”Päätin, että julkaisen kerran kuukaudessa jonkin superhelpon arkiruokareseptin! Se on paljon luvattu ihmiseltä, joka inhoaa ruuanlaittoa, eikä ole mikään hyvä siinä. Mutta juuri siitä näkökulmasta valitsen reseptit: jotain tosi helppoa, nopeaa ja hyvää. Hyviä kotiruokia tredihössötysten sijaan.” Näin lupasin vuoden alussa ”Luvassa vuonna 2017 Valkoisessa Harmajassa” postauksessa. Mihin ne arkiruokareseptit jäivätkään? No, sinne arjen kiireisiin.

porkkanakakku1

Kerroinkin teille, että podin alkuvuonna pientä blogiahdistusta. Bloggaaminen ammattimaistuu hurjaa vauhtia ja monet tekevät blogia päätyökseen. Sitä myötä paineet laadukkaasta ja monipuolisesta sisällöstä kasvavat, mikä luonnollisesti saattaa stressata meitä bloggareita. Mutta häviääkö ammattimaisuuden myötä blogien alkuperäinen idea?

En väitä, että ammattimaistuminen olisi pelkästään huono asia: siinä on monta hyvää puolta sekä lukijan että bloggaajan kannalta. Blogit syntyivät alunperin kuitenkin harrastetarkoitukseen ja kanavaksi viestiä omista intohimon kohteista. Ammattimaistumisen myötä katse kääntyy entistä enemmän (kaupallisiin) tavoitteisiin ja kävijämäärien analysointiin. Millaiset postauksen kiinnostavat eniten lukijoita? Mihin vuorokaudenaikaan kannattaa postailla? Miten blogia pitäisi uudistaa?

sisustus-kesakuu-1227

Tietysti analytiikka on kiinnostavaa ja bloggaajat haluavat tarjota lukijoilleen mielenkiintoista sisältöä. Mutta silloin jos bloggaamista lähtee toteuttamaan pelkästään tuosta näkökulmasta, voi helposti joutua hakoteille. Täytyy uskaltaa luottaa omaan näkemykseen, koska se on lopulta blogin punainen lanka, joka kantaa. Kun teet sitä mihin itse suhtaudut intohimoisesti, se välittyy myös lukijoille. Kun innostut jostain asiasta, samanhenkiset innostuvat siitä varmasti myös.

IMG_9005

Niin, ne arkiruokareseptit. Ajatus oli minusta oikein hyvä ja innoissani visioin sitä kuinka näitä postauksia toteuttaisin. Olisi kiva saada blogiin vähän uutta twistiä! Palasin kuitenkin vuodenvaihteessa takaisin 5-päiväiseen työviikkoon, jolloin blogille jäävä aika luonnollisesti myös vähentyi. Arkiruokapostausten toteuttaminen ei onnistunutkaan niin, että otan kuvat siinä samalla kun kokkailen. Tavoitteenani ei ollut ryhtyä ruokabloggaajaksi ja tunsin paineita tuottaa tätä uudentyyppistä sisältöä blogiini, joten toteutus jäi muutamaan postaukseen. Ja hyvä niin, sillä mielummin keskityn blogissani siihen sisältöön, joka on minulle luontaista. Rakastan sisustamista ja erilaisten tunnelmien luomista, ja siihen haluan blogissani keskittyä.

 

steve_jobs

Valkoinen Harmaja -blogi täytti tässä kuussa seitsemän vuotta. Se on pitkä aika kirjoitella samoista nurkista pääosin yhden teeman, sisustuksen, ympärillä. Mutta juuri se on blogini idea: kuvata oikeaa kotia vuosien varrella ja näyttää miten uusia sisustusta pienin keinoin ilman, että koko kodin sisustus uusitaan muutaman vuoden välein.

