Joulun jälkeen tyypillisesti karsitaan sisustusta ja itse ainakin kaipaan raikkaampaa ilmettä tunnelmallisen kauden jälkeen. Siivosimme joulun pois ja sisustin olohuoneeseen sellaisen ilmeen, jota nyt kaipaan: seesteisiä sävyjä ja rentoa tyylikkyyttä. Potkua harmooniseen värimaailmaan tuovat tummanruskeat yksityiskohdat.

Kaivoin kaapista esille vanhat tiikkiset kynttilänjalkani, jotka olen joskus ostanut kirppikseltä. Pidän niiden 50-luvun tyylisestä muotoilusta ja tumma puu viehättää nyt kovasti. Tällaisina pieninä ripauksina trendijuttuja on helppo testata ja soveltaa omassa sisustuksessa.

LA BRUKET:in tuoksukynttilässä on aivan ihana tuoksu ja olen säästellyt sen polttamista. Mitäpä sitä säästelemään. Kun kynttilä on poltettu loppuun voi kaunista purkkia hyödyntää vaikkapa maljakkona.

Mankulta joululahjaksi saamani Vitran valaisimen siirsin sivuhyllylle. Laitoin valaisimen kirjapinon päälle, jotta kauniit jalat erottuvat paremmin. Ihailen tuota valaisinta joka päivä. Ihailen myös petaamatonta sänkyä – tuonne olisi kiva pujahtaa takaisin.

Tämä koristetyynymix on nähty meillä aiemminkin. Nämä ovat lempityynyjäni – etenkin tuo Eamesin tyyny, jonka ostin Ruotsin reissulta parisen vuotta sitten. Se on meillä aina esillä. Onneksi palasin liikkeeseen ostamaan sen, vaikka hankinta mietityttikin silloin.

Tämä viikonloppu otetaan rennosti kotoillen. Ulkona sataa lunta hiljalleen ja kaunis lumipeite on peittänyt puut – täytyy lähteä kävelylenkille ihastelemaan kaunista maisemaa.


Translation: Our livingroom after Chritmas. I longed for clean and harmonious look and that is what I aimed for when creating this look. Dark wood in smaller details bring a nice touch.

Author

2 Comments

  1. Kaunis koti.
    Minulla oli jo joulua ennen fiilis, ettei tekisi mieli laittaa joulukoristeita esille. Laitettiin silti lasten iloksi. Kiireesti korjasin ne pois heti uutena vuotena!

    • Suvi M Reply

      Minäkin karsin suurimman osan joulukoristeista välipäivinä ja uudenvuoden jälkeen sitten loput. Tykkään fiilistellä joulua jo niin paljon etukäteen (pidän siitä odottavasta fiiliksestä), että sitten joulun jälkeen tekee jo mieli pian laittaa kaikki pois.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.