Hiihtoloma lähenee loppuaan ja arvatkaa vain olenko aloittanutkaan vaatekaappien tai lastenhuoneiden lipastojen siivousta, joita olin suunnitellut tekeväni? En tietenkään. Sen sijaan kävimme pienellä reissulla Tornio-Haaparannassa ja meillä oli oikein mukavaa. Kotona olen ehtinyt hääräillä sen verran, että vaihdoimme Ikean ruokapöydän tilalle vanhan Artek 91 pöytämme.

artek-91-8467

artek-91-8410

artek-91-8418

artek-91-8471

artek-91-8459

artek-91-8435

artek-91-8455

artek-91-8499

artek-91-8505

Tämä Artekin pöytä on kulkenut meidän perheessä 1980 luvulta saakka; se on ehtinyt olla äitini toimistossa ja sekä siskoni että veljeni kodissa. Meille se päätyi, kun muutin opiskelemaan ja minusta tuntui aika surkealta, kun tämä laadukas pöytä päätyi varastoon viime kesänä saunatuvan remontin jälkeen. Nyt päätimme kokeilla sitä paraatipaikalle ruokailutilaan.

Pöytä tuntuu tietysti aika paljon pienemmältä kuin entinen 6-8 hengen ruokapöytämme. Katsotaan ja totutellaan pienempään pöytään nyt ainakin jonkin aikaa. Aiemmin ruokailutilassa olleen suuremman pöydän toinen pää oli arjessa lähes aina käyttämättä, sillä kokoonnuimme syömään vain toiseen päähän. Pyöreän pöydän ympärille on mukava kerääntyä ja mies ja lapset ovat tykänneet tästä muutoksesta tosi paljon. Pyöreä muoto mahdollistaa tarvittaessa kuudenkin hengen mahtumisen pöydän ympärille, mutta useinmiten meitä on vain me neljä.

Ehkä muistattekin, että tämä Artekin pöytä on ollut meillä myös sohvapöytänä niin olohuoneessa kuin saunatuvalla. Olemme hankkineet pöytään myös matalat jalat, jolloin sitä voi käyttää molemmissa käyttötarkoituksissa. Nyt rakas pöytä saa palvella taas ruokapöytänä. Ehkäpä tämä pöytä päätyy joskus myös omien lasteni kotiin…


Translation: This old Artek 91 table has been in my family since the 1980’s. First it was at my mom’s office, then at my sister’s home, then at my brother’s home and finally I got it when I moved away from home in 1998. A few years back we bought also shorter legs for the table, so we have used it also as a coffee table. For the past year the table has been in storage, but I felt sad that this high-quality table was not in use. So this week we decided to try how it would look like in our dining room. The table is much smaller than the Ikea table that we used to have here, but we all like this small tranformation. The round shape is practical, because if needed six people (or even more) can fit around the table – but usually it is just us four, so this size is perfect. We have a lot more space around the table than before, but that is ok. This table has a lot of sentimental value also and maybe someday one of my children will have it in their home…

Author

32 Comments

  1. ITsellä sama pöytä kulkenut tammipintaisena sohvapöydän 15 vuotta. Hyvä pöytä on ollut.

    • suvi m Reply

      Hyvä hyvä! 🙂 Tästä sen näkee, että ajattomiin ja laadukkaisiin huonekaluihin kannattaa panostaa.

  2. Kaunis kokonaisuus on tuo pöytäryhmä nyt, vaikka entinen oli myös hyvä. Tuo teidän lamppu on kyllä näyttävän näköinen!

    • suvi m Reply

      Kiitos, Aikku! 🙂 Tuo valaisin oli haavelistallani vuosikaudet, kunnes vihdoin muutama vuosi sitten haaveeni toteutui…

  3. Mekin saatiin juuri samainen pöytä appivanhemmilta, kun muuttivat omakotitalosta kerrostaloon. Hyvin palvellut ja naarmuinenkin, mutta silti vaan niin kaunis.

    Todella raikkaalta näyttää nyt teidän pöytäryhmä.