Sisustaminen auttaa minua rentoutumaan kiireisen arjen keskellä. Blogia teen intohimosta sisustamiseen, en siksi että haluaisin siitä ammatin. Ammatilliset ambitioni liittyvät päätyöhöni. Tietysti haluan kehittyä myös bloggaajana, mutta en halua hypätä siihen oravanpyörään, jossa tutkitaan analytiikkoja ja päätetään niiden perusteella blogin sisällöstä. Spontaanisuus on minusta bloggamisen parhaimpia puolia ja se kärsii jos koko touhu menee liian suunnitelmalliseksi.

formakami-2759

En edelleenkään tiedä mistä tulen ensi viikolla postailemaan (tai no varmaankin ainakin Asuntomessuista ;)) tai mitä uutta tuon blogiini loppuvuoden aikana. Saatan yhtäkkiä innostua jostain värisävystä tai miljööstä tai saan päähäni, että nyt rymsteerataan olohuoneessa! Niitä hetkiä ja tunnelmia taltioin blogiini. Olen iloinen jos viihdyt matkassa!

Lue myös:  Aitous inspiroi

*

Voit seurata blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.

Löydät minut myös Instagramista Snapchatistä (valk.harmaja) sekä Pinterestistä.

Author

16 Comments

  1. Juuri näin! Kaikista parasta jälkeä syntyy kun luottaa omaan tunteeseen ja tyyliin! Sinulla on ihanan lämmin blogi ja valtavan kaunis koti 🙂

  2. Ritva Lepikkö Reply

    Näin on, kannattaa tehdä juuri sitä, minkä tuntee omakseen.

    Kysymys: En saa mitenkään mieleeni, mikä maljakko pioneilla on. Tarviisin just tuollaisen yksinkertaisen. Kiitos etukäteen vastauksesta ja hyvää lomailua.

  3. Hei,

    Kommentoin ekaa kertaa, vaikka olen blogiasi seurannut useamman vuoden ajan. Blogisi on kiinnostava nimenomaan aitouden vuoksi – aiheet ovat sellaisia jotka aidosti kiinnostavat sinua kirjoittajana ja sen vuoksi niihin on helppo samaistua. Seuraan myös paria blogiammattilaista, ja näin lukijan näkökulmasta sanottakoon, että nykyään yhä useampi postaus jää lukematta juurikin niiden kaupallisuuden vuoksi. Postauksissa mielestäni laatu korvaa määrän.

    Hyvää kesää!

    • suvi m Reply

      Kiitos Mia, että kommentoit! 🙂 Kommentit ilahduttavat aina. Ja kiitos myös ihanasta palautteesta; se todella lämmittää mieltä. <3

      Kaupalliset postaukset ovat ihan ok minusta, kunhan ne eivät täytä koko blogia ja aihe sopii luontevasti blogiin. 😉

      Hyvää kesää sinnekin! 🙂

  4. Toinen pitkän linjan bloggari täällä hei! Ymmärrän täysin fiiliksesi, eikä laskelmallinen suunnitelmallisuus kuulu omaankaan blogiini, ja tuskin koskaan tuleekaan. Nykyään aikaa koko blogille on niin älyttömän vähän, että välillä sitä on tullut mietittyä sen lopettamistakin. Vaan ei sitä osaa ihan kokonaan luopuakaan harrastuksesta, vaikka sen pariin pääseekin enää aniharvoin. Toisaalta tuntuu että petän lukijat, jos en saa mitään kuvattua ja postattua aikoihin. Ruuhkavuodet, vuorotyö yhdistettynä isoon perheeseen ja pieniin lapsiin on yhdistelmä, jossa on pakko vaan antaa itselleen armoa ♥

    Kovasti tykkään sinun blogistasi, ja koetan mahdollisuuksien mukaan käydä lukemassa säännöllisesti!

