Tänään, pikkuisen sateisena lomapäivänä olen viettänyt aamua pitkän kaavan mukaan. Join rauhassa aamukahvin ja selailin läpi uutiset, blogit ja some-kanavat. Sitten eksyin oman blogini arkistoihin ja päätin koota postauksen meidän ruokailutilan eri ilmeistä. Joskus aiemmin olen muistaakseni tehnyt vastaavan tyyppisen postauksen olohuoneesta. Nyt heinäkuussa blogini täyttää seitsemän vuotta, joten ruokailutilan sisustus on ehtinyt vaihdella melkoisesti vuosien varrella.

valkoinenharmaja-2044q

ruokailutilan_taulu

Kun muutimme tähän kotiin, hankimme ruokailutilaan Kartellin F/LY-valaisimen. Muut huonekalut (seiskatuolit ja Ikean ruokapöytä) seurasivat mukana edellisistä kodeista. Sittemmin myin Kartellin valaisimen ja toteutin erään pitkäaikaisimmista valaisinhaaveistani.

lokki_valaisin

Pienen hetken ruokailutilaa valaisi väliaikaisratkaisu: klassinen Lokki-valaisin. Lokki-valaisin pelastettiin aikoinaan erään vanhainkodin remontista ja sekin on kulkenut meidän matkassa jo aiemmista kodeista. Lokin varsinainen paikka on meidän työhuoneessa.

flos-2097_30

Lokki-valaisin ehti valaista ruokailutilaa vain pienen hetken ennen kuin valaisinhaaveeni saapui: Flos 2097-30 moderni kattokruunu. Olin ihastellut tätä valaisinta monen vuoden ajan Sisustuksen Koodissa, kunnes se sitten helmikuussa 2014 saapui meidän kotiin. Nykyisin tätä valaisinta näkee aika monissa sisustuskuvissa.

Olen kyllä ollut super-tyytyväinen Flos-kruunuuni ja ihailen tätä valaisinta päivittäin. Meillä on onneksi asennettu himmennin ruokailutilan pistorasiaan, joten valaisimeen saa myös kauniin tunnelmavalon. ”Täysillä” se valaisee todella tehokkaasti.

iittalaIMG_0237

juhani_melender_taide

viivataulut

epasymmetrinen_tauluasetelma

ruokailutila1

Pääosin ruokailutilan ilme on muuttunut kuitenkin tauluasetelmia vaihtamalla. Myös tuolit ruokapöydän ympärillä ovat vaihdelleet: talvisin seiskatuolien seurana on ollut meidän ulkotuolit, Kartellin Mastersit. Tripp trapp -tuolit olemme antaneet eteenpäin lasten serkuille. Blogiyhteistöiden myötä olen sovitellut ruokailutilaan myös designklassikkoja: Y-tuolia ja Eamesin DSW-tuolia – molemmat ovat edelleen haavelistalla.

tauluseina

bertoiat_ruokailutila

Välillä olen innostunut sisustamaan värikkäämmin; ehkä nettikirppikseltä hankkimani punaiset vintage-Bertoia-tuolit inspiroivat minua lisäämään väriä myös koristetyynyihin ja runsaampiin tauluasetelmiin. Punaisia Bertoia-tuoleja katselimme vuoden verran, kunnes veimme ne pulverimaalattaviksi valkoiseksi.

tauluasetelma_ruokailutila

sisustus_ukkolaukka-9456

tauluhylly-7205

matto_ruokailutilassa-7534

Sittemmin ruokailutilan ilme on muuttunut neutraalimpaan suuntaan ja näyttävämmät tauluasetelmat ovat siirtyneet eteisen puolelle. Asensimme taululistan ruokailutilaan, joten jatkossa taulujen vaihtaminen sujuu kätevämmin. Testailin myös mattoa ruokapöydän alle, mutta se ei ollut meidän perheelle käytännöllinen ratkaisu.

kotikuvia-9994

marimekko-ss17-0355

kesakattaus-1687

artek-91-8503

Viimeisin muutos ruokailutilaan tehtiin maaliskuussa, kun vaihdoimme pitkän ruokapöydän tilalle pyöreän Artek 91-pöydän. Tämä Artekin pöytä on kulkenut meidän perheessä 1980-luvulta saakka ja se on välillä ollut meillä myös sohvapöytänä, sillä olemme hankkineet siihen myös lyhyemmät jalat.

Pyöreä pöytä riittää hyvin meidän perheelle arjessa ja tarvittaessa pöydän ympärille mahtuu enemmänkin ruokailijoita. Pienempi pöytä aiheuttaa kuitenkin sen, että osa aiemmin pitkän ruokapöydän ympärillä olleista tuoleista seilaa orpona ympäri kotia. Olen itse suunnitellut meille unelmieni ruokapöydän, jonka haluaisin joskus vielä toteuttaa…


Translation: Different looks in our dining room over the past six years.

Author

14 Comments

  1. Ihania tyylejä, ja nykyinen pöytä, tauluhylly ja valaisin ovat ihanin kokonaisuus!

  2. Olipas mukava nähdä vanhempiakin kuvia. Niin ihania kuin nuo värikkäät graafiset tauluasetelmat ovatkin, niin mielestäni nykyinen tauluhylly hillitymmillä teoksilla on täysosuma!

    • suvi m Reply

      Tauluhylly on kyllä kätevä tapa vaihtaa teoksia. 🙂 Välillä tekee mieli valita neutraalimpia värejä ja välillä taas värikkäämpiä.

  3. Kiva postaus 🙂

    Kaikki tyylit silmää miellytti. Osaat niin taitavasti sisustaa, ettei voi muuta kuin onnistua.

  4. Tykkään ihan jokaisesta lookista, todella kaunista ja upea taitosi sisustaa on kyllä vailla vertaansa. Olet ihan mun suosikkisisustaja kautta aikojen ja tämä postaus taas vahvisti sen. Osaat sisustaa ihanan vaihtevasti ilman, että ostat koko ajan uutta. Ajatonta ja trendikästä aina samalla kertaa ja sun oma kädenjälki näkyy aina vahvasti. Kiitos tästä mahtavasta inspiraatiosta!

    • coffeetablediary Reply

      Tosi kiva postaus! 🙂 Tykkään paljon etenkin tuosta tän hetken ilmeestä. Rakastan pyöreitä ruokapöytiä, mutta se tosin ei ole meillä mahdollinen…

      • suvi m Reply

        Mukava kuulla, Giselda! 🙂 Pyöreä ruokapöytä on kyllä oiva ratkaisu, sillä sen ympärille mahtuu yllättävän monta ruokailijaa.

    • suvi m Reply

      Voi Suvi-kaima, kiitos ihanasta kommentista! <3 Menin ihan sanattomaksi. Kiitos.

  5. Olipa kiva postaus! Oli mukava nähdä erilaisia sisustusratkaisuja vuosien varrelta. Mielestäni pyöreä pöytä sopii ruokailutilaanne kauniisti. Kolmanneksi viimeisen kuvan stailaus Marimekon tuotteineen oli upea!

    • suvi m Reply

      Kiva kuulla! 🙂 Sisustusstailauksia on aina suuri ilo tehdä. <3

  6. Olen myös haaveillut kauan Flosin kruunusta. Se on kyllä kaunis ja sopii hyvin teille. Minua on kuitenkin vähän mietityttänyt huonekorkeus noin näyttävän lampun kanssa. Mikä teidän teidän ruokailutilat huonekorkeus on?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.