    • suvi m Reply

      Hieno homma! 🙂 Meidänkin pöytä on naarmuinen, mutta minua se ei haittaa. Rakas, elämää nähnyt pöytä. 🙂

  4. Kiva muutos ja hyvältä näyttää pöytä. Hyvä idea hankkia useammat jalat ja mahdollistaa monen käyttötarkoituksen. Ite kans tykkään keittiön pyöreästä pöydästä, kun näkee kaikki kasvotusten ja meille pieni pöytä palvellut hyvin keittiön puolella, kun yleensä on vain 4 henkeä tai viisi syömässä yhtäaikaa. Sie oletki ollut ihan naapurissa 🙂 Ostitko Ikeasta muuten tuon ison kaktuksen?Viimeksi kun kävin, on varmaan kolme viikkoa aikaa, niin en löytänyt hintoja näille??? Oli vissiin just tulleet kun oli iso kasa vain lattialla.

    • suvi m Reply

      Kahden korkuiset jalat on kyllä järkevä hankinta, niin pöytä muuntuu tilanteen mukaan. 🙂

      Juu, oltiin siellä teilläpäin ja oli niin mukavaa! 🙂 Kaktuksen ostin jo aiemmin, ennen reissua, täältä Kokkolasta. Ajattelin kirjoitella siitä vielä tarkemmin… 🙂

  5. Kivalta näyttää! Pyöreässä pöydässä seurustelu on jotenkin helpompaa ja on kiva kun näkee myös kaikki paremmin. Meillä on tykätty kovasti keittiön pyöreästä pöydästä

    Ehtii niitä kaappeja käymään läpi kesälomallakin…tai sitten ei

    • suvi m Reply

      Pyöreän pöydän ympärillä on oma tunnelmansa. 🙂 Ihanaa istua vaihteeksi näin.

      Kaapit täytyy käydä läpi sitten joskus myöhemmin – ei se ole niin vakavaa. 🙂

  6. Miten saatte mahtumaan ystäväperheen ruokailemaan kanssanne vai eikö teillä käy syömässä vieraita?

    • Vastaan siskon puolesta 🙂 Tuohon 120 cm kokoiseen pöytään menee hyvin kuusi ihmistä ruokailemaan, jalatkin on niin sisään vedetty ettei se haittaa. Ja aina voi kattaa lapsille oman pöydän saarekkeen ääreen. Eiköhän vieraat mahdu oikein hyvin ja jos on enemmän porukkaa, voi tehdä noutopöydän – me ainakin tehdään usein niin vaikka on jättipöytä ruokatilassa.

    • suvi m Reply

      Ei, meillä ei juurikaan käy vieraita syömässä. 😀 Ja tosiaan, silloin harvoin kuin käy, niin kaikille varmasti löytyy paikka ja asiat saa järjestettyä noin kuten siskoni jo ehti kuvailla. 🙂

      Me käymme ystävien kanssa mielummin ulkona syömässä, jotta voimme keskittyä yhdessäoloon kokkailun sijaan. Tai yleensä kokoonnumme meidän saunatuvalle hyvän musiikin äärelle tai Singstaria pelaamaan. Miehet innostuvat yleensä myös saunomaan.

  7. Huomenta!

    Ihan vaan tällaisena huomiona, että kysymyksiä voi asettaa monella eri tavalla?

    Jos nimetön 5.3. kysyisi: Miten saatte mahtumaan ystäväperheen ruokailemaan kanssanne?”, tulisi kysymyksestä sellainen fiilis, että onpa kiva miettiä eri vaihtoehtoja. Apupöydät, lasten oma pöytä, tarjoilut saarekkeelle, ”seisten”syötävät tarjottavat isolle porukalle, onhan näitä vaihtoehtoja.

    ”Miten saatte mahtumaan ystäväperheen ruokailemaan kanssanne vai eikö teillä käy syömässä vieraita?” Tuohon MUN tekisi mieli vastata: ”Juu ei käy, ei koskaan!” Mutta arvaan, että bloggaaja Suvi on tahdikas, ja osaa vastata tuohonkin kauniisti.

