensä oikeisiin koteihinkin. Toinen trendikäs huonekalu juuri tällä hetkellä on rahi; etenkin pyöreänä ja samettisena. Myös sisustuskuutioita näkyy paljon, mutta löytävätkö ne tiensä myös ihmisten koteihin?

Trendikkäin materiaali: tumma puu. Vaaleat puupinnat alkavat tehdä entistä enemmän tilaa tummemmille puulajeille kuten teakille. Tummaa puuta nähdään esimerkiksi tuoleissa ja sisustusesineissä – ehkäpä hetken päästä myös suuremmissa pinnoissa, kuten lattioissa. Myös peilipinnat ovat ajankohtaisia vuonna 2018.

Kuvat / Photos: MarimekkoH&M HomeAlcroFerm LivingBonava

Trendikkäin kasvi: enkelinsiipi. Vihersisustamisen suosio jatkuu edelleen. Viherkasveista trendikkäimpiä vuonna 2018 ovat runsaat, kuviolehtiset kasvit kuten esimerkiksi enkelinsiipi. Trendikkäät punertavat sävyt näkyvät myös viherkasvivalinnoissa.

Trendikkäin metalli: hopea. Viime vuonnakin ennustin kirkkaiden metallien suosiota ja edelleen kirkkaat metallisävyt tuntuvat ajankohtaisimmilta. Trendikästä on myös erilaisten metallien yhdisteleminen; sisustuksessa voi samanaikaisesti hyvin olla kylmän sekä lämpimän sävyisiä metalleja.

Trendikkäin sisustusesine: veistokset. Sisustusintoilijat rakastavat erilaisia asetelmia ja trendikkäimmät ujuttavat mukaan veistoksia. Aito taide tuo sisustuksen ripauksen persoonallisuutta, mitä pidetään nykyään erittäin tärkeänä. Myös erilaiset ihmisaiheiset sisustusesineet ovat hyvin ajankohtaisia niin hassulta kuin se kuulostaakin.

Trendikkäin teema: eleganttius. Sisustuksen ajankohtaisimpana teemana voisi pitää tietynlaista eleganttiutta. Vanhat talot ja huonekalut ovat entistä trendikkäämpiä ja kotia sisustetaan hienostuneempaan tyyliin kuin aiemmin. Tämä näkyy mm. harmonisena värimaailmana, ylellisinä materiaaleina ja laadukkaina huonekaluina – taide-esineet täydentävät kokonaisuuden.

Kuva / Photo: Jotun

Sanomattakin lienee selvää ettei tarkoitus ole tuoda kaikkia trendejä omaan kotiin. Minusta sisustustrendejä on kuitenkin tosi mielenkiintoista seurata ja katsoa löytävätkö ne tiensä ihmisten koteihin. Meidän kodin perustyyli säilyy aina ajattomana ja pyrin maustamaan sitä ripauksella trendejä – näin saan sisustuksen kivaa vaihtelua, jota sisustusintoilijana kaipaan. Meidän kodissa vuoden 2018 sisustustrendit tulevat todennäköisesti näkymään tekstiilivalinnoissa sekä pienesineissä. Ehkäpä innostumme myös maalauspuuhiin, sillä monet pinnat kaipaisivat ehostusta lähes seitsemän asumisvuoden jälkeen…

Mitä mieltä olet vuoden 2018 sisustustrendeistä? Mitä voisit poimia omaan kotiisi?

 

Lue myös nämä postaukset, joissa edelleen ajankohtaisia pointteja:

Sisustustrendit 2017

Syksyn inspiroivimmat sisustustrendit

Vuoden 2017 laattatrendit


Translation: My look at interior trends for 2018. The list in short: Trend colour: red (different shades of it). Trend shape: round. Trend furniture: room divider. Trend material: dark wood. Trend plant: Begonia x corallina Hybr. (not sure what it is in English). Trend in metals: silver and clear metals. Trend in interior accessories: sculptures. Trend theme: elegant look.

