Minulla alkoi tänään joululoma! Aivan mahtavaa! Jouluvalmistelut ovat meillä melko hyvällä mallilla: kinkku ja laatikot on hankittu, joulukuusi odottaa varastossa ja lahjat on paketoitu. Eilen leivoimme pipareita.

En tunnetustikaan ole mikään kokkailija tai leipuri-ihminen, joten menen mielellään siinä suhteessa sieltä missä rima on matalin. Piparit leivottiin siis valmistaikinasta ja koristeltiin valmiilla kuorruttella. Tärkeintä on kuitenkin yhdessä tekeminen. Lapset odottivat leivontahetkeä kovasti jo etukäteen ja innoissaan hoitivat oikeastaan koko piparitalkoot itsekseen.

Meille on vuosien varrella kerääntynyt jos jonkilaisia piparimuotteja, joten lopputuloksena syntyi kiva sekoitus erilaisia pipareita. Kannustalolta aikoinaan saadut talojen muotoiset piparimuotit ovat tosi söpöjä. Jos taikinaa olisi ollut enemmän, olisimme voineet rakentaa niistä pienen kylän. Ehkä innostumme vielä leipomaan lisää…

Minä tein muutaman ”designpiparin”. Päätin kokeilla pientä Aalto-maljaa piparimuottina ja ihan kivoja pipareita siitä syntyi. Kunpa niitä olisi ollut enemmän, niin olisi voinut testata vielä erilaisia koristeluvaihtoehtoja, mutta annoin tilaa lasten luomuksille.  Iso muotti ”tuhlasi” paljon taikinaa.

Minulla on muuten tuollaisia Aalto-vaaseja ja minimaljakoita vaikka kuinka monta. Sain niitä opiskeluaikana usein lahjaksi, kun läheiset ja ystävät tiesivät minun arvostavan klassikoita ja suomalaista muotoilua. Sittemmin lahjojen antaminen on jäänyt vähemmälle, sillä olemme aikuisten kesken sopineet, että emme osta toisillemme joululahjoja ollenkaan. Poikkeuksena on oma puoliso – hänelle täytyy tietenkin hankkia jotain kivaa.

Niin ne jouluvalmistelut…vaikka moni asia on jo hoidettu, on vielä paljon tehtävää. Esimerkiksi sellainen pikkujuttu kuin joulusiivous. Mutta en ota valmisteluista mitään stressiä. Nautin, kun saan häärätä kotona ja joulu tulee vaikka kaikki ei olisikaan aivan täysin tip top.


Translation: Yesterday we baked some gingerbread cookies. I tried to make ”design gigerbreads” using a small Aalto-bowl.

Author

2 Comments

  1. Piparien koristelu on niin parasta! Pakko kertoa, että itse tein joskus ihan mahtavan kirppis löydön, nimittäin Aalto maljan mallisen piparimuotin! Ilmeisesti ollut jokin yrityslahja kaiverruksesta päätellen..

    • Suvi M Reply

      Olipa mahtava löytö! 🙂 Kuulinkin juuri, että tuosta muodosta on tehty myös piparimuotteja.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.