Meidän perheessä kaikki nauttivat rennosta kotoilusta. Jos olemme olleet paljon jossain menossa, niin lapset alkavat jo melko pian toivoa, että pääsisivät kotiin vain oleskelemaan. Tänään olemmekin viettäneet meidän perheelle hyvin tyypillistä sunnuntaipäivää: jokainen on puuhaillut lempijuttujaan, eikä ole ollut tarvetta lähteä mihinkään.

Minä olen tietysti sisustellut ja napsinut kuvia ensi viikon postauksia varten, mutta olen kyllä vain laiskotellutkin. Nukuimme yli kymmeneen ja aamukahvihetkikin venahti sitten reippaasti yli puoleen päivään. Nyt näpyttelen tätä postausta tästä sohvannurkasta ja olen edelleen aamutakissani, vaikka kello on kohta neljä. Mutta se on aivan parasta.

Viikonloppuisin minun ei onneksi tarvitse yleensä tehdä ruokaa, sillä Mankku hoitaa kokkailut vapaapäivinä mielellään. Minä hoidan arkiruokailut ja niissä riittääkin haastetta tällaiselle, joka inhoaa ruuanlaittoa. On ihanaa, että saan viikonloppuisin nipistettyä ne muutamat tärkeät tunnit blogitöihin, sillä tähän aikaan vuodesta valokuvaaminen ei onnistu enää työpäivän jälkeen.

Olen tänä vuonna ottanut tavaksi suunnitella seuraavan viikon blogipostauksia vähän etukäteen ihanaan kalenterivihkoseeni. Toki jätän edelleen tilaa spontaaneille ideoille (se on minusta tosi tärkeää!), mutta koen että tietynlainen suunnitelmallisuus helpottaa arkea. Lisäksi saan rutkasti lisämotivaatiota bloggaamiseen, kun tiedän mitä kivoja juttuja aion postailla seuraavaksi. Bloggaaminen on kuitenkin toinen työni ja haluan hoitaa sen ammattimaisesti, vaikka pidän kiinni myös tietynlaisesta rentoudesta.

Leppoisa kotoilu tuo minulle myös todella paljon inspiraatiota. Useinhan luovat ihmiset sanovat, että mitään luovaa ei synny kiireessä ja että ideoiden synty vaatii tietynlaista rentoa mielentilaa. Sen olen kyllä huomannut monta kertaa! Tänä viikonloppuna, kun ei ole ollut mitään erityissuunnitelmia, olen kirjannut ylös jo monenmonta postausideaa puhelimen muistiooni. Kiitos myös ihanalle lukijalle, joka lähetti minulle pari postausideaa Instagramin kautta!  <3

Ai niin, lisää merkintöjä on myös ilmestynyt puhelimeni albumiin nimeltä ”Mökki”. Mökkihaaveemme eivät ole kadonneet mihinkään, päinvastoin. Seuraavaksi pitää laskea tarkemmat kustannukset, jotta tiedämme millaiseen projektiin meillä olisi mahdollisuus ryhtyä. Toivottavasti voin kertoa teille tästä pian lisää!

Mutta nyt menen syömään jäätelöä ja hahmoittelemaan mökin pohjakuvaa Mankun kanssa…


Translation: We have had a perfect, relaxed Sunday.

Voit seurata Valkoista Harmajaa seuraavien kanavien kautta:
Bloglovin, Facebook, Instagram

Author

3 Comments

  1. Ihania kuvia ♥
    Kysyn vähän ohi aiheen Muuton Compile-hyllystä: onko teillä tullut vastaan vielä mitään miinuspuolia hyllystä? Onko se tukeva? ( Sillä lailla tukeva, että se kestää ohijuoksevat pikkuapinat 😉 ) ? Täällä olisi käytettynä kaupan alkysyksystä ostettu harmaa, pohdin sen ostamista.

    • Suvi M Reply

      Juu, toki saa kysyä. 🙂 Muuton hyllykkö on minusta tosi tukeva ja laadukas, ei siis hievahda ihan pienestä. Ainoa miinuspuoli mustassa versiossa on se, että kaikki pöly näkyy tosi helposti. ;D

      • Kiitti Suvi vastauksesta! Kävi tosi hyvä tuuri; ostin sen harmaan! Myyjä oli ostanut sen syyskuussa eikä sitten mahtunutkaan kunnolla – meidän olkkariin mahtui paremmin kuin hyvin. Todella hyvältä vaikuttaa tähän mennessä; painava on ja siksi tukeva. Mulle tuo harmaa on just hyvä kun olen niin laiska pölyjen kanssa..

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.