Artikkelikuva / Article picture: Tikkurila

Author

15 Comments

  1. Vaikka sitä kuinka kuvittelisi olevansa suht immuuni sisustustrendeille, niin kyllä ne vaikuttaa tosi paljon. Tietenkin kauppojen valikoiman kautta, ja kaikki mitä ympärillä ja kuvissa näkee alkaa pikku hiljaa vaikuttaa.
    Huomasin tämän juuri, kun löysin vanhempieni varastosta ison määrän köyhänhopeaisia kynttilänjalkoja ja tuikkukuppeja, jotka olivat jääneet sinne jonkun muuton jäljiltä. Himoitsin niitä tanskalaisihastuksissani viime vuosikymmenen puolivälissä. Ja nyt mietin mitä tehdä niille. Olen nyt vasta alkanut ihastella messinkiä, joka on vissiin jo ohi
    ? Jotenkin olen alkanut varoa metallivärejä juuri tuon nopea trendikkyyden vaihtelun takia, ja suosia mustaa, valkoista, kirkasta.
    Trendivärien kyytiinkään en ihan heti pääse mukaan. Välillä melkein ”harmittaa” kun joku tykkäämäni sisustaja omaksuu edelläkävijänä uusia trendejä, ja yhtäkkiä tosi erinäköistä. Itselle juurikin nuo uudet trendivärit ruukun- ja tiilenpunaiset on inhokkeja, jotenkin hirmu tunkkaisen näköisiä. Toivottavasti siis kotini ei ole niitä täynnä parin vuoden päästä ?

    • Suvi M Reply

      Kyllä ne trendit kummasti vaan vaikuttavat. 🙂
      Minustakin on usein tuntunut jokin trendivillitys ensin inhokilta, mutta jotenkin se silmä sitten vain tottuu ja saattaa lopulta tykästyäkin johonkin entiseen inhokkiin. En siksi nykyään kovin jyrkästi tuomitse mitään väriä tms. koska tiedän, että saatan joutua pyörtämään sanani. ;D

  2. Todella mielenkiintoinen ja ihanan analyyttinen postaus. Itse olen iloinen, jos punainen ja varsinkin ne vaaleammat sävyt ”säilyvät” ja jatkavat suosiotaan. Ei sillä, että tahdon olla trendikäs mutta on aina mahtavaa kun valikoimaa on omassa lempivärissä. Hyvää Uutta Vuotta!

    • Suvi M Reply

      Onpa mukava kuulla Milla! 🙂 Minä olen ehkä vähän yllättynytkin, että puuterisen vaaleanpunainen on näin kauan pinnalla. Tai nythän trendikkäin sävy vivahtaa astetta lämpimämpään ja persikkaisempaan suuntaan. Ihan kiva juttu kyllä, sillä pidän tuosta sävystä.

      Hyvää uutta vuotta sinnekin! 🙂

  3. Tilanjakaja olis kyllä kiva! Tulispa siitä hitti niin saatais laajempaa valikoimaa. Mulla on kynsityöpiste olohuoneen yhteydessä ja olis ihana kun sen sais jotenkin erotettua pois silmistä.

    • Suvi M Reply

      Tilanjakaja voi olla kyllä oikein käytännöllinenkin ratkaisu. Minusta se Artekin klassikko on ihana. 🙂

  4. Taide, eleganttius, rosoisuus, tummat lattiat..! Alan kiinnostua yhä enemmän originellista taiteilijatyylistä kuin hivenen kliinisistä skandikodeista (vaikka rakastankin valkoista!).
    Blogisi on muuten tällä hetkellä oikeastaan ainoa sisustukseen liittyvä jota seuraan – kertoo ehkä ajasta jotain, mutta myös ehkä pinnan alla käynnissä olevasta isommastakin trendimuutoksesta..? Rohkeampi oman itsen toteuttaminen saisi näkyä blogeissakin ilman, että tarvitsee pelätä tippuvansa skenestä. Mielipiteitä saa olla, vaikka niiden ilmaisijaa usein katsotaan kieroon ja syrjitään. Silmään sattui jostain hyvä kommentti tähän liittyen: kaikkia ei voi miellyttää ja lampaat ei kiinnosta ketään (paitsi tietty taljat).
    Kokemusrikasta ja erityisesti hauskaa uutta vuotta 2018!

    • Suvi M Reply

      Onpa erityisen mukava kuulla, että seuraat blogiani. 🙂 Minäkin pidän valkoisesta edelleen, vaikka nyt onkin trendikästä maalata seiniä eri sävyin. Pyrin aina kuitenkin säilyttämään oman tyylini – tai oikeastaan se tulee itsestään. Joskus olen yrittänyt stailata minimalistisemmin, mutta aina menen rönsyilemään ja lopputulos onkin erilainen kuin olin suunnitellut. 😀 Sille ei vaan voi mitään. Tai sitten pitäisi olla joku vieressä toppuuttelemassa. ;D

      Olen samaa mieltä, että mielipiteitä saa olla, eikä asioista tarvitse olla samaa mieltä. Kunhan ne ilmaistaan kuitenkin asiallisesti niin ettei kenenkään mieltä ole tarkoitus pahoittaa. 🙂 Usean vuoden bloggaamisen kautta on todellakin saanut todeta sen ettei kaikkia voi miellyttää, eikä se olisi mitenkään mielekästäkään. Teen omaa juttuani ja jos siitä joku muukin tykkää, niin se on mahtava juttu. 🙂 Kuvailen niitä kukkakimppuja ja ihania hetkiä, vaikka muut ajattelisivatkin, että sellaiset päivitykset eivät enää blogiin kuulu. On sääli jos ei voi nähdä iloa pienissä asioissa.

      Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin! 🙂

      • Pakko vielä kommentoida: seuraan, sillä kuvat + sisältö + sivuston visu ja käytettävyys ovat passelit. Hyvä että teit muutoksen; ero on melkoinen ja eduksesi, luonnollisesti, 5x*!

  5. Punainen varmaan näkyy omassa kodissa tulevana vuonna. Jonain puuterisena ja ehkä samettisena. Ja hopeaa on jo entuudestaan, trendit toivottavasti antavat uuden näkökulman yhdistää vanhoja hopeajuttuja uuteen.

    • Suvi M Reply

      Minua kiehtoo erityisesti tummanpunaisen ja puuterisen vaaleanpunaisen yhdistelmä (kuten H&M:n kuvissa). Jotain tummanpunaista voisi siis löytyä tänä vuonna meidänkin kodista…
      Toivottavasti hopeaa ja muita kirkkaita metalleja tulee vielä entistä enemmän näkyviin sisustuskuvissa. Ne tuovat niin raikkaan vaikutelman pitkän lämpimien metallien kauden jälkeen.

  6. Kiva postaus ja rohkeita ennustuksia – näihin voin kyllä yhtyä! Se on jännä miten trendit vaikuttavat. Ehkä se oman entisen inhokin muuttuminen suosikiksi tehdään jollain uudella näkökulmalla, kuten uudella käyttökohteella tai materiaalilla. Itse olen nyt vähän tykästynyt tuohon hempeään roosaan, vaikka ennen aina inhonnut. Vaikka juuri laadukkaana samettina se ei näytäkään enää yhtään niin vauvan vaaleanpunaiselta. Ja kun kaikki on kuitenkin suhteessa ympäröiviin asioihin, on tuo roosa ehkä raikastava väri tummemmille sävyille joita on nyt paljon muodissa.

    Sinun blogiasi on kyllä ilo seurata, ja toimii hyvänä inspiraationa kun tykkää sisustaa harmonisesti mutta ei aina valko-harmaa-mustalla… ?

    • Suvi M Reply

      Oikein kiva kuulla! 🙂 Ja kiitos tuhannesti ihanasta palautteesta! <3

      Se on kyllä jännä juttu miten jokin inhokki saattaakin muuttua suosikiksi ajan mittaan. Tai juuri se kun kaikki on suhteessa ympäröiviin asioihin, niin silloin saattaa jokin yllättävä juttukin näyttää erityisen hyvältä. 🙂

  7. Tervetuloa lämmin terrakotta, mutta voi ei, ruskea plyyssisohva, kas kun ei vakosamettia. Olen nähnyt vuosikymmenten sisustustrendit aina 50-luvulta lähtien, ja valitettavan usein myös kukkaron nyörejä hellittänyt uutta ilmettä metsästäessäni. Ei uutta trenditaivaan alla: tämän vuoden tyyli kertaa 60-luvun alun sottoboscon maanläheistä värimaailmaa.

    Kirjoitit Suvi äskettäin ajattomasta sisustustyylistä. Vaihtelunhalu on persoonallisuus- ja tietenkin myös rahakysymys. En ole trendisetteri, kaukana siitä, mutta en varmasti olisi kyllästymättä viihtynyt viittäkymmentä vuotta samojen Artekin, Aallon tankkituolien (oli todella epämukavat), Skannon tai tanskalaisten fifties-design-huonekalujen parissa. Pienet trendikkäät mausteet eivät kulahtaneita, keltaisen patinan värittämiä huonekaluja pelasta olkoonkin muotokieleltään kuinka kauniita. Sitä paitsi sisustuslehtien ns. ajattomat interiöörit kuvastavat aina enemmän tai vähemmän omaa aikaamme. Seiska-tuolit ilmaantuivat joka kodin sisustukseen – tosin kopioina – vasta muutama vuosi sitten, Artemiden Tolomeo-valaisimet yleistyivät industrialismin vallatessa sisustuksia. Sinunkin Ajaton koti -kuvista ainoastaan keittiön kaapisto on ajaton, muut sisustukset ovat niin tätä päivää, niin tätä päivää ajattomasta designista huolimatta. Ohjeesi olivat kyllä erinomaisia.

    Kuinkahan monen kodin sisustuksen kerroksellisuus on kirppareilta hankittu?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.