    • suvi m Reply

      On ihan ymmärrettävää, että blogille ei aina riitä aikaa niin paljon kuin haluaisi. Kuitenkin muu elämä menee blogin edelle ja niin se pitää ollakin. 🙂 Varmasti lukijasi ymmärtävät sen. Minäkin käyn aina lukemassa juttusi oikein mielellään. <3

  5. Blogistasi paistaa läpi aitous ja rentous, bloggaat bloggaamisen ilosta! Vuosien varrella paljon blogeja tippunut pois juurikin kaupallisuuden takia, kun tulee pelkkää yhteistyöpostausta yhteistyöpostauksen perään ja persoonallisuus kaikkoaa pois. Se on jännä, miten blogista voikin huokua se, onko bloggaaminen kirjoittajalle mielekäs vai ei. Ja mikä tulee ruokapostauksiin, niin tässähän kävi kuten oikeassa elämässä: ensin jaksaa panostaa johonkin asiaan ja sitten kun tulee muuta tärkeää, niin aika ei riitä ja asia unohtuu kokonaan. Hyvänä esimerkkinä jokaisena maanantaina alkava terveellinen elämä, tosin ainakin allekirjoittaneella syynä innostuksen laantuminen, ei niinkään aika 😀

    Haluan myös tässä välissä kiittää siitä, että selkeästi merkitset yhteistyöpostaukset ja yhteistöiden kautta saadut tuoteet. Valitettavasti jopa moni ammattibloggaaja ei tätä tee ja lukijana se harmittaa minua. Pahimmassa tapauksessa väitetään, että kuvauslainassa oleva tavara on ostettu itse ja harhaanjohdetaan lukijaa.

    • suvi m Reply

      Voi Emma, kiitos aivan ihanasta kommentista! <3 Tuo vertaus kuntoilun aloittamiseen on oikein osuva – juuri noin minullekin käy! 😀 Innostun tosi helposti eri jutuista, mutta jos kyseisestä juttu ei lopulta tulekaan täysin sydämestä, niin se jää. Niin sen pitää ollakin. Rakastan bloggaamista ja ennen kaikkea sisustamista ja se minua tässä vie menneessään; ei niinkään kaupalliset tai ammatilliset tavoitteet.

      Kiitos myös, että olet huomioinut yhteistyömerkintäni. 🙂 Minusta on tärkeää, että toiminta on läpinäkyvää ja lukijat tietävät milloin bloggari kirjoittaa saadusta tuotteesta ja milloin omasta ostoksestaan.

  6. Kuten huomaat, olemme todella tyytyväisiä blogiisi ja sen aiheisiin! Spontaanius ja sen tuoma vaihtelu ovat meillekin mukavia ja kaiken teet juuri niin kuin sinusta tuntuu, siis olet aito. Me kyllä löydetään ne hyvät ruokablogit ja pysytään ruuassa, eli keskity sitä vaan omaan tuotantoosi:) Mukavaa lomaa!

    • suvi m Reply

      Kiitos sinullekin Villis aivan ihanasta kommentista! <3 Tässähän ihan häkeltyy. 🙂 Tulin vain selittelemään mihin ne ruokapostaukset jäivät, enkä osannut kuvitella, että saisin näin ihanaa palautetta. Kiitos paljon! <3

  7. Olen lukenut blogiasi reilun vuoden, enkä yleensä kommentoi, mutta tähän postaukseen haluan kommentoida ja kiittää. Luen todella paljon eri sisustus- ja muitakin blogeja. Sinun blogisi on suosikkini. Pidän itse myös sisustamisesta ja tyylisi (sekä sisustustyylisi että blogin tyyli) miellyttää minua. Lisäksi on mukavaa kun postauksia tulee aika usein. Ilahdun joka kerta uudesta postauksesta. Pidän myös kovasti sisustusuutisista. Kiitoksia siis ja pidä oma tyylisi. Uuttakin kannattaa kokeilla, siitähän sitä sitten huomaa mikä on hyvä ja mikä ei.

    • suvi m Reply

      Kiitos Maikku! <3 Ihanaa, että kommentoit! 🙂 Todella mukavaa kuulla, että postaukset ilahduttavat. Sisustusuutiset jatkuvat taas syksyllä, mutta mietin vielä miten uudistaisin sitä formaattia. Voi olla, että luovun viikottaisesta raportista, mutta katsotaan… 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.