    Halusin vaan sanoa, että sillä on väliä miten sanansa asettaa. Blogien lukemisessa juuri asioiden ja ideoiden jakaminen on sitä parasta. Minunkin toiveissa on ollut pitkään pyöreä pöytä ja kolme henkiselle perheellemme se olisikin arjessa passeli mutta ruokavieraat ja mahtuminen ovat se mitä olen jäänyt pohtimaan.

    Hyvää sunnuntaita, Tiina

    • suvi m Reply

      Ihan oikeassa olet. 🙂 Mutta ei se mitään; bloggaajana on saanut tottua monenlaisiin kommentteihin.

      En tiedä, ehkä me olemme erilainen perhe, kun meillä ei niin usein käy ruokavieraita. 😀

  8. Olen Tiina S:n kanssa täysin samaa mieltä. Alkoi heti ärsyttämään tuo aiempi kommentti, vaikkei sillä ollut mitään tekemistä itseni kanssa. Sen sijaan kysymystä siitä, että arkioloissa riittäisi huomattavasti pienempi pöytä kuin vieraiden kyläillessä olen itsekin pohtinut. Meilläkin on aika iso ja raskaanoloinen ruokapöytä, jonka mielelläni vaihtaisin pienempään ja ilmeeltään kevyempään, kun ei niitä illalliskutsuja koko ajan ole. Teillä tuo muutos on tosi kiva, tuollainen monikäyttöisyys (kahdet jalat) on kyllä hyvä juttu.

    • suvi m Reply

      <3 Ihania olette, kun ärsyynnytte minun puolesta. <3

      Tietyissä tilanteissa suuresta pöydästä on toki hyötyä, mutta kokeillaan nyt näin. Ja katsotaan miten saadaan synttärit yms. kekkerit järjestettyä noutopöydällä… 🙂

  9. Jotenkin kattovalaisin näyttää ainakin kuvassa hippasen liian suurelta pöydän yläpuolelle, Ikean pöytä oli koonsa puolesta minun silmääni parempi. Vaihtelu kuitenkin virkistää ja piristää:) ja vanhaan voi aina halutessaan palata.

    Teillä on kaunis koti!

    • suvi m Reply

      Minustakin tämä pöytä näytti tässä aluksi aivan liian pieneltä. Mutta nyt on silmä alkanut tottua ja kun sijoitin kaktuksen ja yhden ylimääräisen tuolin pöydän lähelle, niin tila ei näyttänyt enää niin tyhjältä. Myöhemmin kesällä, kun pidämme terassin ovia auki, ei nojatuoli voi enää olla nykyisessä paikassaan, vaan se täytyy kääntää takkaa kohden – silloin tarvitaan tilaa ja tämä pienempi pöytä on parempi tähän tilaan. Kattovalaisin ei minun silmääni ole liian suuri näinkään. 🙂

  10. Vaude, olen niin innoissani, kun näen tätä laadukkaiden kalusteiden kierrätystä suvuissa! Teemme sitä samaa perheessämme ja jokainen nauttii. Pöytäryhmänne on mielestäni kaunis ja sopii hyvin moderniin kotiinne. Sopu sijaa antaa ja välillä on kiva, kun pöydässä pitää tiivistää ja tunnelma nousee:)

    • suvi m Reply

      Onpa mukava kuulla! 🙂 On ollut ihanaa ruokailla nyt pyöreässä pöydässä ja tiivimmässä tunnelmassa. Jännä nähdä sitten miten käy, kun tulee enemmän vieraita kahvittelemaan…

  11. Pahoittelut, ei ollut tarkoitus kysyä tökerösti vaan aidosti jäin ihmettelemään, miten isomman porukan ruokailu onnistuu. Meille itsellemme kun 8-10 hengen pöytä on melkein kuukausittain liian pieni, kun kutsumme ystäväperheitä kylään. Me taas nautimme yhdessä kokkailusta, viinistä ja seurustelusta oikein pitkän kaavan mukaan. Mutta tosiaan, perheiden käytännöt ovat erilaiset.

    • suvi m Reply

      Ihan ymmärrettävä kysymys. 🙂 Joskus vaan kirjoitetusta tekstistä voi saada vääränlaiset vibat, kun non-verbaalinen viestintä jää pois. Mekin nautitaan viinistä ja seurustelusta sekä hyvästä ruuasta – mutta mieluiten jonkun toisen kokkaamana. 😉 Tai no, kyllä tuo isäntä kokkailee miellään…

  12. Tykkäsin kyllä enemmän isosta pöydästä sekä sisustuksellisesti että käytännöllisyyden puolesta. Eipä tarvi kuin kahvivieraita käydä niin on kiva, kun on pöytätilaa. Jäin muuten tyhmänäni ihmettelemään kuinka ruokavieraat mahtuvat yhtään sen paremmin, jos on noutopöytä. Tarkoittaako tämä, että syödään sitten sohvilla vai seisten haarukkaruokaa? Minusta on vaan niin mukava, kun kaikki mahtuvat seurustelemaan suuren pöydän ääreen. Mutta muuten kaunis pyöreä pöytä eikä tosiaan malta tuollaista hukata. Ehkäpä suuri pöytä taas jossain vaiheessa on mieleenne. Kiva, rento sisustus kodissanne.

    • suvi m Reply

      Juu, voidaan vaihtaa pöytä takaisin jos siltä tuntuu. 🙂 Jos laitetaan noutopöytä, niin voi ottaa käyttöön kaikki talon tuoli ympäri kotia ja vieraat istuvat niissä, eikä pöydän ympärillä. Mutta en koe tätä ongelmaksi. 🙂

  13. Vierailen ensi kertaa täällä ja ilahduin kuinka ’elämänmakuinen’ blogisi on. Erityisesti pisti silmään jääkaapin ovi, jossa on ne tärkeimmät jutut. Muutenkin kuvissa näkyy oikea elämä eikä vaan kuvausrekvisiittaa, kiitos siitä. Itse odottelen uutta harmaata sohvaa kotiin tulevaksi, taidanpa vierailla toistekin

    • suvi m Reply

      Voi kuinka ihana kuulla! Ja oikein paljon tervetuloa tänne! 🙂

      Toivoisinkin, että kuvista välittyisi kotoisa tunnelma, eikä liian stailattu vaikutelma.

  14. Pingback: Ruokailutilan eri ilmeet vuosien varrella - Valkoinen Harmaja

  15. Moi! Löysin postauksesi, kun hain inspiraatiota oman pöydän asetteluun. Mulla tämä samainen pöytä, tosin mustalla linoleum-pinnalla odotti pitkään vanhempien varastossa, kunnes viimein itse muutin tarpeeksi isoon asuntoon ja sain pöydän mahtumaan. Ja nyt mulla onkin pieni tuoli-probleema. Tällä hetkellä mulla on kaksi (myöskin perittyä) Globus-tuolia valkoinen/metallijalka ( http://www.stua.com/design/globus/ ) ja kaksi valkoista pisara-tuolia. Mutta kaipaisin jotain vaihtelua. Onko sulla vinkata jotain modernia kivaa tuolia kaveriksi pöydälle? 🙂

    Terveisin Ida

    • suvi m Reply

      Kiva, että löysit tänne! 🙂 Fritz Hansenilta voisi löytyä sopivia tuoleja (varsinkin Arne Jacobsenin suunnittelemat ovat suosikkejani) ja tietysti myös Vitralta. Eames-tuolit ovat melko varma valinta, mutta jos kaipaa jotain erilaisempaa, niin kannattaa tsekata myös muut mallit.

  16. Mari Haapalainen Reply

    Hei! Saako udella; mkstä olet onnistunut hankkimaan toiset pöydänjalat? Saako niitä tilattuna uutena vai oletko onnistunut löytämään kirpparilta tms? Meillä toiset jalat hakusessa.

    • Suvi M Reply

      Ostettiin ylimääräiset jalat uutena paikallisesta kalusteliikkeestä. Eli Artekilta niitä kyllä saa. 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.